sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Ensimmäisessä Uusi demokratia -seminaarissa tuli selväksi, ettei tästä hankkeesta selvitä kuittaamalla demokratiaa vaaleissa äänestämiseksi. Demokratia-ajattelijoiden alkutapaamisessa haluttiin laajentaa ymmärrystä suomalaisesta demokratiasta. Kuinka tähän on tultu, mikä on muuttunut ja mitä siitä seuraa?
Suomea on katsantokannasta riippuen kiitelty ja soimattu sen ominaispiirteistä: vahvasta uskosta valtioon, konsensushakuisuudesta ja pragmaattisuudesta. Tutkijatohtori Johanna Rainio-Niemi sai kuulijoissaan aikaan ahaa-elämyksiä valottaessaan näiden ominaisuuksien historiallista taustaa.
Ruotsin vallanajan perintöä Suomessa on keskushallinnon sopuisa liitto kuntien ja seurakuntien muodostaman vahvan paikallistason kanssa. Meillä on aina suhtauduttu verraten suopeasti hallitsijoihin: talonpojilla oli oikeus omistaa maata ja vastaavasti he pysyivät lojaaleina kuninkaalle. Oikeusvaltioperinne on pitänyt kansan mukana lakeja säädettäessä.
Venäjää ei jätetty mainitsematta tälläkään kertaa. ”Ison vallan reunalla oleminen” vahvisti osaltaan pienen kansan vimmaista tarvetta määrittää itsensä yhtenäiseksi. Sisäisiä ristiriitoja välteltiin, jottei autonomian suoma itsemääräämisoikeus vaarantuisi. Sama yhden rintaman kaipuu muovasi sortokausien puristuksessa tehtyä eduskuntauudistusta: Yleinen äänioikeus tuotti joukkovoimaa, jolla pönkitettiin kansallista yhtenäisyyttä venäläistämispolitiikkaa vastaan.
Eheyttä haikailevassa Suomessa politiikka riisutaan ideologioista käytännön asioiden hoidoksi, eikä ”keskeneräisistä asioista puhuta.” Ristiriidat lakaistaan piiloon, josta ne kuitenkin ryöpsähtävät vihapuheena kasvoille, kun paine kattilassa kasvaa tarpeeksi. Kansainvälisyys on meille joskus vaikeaa, kun turvallisempaa on käydä siilipuolustukseen.
Demokratiakäsityksemme vaatii päivitystä aikana, jona kansalaiset ovat huomanneet, että yhteiskuntaan osallistuminen on mahdollista perinteisen hallintokoneiston ulkopuolella. Alamaiskansalaisesta on kasvanut kansalaisyhteiskunnan aktiivinen jäsen. Tämä tarkoittaa vähemmän yhtenäistä yhteistä tarinaa, mutta rehellisempää moninaisuutta.
Kolmenkymmenen demokratia-ajattelijan joukko jakaantui seminaaripäivän aikana neljään ryhmään, joista kukin sai pohdinnan alle oman, uutta demokratiaa hahmottavan teemansa. Mikä on demokratian sija globalisoituvassa maailmassa, mitä uusi demokratia tarkoittaa ”vanhalle” hallinnolle, mistä osallisuuden tunne syntyy ja kuinka joukot näyttävät voimansa internet aseenaan. Ryhmät siivilöivät pohdinnastaan keskeisimmät haasteet, joihin Uusi demokratia –hankkeessa tartutaan. Niihin palataan vielä bloginkin puolella.
Julia Jousilahti
Kirjoittaja toimii korkeakouluharjoittelijana Uusi demokratia -foorumissa