Kuva: Clappstar / Flickr (CC 2.0)

Julkaistu 22.06.2016

Kestävyydestä – mitä se sosiaalinen puoli siinä oikein on?

Kirjoittaja

Anne Birgitta Pessi toimii kirkkososiologian professorina Helsingin yliopistossa. Hän on erityisesti altruismiin, myötätuntoon, vapaaehtoistoimintaan ja pyhyyden kokemuksiin erikoistunut asiantuntija. Tällä hetkellä hän johtaa poikkialaisia tutkimushankkeita CoCare ja CoPassion ja on Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin jäsen.

“Tämä jäätelö on niin ällöttävää!” huokaili kaksivuotias lapseni onnellisen oloisena. Pienen tarkentavan keskustelun jälkeen kävi ilmi, että hän kyllä hahmotti, että kyseessä oli vahva alleviivaava sana, mutta sen sisältö oli hippusen vaihtunut vastakohdakseen. Ällöttävä-sana kun oli juuri niin ihanan pehmeä suussa kuin miltä jäätelö tuntui.

Meille aikuisillekin tekee oikein hyvää tarkentaa käsitteitä aika ajoin. Etenkin sellaisten sanojen kohdalla, jotka periaatteessa kuulostavat kaikkien korvaan ymmärrettäviltä. Yksi tällainen on sosiaalinen kestävyys. Se on vieläpä niin vahvasti sosiaalisen suotavuuden ja poliittisen korrektiuden läpitunkema, että harva uskaltaisi olla liputtamatta sen puolesta – ja syystäkin.

Mitä se sitten todella on? Sosiaalinen kestävyys on kestävyyden lajeista vähiten keskusteltu ja tutkittu. Yleensä se ajatellaan `siksi kolmanneksi´ taloudellisen ja ekologisen kestävyyden rinnalla – tai ehkei aivan rinnalla, mutta yleensä ainakin kolmion alakulmassa.

Uudemmissa keskusteluissa puolestaan hahmotetaan, että kaikki kestävyys on lopulta sosiaalista. Esimerkiksi YK:n käyttämän kestävyyden kehät -mallin neljän ulottuvuutta (taloudellinen, ekologinen, poliittinen ja kulttuurinen) kaikki rakentuvat ihmisten ja luonnon suhteelle. Tuoreissa tutkimusavauksissa teema on mukana mitä moninaisimmissa teemoissa; esimerkiksi Karoliinisen instituutin tuoreessa Center for Social Sustainability -yksikössä, suomalaisen CoPassion-hankkeen yhteistyöyksikössä, halutaan ymmärtää ja edistää kaikenlaista ihmisten yhteistoimintaa mm. aivo-, mindfulness- ja stressitutkimuksen avulla.

Me akateemiset tutkijat syvärakastamme kirkkaita, tarkkarajaisia määritelmiä. Mutta sosiaalisen kestävyyden moninaisuus ja hajanaisuus ovat – aivan poikkeuksellista kyllä ja melkeinpä sattuu kirjoittaa näin – suorastaan hyve. Kyse todella on niin laajan monitahoisesta ja painavasta ilmiöstä, ettei se tyhjenny yhteen määritelmään tai muutamaan bulletpointtiin.

Otsikkooni voisi vastata: “Melkein kaikkea”. Eli tutkimus ja teot muun muassa tasa-arvon, tasavertaisuuden, myötäinnon ja myötätunnon, luottamuksen, hoivan ja välittämisen, ihmisoikeuksien, resilienssin, sisun, yhteisöllisyyden ja rakkaudellisuuden tai vaikkapa eettisen sijoittamisen ja ruokateollisuuden puolesta ovat sosiaalisen kestävyyden edistämistä. Sosiaalisessa kestävyydessä on kyse on siitä, että inhimillinen puoli ja humaani kehitys huomioitaisiin kaikessa, myös taloudessa, kuten Nobel-palkittu Amartya Sen muistuttaa.

Eli käsitteenä sosiaalinen kestävyys on ääriviivattomassa kaiken kattavuudessaan ällöttävä. Paljon pahempi kuin viime vuosikymmenen parjattu epämääräinen `sosiaalinen pääoma´, joka sekin – kuvaavaa kyllä – lasketaan sosiaalisen kestävyyden piiriin kuuluvaksi. Mutta ällöttävä se on myös voimallisessa peräänkuuluttavuudessaan humaanin huomisen puolesta – ja silloin ällöttävä nimenomaan tyttäreni jäätelömerkityksessä.

Kuinka olla heikomman puolella tänään, kuinka turvata ihmisyys mahdollisimman monen sukupolven kaaren yli? Lopulta sosiaalisen kestävyyden ydin on siinä, että ymmärtäisimme sinun hyväsi olevan minun hyvääni. Heidän hyvinvointinsa meidän. Että luontokappaleina olemme sekä hurjistuttavan voimallisesti että häkellyttävän hauraina täydellisen riippuvaisia toinen toisistamme. Me kaksi. Me kaikki.

Kaikenlainen kestävyys nojaa lopulta tämän oivaltamiselle. Seisomme sitten tai kaadumme, kestämme tai tuhoudumme.
Tämä kirjoitus on osa blogisarjaa Kestävyydestä.

Mistä on kyse?