sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.Arvovaltaiset tahot ovat esittäneet, että terveydenhuollon tuottavuuden mittaamisesta pitäisi siirtyä askel vaikuttavuuden selvittämiseen. Viimeksi tällaisia ajatuksia ovat esittäneet mm. Kuntaliiton toimitusjohtaja Parjanne ja Stakesin pääjohtaja Taipale.
Seuraavassa kaksi esimerkkiä, joissa toivottu, näyttöön perustuvaa vaikuttavuus on jo selvitetty, mutta toiminta ei ole maan kattavasti kenenkään hallinnassa. Ne ovat aivohalvaus ja rintasyöpä; merkittäviä kansantauteja molemmat.
Aivohalvausten kuolleisuudessa on maassamme 43 %:n ero, kun verrataan aivohalvauskeskuksen avulla hoidettuja alueita niihin, joissa on tyydytty normaaleihin päivystysjärjestelyihin. Tehokkaaksi osoitettua liuotushoitoa ei ole järjestetty maan kattavasti, vaikka se olisi mahdollista. Rintasyövän osalta tautiin sairastuvien 60–64-vuotiaiden kuolleisuutta voitiin vähentää 36 % ja 65–69-vuotiaiden osalta 47 %. Jos seulontaohjelmat laajennettaisiin määrätietoisesti parissa – kolmessa vuodessa kattamaan kaikki tämän ikäiset naiset , hyöty olisi siis erittäin suuri. Nykymenolla tähän pyritään vuoteen 2015 mennessä! Jo nyt yli tuhat rintasyöpäpotilasta on kuollut maassamme turhaan. Miksi tätä menoa pitää jatkaa ja uhreja saada lisää?
Miksi emme toimi, vaikka vaikuttavuustulokset ovat olemassa ja keinot asiantilan muuttamiseen käden ulottuvilla? Miksi hyvät käytännöt eivät leviä? Miksi keskeiset maamme terveydenhuoltoon vastuutetut johtajat eivät pane töpinäksi?
Selityksiä voi olla useita, mutta ydin tässä asiassa lienee koruton: heillä on kyllä asemavaltaa, mutta ei toimeenpanevaa päätäntävaltaa. Tämä valta on siroteltu sadoille erilaisille kunnallisille elimille ympäri maan. Näiden elinten jäsenillä ja esittelijöillä ei useinkaan ole tiedollisia tai taidollisia edellytyksiä tehdä aitoja vaikuttavia valintoja – ja mikä pahinta: resurssi- ja sisältöpäätökset kulkevat siellä usein eri reittejä.
Sitra on yhteistyössä Tekesin ja parin muun avaintoimijan kanssa tuottanut näyttöä kunnallisen toiminnan sirpaleisuudesta ja epätarkoituksenmukaisuudesta. Säästöjä tehdään vääristä asioista ja rahaa käytetään vuosikymmeniä voimassa olleen vanhentuneen tarjontamekanismin ehdoin, eikä väestön tarpeisiin tai tieteelliseen näyttöön perustuen. Kunnissa toteutettujen kehityshankkeiden vaikuttavuussaldo on lohduton.
Kunnalliset terveysorganisaatiot eivät enää sovellu alussa mainittujen esimerkkitapausten kaltaisten asioiden isänniksi. Äkillisten sairauksien (kuten aivohalvaus) hoitoa varten tarvitsemme lain voimalla valtuutetun tilaajayksikön, joka tekee sopimukset ympäri maan. Nämä sopimukset on tehtävä kulloisenkin parhaan lääketieteellisen näytön ja kustannustehokkuuden pohjalta – sairaalakohtaisesti, jotta maamme asukkaat pääsevät niin tasa-arvoiseen hoitoon kuin se on etäisyydet ja maantiede huomioon ottaen mahdollista.
Joukkoseulonnat (kuten rintasyövän seulonta) pitää niini ikään kilpailuttaa valtakunnallisesti suoraan ministeriön toimeksiannosta esimerkiksi koko mammografiaohjelman osalta. Kuntia ei siinä välikätenä tarvita. Tämän kilpailutuksen osaksi tulee sisällyttää myös mahdollisimman nopea laadunvarmistettu hoidon järjestäminen rintasyövän löydyttyä. Ei ole oikeudenmukaista lähettää sairastunutta sellaiselle leikkauspöydälle, jolle pitää jonottaa – saatikka sellaiselle, jonka laatu ei vastaa nykyajan osaamistasoa, vaikka se olisikin muutaman kymmentä kilometriä toisia lähempänä. Kaikkien rintasyövän hoitoyksiköiden tulee edustaa parasta tasoa ja niitä tarvitaan maahamme vain muutamia. Laatu paranisi ja kokonaiskustannukset voitaisiin tehokkaasti optimoida.
Nämä molemmat esimerkit vaativat toteutuakseen lainsäädäntöön asianmukaiset muutetut pykälät. Hetki on otollinen, koska kansanterveyslakia ollaan paraikaa nivomassa erikoissairaanhoitolain kanssa yhteen hallitusohjelman mukaisesti.
Muutkin erikoispalvelut, kuten keinonivelleikkaukset, silmäleikkaukset tai vaativat erikoislääkärikonsultaatiot toimenpiteineen, on tulevaisuudessa turvallisinta järjestää laadunvarmistettua tilaaja-tuottajamekanismia käyttäen. Vaatii vielä hieman aikaa selvittää sitä, montako tilaajaa ja montako tuottajaa maassa tarvitaan näiltä osin, sekä sitä, missä tapauksissa kansalainen voi itse suoraan toimia tilaajana.
Suomalaiset ovat siis tällä hetkellä monessa asiassa terveytensä osalta eriarvoisessa asemassa. Hyvin ja huonosti toimeentulevien kansalaisten terveyserot ovat viime vuosina maassamme kasvaneet eivätkä kaventuneet, kuten pitäisi! Asiat voidaan selkeästi ja nopeasti parantaa, jos vain toimeen tartutaan. Hallitusohjelma antaa siihen kaikki eväät. Aparaatti kangertelee.
Sitten vielä lopuksi tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisesta: jotkut keskustelijoista pakkaavat asettamaan ne vastakkain tai kilpasille. Näin ei asia ole. Vaikuttavuus on tietenkin tärkeintä, mutta tuottavuutta parantamalla voimme nopeasti saada käyttöömme rahat, joita vaikuttavuuden parantamiseen tarvitaan. Lähivuosina merkittäviin tuloksiin voidaan siis päästä kokonaiskustannuksia nostamatta, toimimalla yhtä aikaa sekä tuottavuuden että laadun nostamiseksi. Taitoa se vaatii, mutta ei ole mahdotonta.
Viisainta onkin antaa asioiden hoito näiltä osin joiksikin vuosiksi sellaisten osaajien käsiin, jotka tästä selviävät – ja tinkiä kunnallisesta päätäntäoikeudesta toisaalta keskitettyjen tilaajaosaajien ja toisaalta suoraan kansalaisten hyväksi.
Kansalaisten terveyden tasa-arvohan tässä on edelleen ensisijaista, eikä sitä pidä ajastaan jälkeen jääneillä rakenteilla vaarantaa.