Arvioitu lukuaika 2 min

Hörhöt ja jäärät

Suhtautumisessaan yhteiskunnan taloudelliseen, ekologiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen ihmiset jakaantuvat kahteen kategoriaan: hörhöt ja jäärät.

Kirjoittaja

Sixten Korkman

Julkaistu

Suhtautumisessaan yhteiskunnan taloudelliseen, ekologiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen ihmiset jakaantuvat kahteen kategoriaan.

Hörhöt uskovat ihmisten parantavan huonoja tapojaan, jos heidät vain saadaan ymmärtämään, että nykymeno on tuhon tie. Ihmiset saadaan pelastuksen tielle varoittamalla vaaroista ja vetoamalla moraalisiin näkökohtiin. Myös yritysjohtajat saadaan aisoihin heitä riittävästi valvomalla ja moittimalla. Tämä optimistinen ihmiskäsitys korostaa niin meidän jokaisen yksilön omakohtaisten päätösten kuin yhteisöllisen toiminnan merkitystä. Tulevaisuus luodaan alhaalta ylöspäin lukemattomien aloitteiden ja uusien toimintamuotojen kautta.

Suomen tulee olla energia- ja ympäristöpolitiikan edelläkävijä, joita muut sitten ihaillen seuraavat. Edelläkävijyys on uuden teknologian kehittämisen kautta kilpailuvaltti. Sitä paitsi kasvihuonepäästöjen raju supistaminen on joka tapauksessa moraalinen velvollisuutemme maapalloa ja kehittyvien talouksien väestöä kohtaan.

Hörhöjen maailmassa markkinatalous tai kapitalismi on kaiken pahan alku ja velkarahaan perustuva raha sen viheliäin ilmenemismuoto. Kapitalismi perustuu talouskasvulle, joka tuhoaa ympäristön. Onnellisuutta yhä isompi BKT ei tuo mukanaan, vain yhä räikeämpää eriarvoisuutta. Hakeutukaamme siis supistuvan talouden ja leppoistumisen tielle.

Jäärät katsovat, että taistelussa voi menestyä vain viemällä rautaa rajalle, ottamalla käyttöön raskas kalusto. Ei ihmisten hyveellisyyden tai epäitsekkyyden varaan voi liikoja laskea, moni meistä haluaa olla vapaamatkustaja mieluummin kuin maksumies. Eivät kilpailussa toimivat yritykset voi tinkiä tuottovaatimuksistaan. Siksi ympäristöpolitiikassa tarvitaan poliittista johtajuutta sekä vahvoja ohjauskeinoja säätelyn ja taloudellisten kannustimien muodossa (verot, tukipalkkiot). Ympäristöongelmat johtuvat paljolti ulkoisvaikutuksista, joita tulee sisäistää niitä huomioivan hinnoittelun avulla.

Suomen ei pidä olla ilmastopolitiikan edelläkävijä, sillä ei kukaan meitä kuitenkaan seuraa. Ei siinä ole järkeä, että romutamme illuusioiden takia kilpailukykymme ja elinkeinoelämämme, ei suomalainen harakiri maapalloa pelasta. Sitä paitsi on halvempaa olla perässä hiihtäjä ja kopioida kustannustehokkaita ratkaisuja sitten, kun voimavaroiltaan meitä paljon suuremmat maat ovat niitä kehittäneet. Ilmastopolitiikasta täytyy vaikeuksista huolimatta voida sopia laajasti ja sitovasti kansainvälisellä tasolla – muuten meidät hukka perii. Piste.

Markkinatalous ei ole ongelma, se on olennainen osa ratkaisua. Haasteena on muuttaa miljoonien ja jälleen miljoonien kotitalouksien ja yritysten käyttäytymistä. Tämä voi onnistua vain valjastamalla hintamekanismi nykyistä voimakkaammin ympäristöpolitiikan käyttöön. Korkea energian ja ympäristöhaittojen verotus (ja/tai kalliit päästöluvat) on ylivoimaisesti tehokkain keino vaikuttaa laajalla rintamalla kulutuksen ja tuotannon rakenteeseen sekä vihreän teknologian kehittymiseen.

Hörhöt ja jäärät eivät sanottavammin käy dialogia keskenään. Edelliset suhtautuvat taloudelliseen analyysiin halveksuvasti, jälkimmäiset antavat sille painoa. Edelliset pitävät jälkimmäisiä moraalittomina, jälkimmäiset edellisiä tyhminä. Edelliset käyvät utopistisia keskusteluja omissa porukoissaan, jälkimmäiset haluavat vaikuttaa päätöksentekoon. Ehkä tätä dialogin puutetta on pidettävä valitettavana, sillä eri tulokulmat voivat parhaimmillaan täydentää toisiaan. Politiikassa pitäisi olla sekä lämmin sydän että kylmä pää.

Kirjoittaja

Sixten Korkman

Julkaistu