archived
Arvioitu lukuaika 4 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

GMO-soijan hyväksyminen edellyttää enemmän tietoa vähemmän tunnetta

Julkaistu

Suomen lihatalot ovat ottaneet käyttöön geenimodifioitua eli GMO-soijaa sisältäviä rehuja (GMO = geenimuokattu organismi).  Aiheesta on virinnyt värikäs ja jossain määrin tunnepitoinenkin keskustelu, jonka voi ymmärtää kun kyse on ruoasta, sen puhtaudesta ja terveellisyydestä. Geenimuokkaus-sanalle on jo 90-luvulla muodostunut huono tieteisfilmienkin värittämä kaiku, jota se ei kuitenkaan mielestäni ansaitse.

Miten GMO-soija sitten eroaa muista soijalajikkeista? Suurin osa viljelykasveista, joita tänään käytämme, ovat perinteisen kasvinjalostuksen tuotteita, näin myös viljelykäytössä olevat soijat. 

Tavoitteena kasvinjalostuksessa on esimerkiksi tuottavuuden lisäys, taudinkestävyys, parempi kylmän, suolaisuuden tai kuivuuden kestokyky sekä muuttuneet laadulliset ominaisuudet, kuten esimerkiksi parantunut ravintoainekoostumus. 

Miksi nykyaikainen kasvinjalostus sitten herättää niin voimakkaita vastustavia mielipiteitä? Perinteisessä kasvinjalostuksessa kasvilajikkeita risteytettiin sukulaislajikkeiden kanssa, joilta ne saivat uutta geenimateriaalia – toivottuja ominaisuuksia sekä ei-toivottuja. Toinen perinteisen kasvinjalostuksen ahkerasti käyttämä keino on mutaatioiden eli sattumanvaraisten geenimuutosten aiheuttaminen kemiallisilla myrkyillä tai säteilyttämällä. Aikaansaatu muutos on ennalta arvaamaton ja vaikka näin aikaansaatujen yksilöiden joukosta seulotaan esille kasvi, jolla on tavoiteltu ominaisuus, on sillä varmasti myös joukko mutaatioita, joita ei tavoiteltu.

Nykyaikaisin menetelmin kasvigeenitekniikalla kasveihin voidaan siirtää myös muiden lajien aivan uusia ominaisuuksia ja tekniikan täsmällisyys nopeuttaa jalostusta, koska aiheutetut muutokset tunnetaan. Kansantajuisesti voisi verrata perinteistä kasvinjalostusta haulikolla ja GMO-tekniikoita kiikarikiväärillä ampumiseen.

Uuden tekniikan käyttöönotto vaatii toki huolellista riskinarviointia ja siirtogeenisten kasvien uusien ominaisuuksien vuoksi niiden terveys- ja ympäristövaikutuksia pitää huolellisesti arvioida ennen käyttöönottoa.  

Uusi meille tullut GMO-soijalajike on amerikkalaisen maatalousalan yrityksen Monsanton kehittämä. Viljelykäytön pitkäaikaisvaikutusten kannalta ongelmallisin ja vaikeimmin arvioitava ominaisuus on soijan käytön yhdistäminen rikkakasvien hävitteeseen Round-uppiin, joka on myös Monsanton kehittämä. Kyseinen uusi GM-soijalajike on vastustuskykyinen Round-up-torjunta-aineelle, jolloin lajikkeen käyttö lisää myös Monsanton rikkakasvihävitteen käyttöä.

Turvallisuuden ja terveellisyyden arviointi joko porsaiden tai ihmisten ruokana käytettäväksi on suhteellisen helppoa, eikä ole tieteellistä tarkastelua kestäviä perusteita olettaa, että GMO-muokattu kasvi lähtökohtaisesti olisi haitallisempaa ihmisravintona kuin perinteisesti jalostettu lajike. Huolellisen arvioinnin jälkeen GMO-soijan käyttö on EU:ssa hyväksytty elintarvike- ja rehukäyttöön vuonna 1996.

Koska tänä vuonna Monsanto on hakenut GMO-soijalle yleistä viljelylupaa EU:n alueella, on EU:n elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ryhtynyt arvioimaan sen viljelykäytön turvallisuutta.

Lajikkeiden viljelykäytön ympäristövaikutuksia on kuitenkin huomattavasti vaikeampi arvioida. Round-up- rikkakasvien hävitteessä käytetään torjunta-aineena mm. glyfosaattia, jonka hajoamisesta luonnossa on useita ristiriitaisia tutkimuksia. Tutkimukset viittaavat myös siihen, että pohjoisessa maaperässä, Kanadassa ja Skandinaviassa glyfosaatin hajoaminen on huomattavasti hitaampaa ja aine saattaa säilyä maaperässä, jopa vuosia. Glyfosaatin haitallisista vaikutuksista vesistöön on myös lukuisia osoituksia.

GMO-lajikkeiden viljelykäyttöön ottoa tulee Suomessakin kaikissa tapauksissa pohtia vakavasti. Suurin riski liittyy näiden lajikkeiden sekaantumiseen tavallisten lajikkeiden kanssa, mutta tämäkin riski on hallittavissa, jos uusien käyttöön otettavien GMO-lajikkeiden ominaisuuksia sekä viljelykäytäntöjä kehitetään sekä hyöty- että haittanäkökohtien suhteen. GMO-lajikkeiden kehittäminen ja käyttö antaa myös merkittäviä mahdollisuuksia hyödyntää erilaisia mm. pohjoisia kasvuolosuhteita tehokkaammin. 

Tärkeimpiä kehitysaiheita Suomen maatalouden kannalta olisikin sekä lajikkeiden ravintosisällön että tuottavuuden kehittäminen, joka antaisi maataloudellemme myös erilaistumisen mahdollisuuksia. Toisaalta toinen ainakin isoilta kansainvälisiltä markkinoilta kuluttajansa löytävä erikoistumisen vaihtoehto on luomumaatalous, joka takaa kuluttajalle myös GMO-vapaita tuotteita.  Esim. Amerikan luomumarkkinoiden kasvu nopeutui kun siellä päätettiin, että luomutuotanto on GMO-vapaata.

Minkälainen tausta elintarvikkeella sitten onkin – geenimuokatut lajikkeet tai perinteisesti jalostetut – on kuluttajalla oikeus tietää mitä hän syö. Vain näin voi markkinatalous toimia ja kuluttajat viime kädessä päättää hyväksymmekö geenimuokatut lajikkeet osaksi elintarvikeketjuamme. EU:n lainsäädäntö vaatiikin yksiselitteisesti merkitsemään GMO:eja sisältävät tuotteet mutta soijaa syönyt porsas ei kuitenkaan muutu ”GMO-porsaaksi”, koska asiaa tieteen ja tekniikan perspektiivistä katsoen – porsaan geeneihin ei ole kajottu.