Sijaintimme vaihtui Kanarian saarilta Rooman tasolle, kun kuljimme Shanghaista Pekingiin, mutta molemmissa paikoissa on ollut jäätävän kylmä. Erotuksena Shanghaihin täällä pohjoisessa on ollut kylmä vain ulkona. Positiivisena yllätyksenä toimistot ja jopa tuotantotilat ovat lämmitettyjä. Pakkanen on vaihdellut -5 ja -15 välillä. Golfvirralla olisi käyttöä. Talvi on kylmin 30 vuoteen.
Tuntuu siltä, että ihmiset tasoittuvat täällä Kiinassakin siirryttäessä etelästä pohjoiseen. Liikenne on tästä hyvä indikaattori. Positiivisen kaaoksen tilalle saadaan kontrolloitua järjestystä. Molempiin suuntiin siirryttäessä menetetään hyviä asioita ja saadaan toisia tilalle.
Kontrollin tason tarve on Googlen kannanottojen vuoksi voimakkaasti esillä paikallisessa mediassa. Hallitus vakuuttaa kannattavansa ja edistävänsä vapaata ja avointa Internetiä. Saa nähdä kuinka nopeasti tämä toteutuu. Taustalla globaali media CNN kertoo Haitin tilanteesta, mikä järkyttävänä katastrofina pakottaa miettimään isojen valintojen merkitystä globaalissa toiminnassa. Kohdemaiden ympäristön vakaus on tärkeä asia.
Kontrolloitu talouden kehittäminen on tuottanut Kiinassa käsittämättömän vahvan talouskasvun. Tapa, jolla valtionyhtiöt ja yliopistot sekä tiedeakatemia on kytketty yhteen yksityisen sektorin ja sijoitusrahan kanssa uuden liiketoiminnan kehittämisessä, on vertaansa vailla. Insinöörijohtoisen maan teollisuuden määrätietoinen ja pitkäjänteinen kehittäminen on ihailtavaa. Strategisen ajattelun aikajänne on siinä useita vuosikymmeniä. Jollain tavalla se muistuttaa Suomenkin valtionyhtiöiden kehittämistä aikoinaan. Teollistamisen kehitysvaiheessa julkisen sektorin rooli aktiivisena toimijana on keskeistä.
Tsinghuan yliopisto on Kiinan arvostetuin korkeakoulu. Sinne valitaan parhaat opiskelijat koko maasta meidän ylioppilaskoetta vastaavan kokeen perusteella. Meitä avustaa matkallamme Pan Kehui, joka on kaukaa Lounais-Kiinasta maanviljelijän perheestä valittu tähän huippukouluun. Etnisen vähemmistön edustajana hän on saanut iloita harvinaisesta etuoikeudesta ja saanut juuri toisen lapsen perheeseensä. Kolmas lottovoitto on tietenkin toimia suomalaisen yrityksen paikallisena työntekijänä. Toimivampi konsepti on palkata kansainvälisiä huippuja kotimaissaan kuin houkutella heitä Suomeen.
Tsinghuan yliopiston toiminnassa on 90-luvulta lähtien korostettu uuden liiketoiminnan synnyttämistä. Yliopiston yhteydessä ja osaomistuksessa toimii todella mittava tiedepuistojen verkosto pääomasijoitusrahastoineen. Spinn-off -yrityksiä ja patentteja on syntynyt runsaasti. Tämän lisäksi on yliopiston tutkimusosaamisen varaan perustettu myös listattuja valtionyhtiöitä, joista yksi parhaista on kymmenessä vuodessa saavuttanut tyhjästä yli 1,5 miljardin euron liikevaihdon elektroniikka- ja ympäristöosaamisen aloilla. Yhtiön markkina-arvo paikallisessa pörssissä on yli kolme miljardia euroa. Tämä vain esimerkkinä suuren globaalin kasvuveturin, Kiinan tarjoamista ainutlaatuisista kasvumahdollisuuksista.
Mielenkiintoista oli käydä Shanghaissa raskaassa huipputason erikoiskonepajassa jolla on 70 prosentin markkinaosuus globaalisti. Tämäkin asema oli saavutettu reilussa kymmenessä vuodessa huippuosaamisella, johon yhdistyy valtion tukemat raaka-ainehinnat ja muut hyvin edulliset toimintakustannukset. Kaikki tuotanto tapahtuu Kiinassa. Vientiä on yli 70 maahan.
Vastakohtana vierailimme länsimaisessa maailman johtavassa alansa yrityksessä, joka toimi hajautetusti moninapaisessa maailmassa ja on saavuttanut 20 prosentin markkinaosuuden myös Kiinassa paikallisen toiminnan ansiosta. Tämä yhtiö valmistaa tuotteitaan eri mantereilla sisartehtaissa. Kiinassa herkkä osaamisen karkaamisen vaara on onnistuttu suojaamaan riittävän vaikealla räätälöitävällä sulautetulla softalla ja sovellusosaamisella. Kaikille yrityksille oman mustan laatikon hallinta ei ole yhtä helppoa. Paikallisten yritysten hintakilpailuetu kannattaa myös pitää ainakin osalla tuotteita kurissa vahvalla lokalisoinnilla. Kilpailijoiden kasvulle ei pidä antaa liikaa elintilaa. Korkea paikallisuusaste on ulkomaalaiselle yritykselle keskeinen kilpailutekijä menestyä Kiinan markkinoilla.
Yhtiön länsimainen johtaja korosti, että kaikki on kiinassa mahdollista mutta mikään ei ole helppoa. Johtamisessa täytyy olla vaativa ja kärsivällinen. Toimeksiannot pitää olla selkeitä ja työn edistymistä pitää valvoa. Erittäin kyvykkäitä ihmisiä on ainakin suurempiin yhtiöihin helppo löytää. Motivaatio työntekoon on vahva. tylsempikin työ maistuu. Kyky kehittyä ja oppia uusia asioita on pelottavan hyvä. Henkilökohtaisella tasolla perheensä kanssa Kiinassa pari vuotta viettänyt johtaja tiivistää: ”Kiina on kiva maa asua ja olla”.
Pekka Salmi
P.S. Energiatehokkuus on Kiinan teollisuuspolitiikan ytimessä, ja satsaukset esimerkiksi aurinko- ja tuulienergiaan ovat mittavat, mutta silti ennusteiden mukaan sähkönkulutuksen globaalista kasvusta seuraavan 20 vuoden aikana 30 % tulee Kiinasta.