Arvioitu lukuaika 2 min

Kokeilukulttuuri 2.0 Amsterdamissa

Kuva: Hanna-Leena Ottelin

Julkaistu

Sanaparista kokeilut ja Amsterdam voi tulla mieleen kaikenlaista, mutta kokeilukulttuurin toteuttajana kaupunki on omaa luokkaansa. Kaupunkiin rakennetaan uudenlaista kokeilualustaa, jossa yritykset ja yliopisto tekevät yhteistyötä ja rakentavat liiketoimintaa konkreettisten kokeilujen keinoin. Vanhalla satama-alueella maasta poistetaan myrkkyjä erilaisten kasvien avulla ja innovatiivisille start up -yrityksille remontoidaan tiloja hylätyistä asuntolaivoista.

Amsterdamin pohjoisrannalla sijaitsevassa Ceuvelin kaupunginosassa rakennettiin ennen laivoja. Sitten laivanrakennus siirtyi halvempien tuotantokustannusten perässä muualle ja jäljelle jäi vain pahasti saastunut maaperä. Vuosien tyhjäkäynnin jälkeen alueella puhaltavat jälleen uudet tuulet. Ceuvelista on rakentumassa amsterdamilaisen luovan- ja resurssiviisaan yrittäjyyden kokeilukenttä.

Amsterdamin pohjoisrannalla sijaitseva Ceuvel näytti vielä muutama viikko sitten isolta rakennustyömaalta. Lautakasojen takaa pilkisti kuitenkin jo näkymää siitä, mitä on luvassa.

Amsterdamin kaupunki järjesti vuonna 2010 kilpailun Ceuvelin alueen kehittämisestä ja voittoon kiri Metabolic labin innovatiivinen projekti, jossa yhdistyvät uudenlainen kaupunkikehitys, arkkitehtuuri ja kestävyys. Ideana oli muuttaa saastunut joutomaa energia- ja ravinneomavaraiseksi toimitilapuistoksi, joka toimisi samalla myös erilaisten puhtaan teknologian ja hajautettujen järjestelmien kokeilualustana.

Alueelle on tuotu 16 hylättyä asuntovenettä, jotka on remontoitu kierrätysmateriaaleja hyödyntäen start up -yritysten toimitiloiksi. Valtoimenaan rönsyilevillä vihreillä kasveilla on tärkeä tehtävä. Niiden avulla tutkitaan, mitkä kasveista poistavat parhaiten raskasmetalleja saastuneesta maasta. Siellä täällä näkyy viljelylaareja ja erilaisia altaita. Alueella kehitetään muun muassa sadeveden keräysmenetelmiä ja kuivakäymälöitä.

Ceuvel edustaa uudenlaista kokeilualustaa, jossa yritykset ja yliopisto tekevät yhteistyötä ja rakentavat liiketoimintaa konkreettisten kokeilujen keinoin. Ideoita kehitetään testaamalla niitä heti käytännössä. Matalan teknologian ratkaisut on tarkoitus tuotteistaa erityisesti kehittyvien maiden markkinoille.

Kokeileminen on Ceuvelissa läsnä kaikkialla. Yritystoiminnan lisäksi Ceuvel haluaa olla myös amsterdamilaisten uusi olohuone kanaalin rannalla – ja synnyttää kohtaamisia. Yritysten, tutkimustoiminnan ja kokeilujen sekamelska kiinnostaa erityisesti luovaa alaa ja jatkossa alueella on tarkoitus järjestää erilaisia tapahtumia ja konsertteja.

Alueella aloittaa pian toimintansa myös hylättyyn asuntoveneeseen perustettu kahvila.  Rakennuksen katolla on viljelylaari, jossa viljellään permakulttuurin menetelmin. Vierailupäivänä lounaaksi tarjottiin sienipastaa. Sienet oli käyty hakemassa polkupyörällä läheisestä New Energy Docksin kaupunginosasta, jossa ne kasvatetaan symbioosiperiaatteella konteissa olutmäskissä.

Ceuvelissa katsotaan vahvasti eteenpäin. Toiminta tulee lähivuosina laajenemaan ja kokeilujen kenttä kasvamaan. Merelle, rannikon edustalle, on tarkoitus rakentaa kelluva kasvilautta, jossa kokeilevaa toimintaa voidaan viedä astetta pidemmälle.

Onnistuessaan Ceuvelin kokeilulaboratorion mallit luovat hyvinvointia laajalti.

Blogi on osa Resurssiviisaita yrityksiä maailmalla -sarjaa, joka kertoo uuden polven yrityskonsepteista, luonnonvaroja säästävistä ja päästöjä vähentävistä bisnesmalleista ja niiden oivaltavista markkinointikeinoista.

Aihe

Resurssiviisaus

Luonnonvarojen hupeneminen, väestönkasvu ja ilmastonmuutos pakottavat yhteiskunnat ympäri maailmaa muuttumaan tehokkaammiksi ja vähäpäästöisemmiksi. Resurssien viisas käyttö on nousemassa kansainväliseksi kilpailuvaltiksi.

Julkaistu

Suosittelemme

Mistä on kyse?