archived
Arvioitu lukuaika 4 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Kolme turvallisuusmyyttiä – onko nuoriso paha?

Julkaistu

Ihmismaantieteen professori Hille Koskela luetteli Uusi turvallisuus -foorumin seminaarijaksolla kolme turvallisuuteen liittyvää myyttiä. Niitä kommentoi vanhempi konstaapeli, foorumin osallistuja Elina Katajamäki, jolle on poliisin työssä kertynyt kokemusta kaupunkien kaduilta.

Kolme turvallisuusmyyttiä

1. Välinpitämättomyys

Hille Koskela: Usein toistetaan, etteivät ihmiset auta toisiaan hätätilanteissa. Ihmiset kyllä puuttuvat tarvittaessa. Meillä on maaseutu vs. kaupunki -asetelma: väitetään, että kaupunki tekee ihmisistä välinpitämättömiä. Tässä on riskinä, että hokema muuttuu itseään toteuttavaksi ennusteeksi.

Elina Katajamäki: Poliisina huomaa, että toisinaan ihmiset arkailevat soittaa hätäkeskukseen, vaikka syytä olisikin. Ehkä julkisuudessa toitotettu viranomaisten resurssipula alkaa iskostua mieliin. Kääntöpuolena on se, että resurssipula toisinaan myös näkyy. Kansalainen jättää ilmoittamatta, jos on kokenut, ettei esimerkiksi poliisi soitosta huolimatta tulekaan paikalle.

Kaupungissa ihmistiheys takaa, että lopulta joku ohikulkija aina välittää. Haja-asutusalueella on ehkä enemmän sattuman varassa, huomataanko lähimmäisen hätää. Mutta kyllä ihmiset välittävät, jos eivät oman jälkikasvunsa, niin ainakin naapurin tekemisistä – asuinpaikasta riippumatta.

2. Nuoriso on paha

Hille Koskela: Sanotaan, että nuoriso on häiriötekijä, nuoret ovat aina väärässä paikassa ja pelottavia. Tämä on ikuisesti toistettu väite, mutta se on myytti. Tämä johtuu mahdollisesti siitä, että nuoret ovat ainoa ryhmä, joka näkyy kaupungilla! Tilattomuus aiheuttaa sen: Moni nuori ei halua olla kotona vaan viettää aikaa kavereiden kanssa. Alaikäisinä he eivät pääse ravintolaan, eivätkä kaikki  halua nuorisotalolle.

Elina Katajamäki: Nuoressa ihmisessä on alkuvoimaa, jota ei vielä kangista aikuisena muodostuva käsitys siitä, että kaikkien – myös oma – elämä on helpompaa, kun pääsääntöisesti noudatetaan yhdessä sovittuja pelisääntöjä; lakeja ja käytöstapoja. Nuorena saattaa kuvitella, että näiden sääntöjen rikkominen vaikkapa mummoille haistattelemalla tai yhteistä omaisuutta rikkomalla on tie kohti muutosta.

Nuori saattaa myös elää enemmän hetkessä kuin aikuinen. Ymmärrys ei kanna kolmeenkymmeneen ikävuoteen saakka, siksi mieleen välttämättä tule, että omat teot – hyvässä ja pahassa – tulevat vastaan myöhemmässä elämässä. Siksi toiminta ja sanavalinnat ovat harkitsemattomampia. Nuorena pelkää aikuisia, ja pelkäävä eläin puolustautuu hyökkäämällä.

Ihminen pelkää usein asioita, jotka ovat vieraita. Mutta koska jokainen aikuinen on joskus itsekin ollut nuori, ei nuoruuden pelossa voi olla kyse siitä, että pelkäisi jotain, mitä ei tunne. Moni muistaa nuoruuden ihanuuden ja kamaluuden. Puna nousee yhä poskille omaa anarkismiaan tai vankkumatonta idealismiaan ajatellessa. Vahvojen tunteiden aaltoliike ja harkitsemattomat teot tulevat yhä mieleen.

Jos siis aikuinen pitää nuorta uhkana, pelkääkö hän tosiasiassa itseään? Sitä, mihin olisi itse kyennyt saman ikäisenä.

3. Turvallisuutta voi ostaa

Hille Koskela: Turvallisuus ei ole markkinatavara. Ikinä et voi hallita kaikkea. Meillä on kolme isoa oikeata ongelmaa, joihin ei voi turvalaitteita ostamalla puuttua: 1. Alkoholi. 2. Perheväkivalta. 3. Mielenterveysongelmat. Meillä on todella vähän tuntemattomien tekemää väkivaltaa. Paras turvallisuuden edistäjä on toimiva sosiaalipolitiikka.

Elina Katajamäki: Arkikokemus poliisin työssä on suunnannut ajatuksia samoille urille. Pelkästään Uusi turvallisuus-foorumilla olen huomannut, että suosimalleni alkoholikriittiselle keskustelulle on vaikea saada sijaa; kohtuukäyttäjä ei halua hankaloittaa alkoholin saatavuutta, vaan mieluummin sivuuttaa koko aiheen vanhaan turvallisuuteen kuuluvana. Jopa kysymys ”miten alkoholi liittyy turvallisuuteen?” on foorumilla esitetty. Ilmastonmuutoksen uhkiin ja kyberrikollisuuteen kun on juuri nyt trendikkäämpää tarttua.

Koskelan kolme kohtaa, alkoholi, perheväkivalta ja mielenterveysongelmat kietoutuvat kaiken lisäksi usein myös toisiinsa. On vaikea sanoa, mihin näistä kolmesta kussakin perheessä pitäisi ensiksi puuttua, jotta noidankehä katkeaisi.

Ylen urheiluselostajan Tapio Suomisen viimeaikaiset ulostulot mielenterveyskuntoutujana ovat valonpilkahdus avoimuuden osalta. Mielenterveysongelmaista ei tarvitse pelätä tai vaientaa, vaan hoitaa. Mielellään sitä kuulisi julkisuudessa myös tunnettujen absolutistien avauksia. Sellaisten ”coolien” edelläkävijöiden, mielipidevaikuttajien.

Mistä on kyse?