Arvioitu lukuaika 2 min

Jon Sundell: Kansalaislähtöinen raha

Kuvaaja: Patrik Rastenberger

Julkaistu

Olen Helsingissä kasvanut elokuvantekijä ja kaupunkiaktiivi. Sain koulutukseni Englannissa, ja työskentelin kymmenen vuotta elokuva-alalla Los Angelesissa. Suomeen paluuni jälkeen olen tehnyt mm. mainoselokuvia, järjestänyt korttelijuhlia Punavuoressa ja Kalliossa sekä avannut Vaasankadun kivijalkaan Made in Kallion, tulevaisuuden tehtaan prototyypin. 

Olen myös koonnut yhteen Citizen–nimisen ryhmän, joka pyrkii rakentamaan tärkeää työkalua, jonka puutteen huomaan jokaisessa projektissani: sosiaalisen median teknologiaan perustuvan universaalin resurssienhallintajärjestelmän. 

Amerikassa asuessani seurasin tarkasti sekä taloutta että paikallisia asuntomarkkinoita. Muutaman kuplan kokeneena oli jo vuonna 2002-2003 selvä, että talous oli vääristynyt ja iso kupla oli syntymässä. Samalla opiskelin Hollywoodin tuotantokoneiston saloja. Nuorena ohjaajana minua vaivasi erityisesti, miten saada taiteellisesti kunnianhimoisia elokuvia tehtyä taloudellisesti kestävällä pohjalla. 

Yksi asia mihin kiinnitin huomiota oli resurssien vajaakäyttö. Hollywood oli tulvillaan hyviä, kuvaamattomia käsikirjoituksia, samalla kun lähes kaikki kaupungin ohjaajat, näyttelijät etc. olivat vajaatyöllistettyjä. Sama koski laitteita: kamerat, valot ja leikkauspöydät olivat suurimman osan ajasta lukkojen takana eivätkä käytössä. Näillä hukkaresursseilla olisi voinut tehdä monta upeaa elokuvaa vuodessa. Valitettavasti nämä resurssit eivät nykyisellään löydä toisiaan vaan odottavat passiivisesti pääoman liikkeelle panevaa voimaa. 

Näin raha näyttäytyykin yhtäkkiä esteeltä. Rahalla on lähes täysi ihmisen motivoinnin monopoli. Siellä missä rahaa ei ole, juuri mitään ei tapahdu. Rahasta on tullut eräänlainen ajatuslukko, joka estää ihmisiä käyttämästä resurssejaan oikein ja toimimasta pitkäjänteisesti oman ja yhteisen edun mukaisesti. 

Räikein esimerkki hukkaan heitetyistä resursseista on työttömyys. On vaikeaa ymmärtää, miten turhanpäiväisten paperilappusten (=raha) kannattaa antaa estää tekemättömiä töitä löytämästä vapaana olevia tekijöitä. Kommunistisessa taloudessa tyhjät hyllyt ja ruokajonot olivat normaali ja hyväksyttävä osa arkea. Kapitalismissa taas työttömyys. Kuten vuoden 2008 talouskriisi jo osoittikin, kummatkin järjestelmät joutavat historian romukoppaan. 

Mikä on sitten se muutosvoima, joka viimein sysää vuosisatoja kestäneen käsityksemme rahasta ja pankkitoiminnasta kaatopaikalle? Vastaus on ilmeinen: internet ja sosiaalinen media. Analogisen rahan aiheuttamat rajoitteet ja puutteet ovat tänään täysin kadonneet. Kultarahat eivät vaadi kultaseppien ammattitaitoa, eikä setelitukut pankkiholvien suojaa. Rahan luomiseen liittyvä järkyttävä valta voidaan jakaa kaiken kansan kesken ja taloudesta voidaan tehdä aidosti likvidiä. 

Nettipohjaisella talousjärjestelmällä on monia etuja. Ensinnäkin sen logiikka ja periaatteet ovat ohjelmoitavissa.

Voimme siis luoda peliin säännöt, jonka kannustimet ohjaavat kestävämpään käytökseen. Tämä voidaan tehdä mm. liittämällä sosiaalinen maine osaksi järjestelmää, joka näin palkitsee yhteisön ja luonnon hyväksi toimijoita. 

Taloudesta voidaan tehdä myös vahvemmin tilauspohjainen, joka antaa tuottajille asiakkaiden ostosignaalin ennen kuin tuotanto pyöräytetään käyntiin. Näin varmistetaan, että jokaiselle tuotteelle on asiakas. Tilauspohjainen talous suuntaa rahat harkittuihin ostoksiin, jolloin turhille ja resursseja haaskaaville heräteostoksille jää myös vähemmän rahaa. 

Sosiaalisen median muita ilmeisiä vahvuuksia on, että se on avoin, läpinäkyvä ja kaikkien saavutettavissa. Sen avulla tuotteiden ja palveluiden kysyntä ja tarjonta kohtaavat myös paremmin kuin koskaan aikaisemmin. 

Jos ihmisiltä kysyy kadulla, miten raha syntyy tai mitä se on, ei juuri kukaan osaa siihen vastata. Silti näiden kahden vastauksen takana lymyää ehkä suurempi valta kuin mikä on demokraattisen prosessin piirissä. Mutta mitä suurempi osa kansasta ymmärtää mitä kaikkea (vielä lapsen kengissä oleva) sosiaalisen median teknologia mahdollistaa työkaluna, sitä harvempi suostuu käyttämään työkalua, josta aika on jo jättänyt. 

Taloudellisen vallan ei tarvitse siirtyä kansalle väkivaltaisesti. Se siirtyy heille kuitenkin vääjäämättömästi, tieteellisen edistyksen keinoin. Heti kun auto oli nopeampi ja luotettavampi kuin hevonen, ihmiset siirtyivät luontevasti sen kyytiin eivätkä koskaan palanneet. Näin käy myös tämän päivän pankeille ja rahalle.

Kirjoittaja on yksi Sitran kestävän talouden foorumin osallistujista.

Julkaistu