Julkaistu 09.08.2017

Miksi syrjäytämme keskeisimmät asiantuntijat, kun tavoittelemme kestävää koulua?

Oppilaiden osallisuutta pitää tuntuvasti lisätä koulujen materiaalivalinnoissa.
Kirjoittaja
Erityisluokanopettaja, Helsingin kaupungin Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan asiantuntijaopettaja
Petteri Roiha on helsinkiläinen erityisluokanopettaja, joka toimii Helsingin kaupungin Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan asiantuntijaopettajana.

Kevät on kouluissa tunnetusti kiireistä aikaa. Kun edellistä lukuvuotta niputetaan yhteen arvioiden mennyttä, suunnitellaan samalla tulevaa lukuvuotta. Samalla monissa kouluissa tehdään puoliksi automatisoituna materiaalihankinnat. Opettajainhuoneen pöydälle ilmestyy muutama eri toimistotarvikeyrityksen katalogi, joista opettajat kirjaavat ylös seuraavan vuoden tarpeet suhteutettuna tulevaan oppilasmäärään. Tilauskaavake kulkee hallinnon läpi ja tavarat ovat yleensä valmiina odottamassa, kun työ alkaa kesän jälkeen.

Monelle opettajalle tämä toimintatapa on tuttu, helppo ja turvallinen. Kevään ollessa hektisimmillään olen itsekin ajatellut materiaalitilausten ajoittuvan siihen aikaan, jolloin tekemistä on muissakin asioissa, ja kiireen vuoksi materiaaleja on hankalaa miettiä juuri tuolloin. Asiaa on omassa koulussani helpotettu siten, että koulu tilaa automaattisesti oppilaan eniten tarvitsemat työvälineet: kynät, kumit, vihot ja viivaimet.

Valmiiden materiaalihankintojen koetaan yleisesti helpottavan opettajien työtä. Ne ovat yksi työ vähemmän jo valmiiksi hektisenä ajanjaksona.

Keväällä 2017 sain tilaisuuden osallistua Sitran järjestämään Kestävän koulutuksen kehittäjät -ohjelmaan. Sen sisällön ja muiden osallistujien puheenvuorojen myötä rupesin miettimään koulun sisällä olevia kestävän kehityksen haasteita ja mahdollisuuksia. Samaan aikaan huomasin omassa työssäni vuosi takaperin tilattujen materiaalien loppuneen kesken.

Keskusteluissa oppilaideni kanssa ilmeni, että kynät, joita luokkaan oli ilmestynyt varsin runsaasti, olivat osoittautuneet kelvottomiksi. Lähes sadan halvan lyijykynän laatikko oli huvennut alle lukuvuodessa. Kokemukset kertoivat teroittamisen mahdottomuudesta ja lyijyn heikkoudesta. Lisäksi oppilaat huomauttivat, että luokkaan muita reittejä ilmestynyt toisen valmistajan lyijykynäsetti oli laadultaan parempi ja huomattavasti pitkäaikaisempi.

Tapausta tutkittiin oppilaiden kanssa. Huonot kynät toimitettiin harmaassa laatikossa ilman tuotetietoja. Parempi setti taas toimitettiin pakkauksessa, josta ilmenivät kynän ympäristösertifikaatit. Toki paremmat kynät olivat huomattavasti kalliimpia kuin huonot, mutta mitä hinnalla sitten saa on eri asia. Lisäksi pienessä asiassa piilee vaikuttava kasvatusulottuvuus kestävää kehitystä ajatellen: kummasta maksat enemmän? Sertifioitujen metsien puusta valmistetusta paremmasta kynästä vai ilman tuoteketjutietoja toimitetusta massapakkauksesta, jonka valmistus on vaatinut enemmän puuta ja joka on huonompi tuote?

Kestävän koulutuksen kehittäjät -ohjelmaan kuului koulussa toteutettava kestävän koulun kokeilu.

Päätin kokeilla, miten oppilaat kokevat heille tilattavat materiaalit.

Oppilaiden osallistaminen on uuden opetussuunnitelman keskeisiä teemoja, joten koin, että tässä on onnistuessaan vaikuttamisen ja kasvamisen paikka sekä mahdollinen uusi toimintatapa tulevaisuuteen.

Tapasin koulun oppilaskunnan hallituksen ja otin mukaan koulun tilaamia materiaaleja. Viesti oppilailta oli selkeä: he allekirjoittivat täysin oman luokkani näkemykset oppimateriaalihankinnoista. Oppilaskunnan hallituksen kanssa keskustellessa tuli vahva tunne, että oppilaita kiinnostaa olla mukana valinnoissa ja että heiltä löytyy niin arjen tajua kestävän kehityksen suhteen kuin myös pessimismiä vaikutusmahdollisuuksien aidosta toteutumisesta.

Pohdimme oppilaskunnan hallituksen kanssa, pitäisikö oppilaille antaa enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa omiin työskentelyvälineisiin. Kaikki halusivat olla mukana, kun kysyin halukkuutta vaikuttaa koulun hankintoihin. Näkemykseni on, että oppilaat saisivat mahdollisuuden tutkia tilattavia tuotteita kestävän kehityksen näkökulmasta, saada käsitystä varatun budjetin riittävyydestä ja, mikä tärkeintä, osallistua oman koulun kehittämiseen. Koulun henkilöstönkin työtaakka voisi jopa hieman pienentyä.

Oppilaiden keskusteluiden aikaan kevään hankinnat oli jo tehty, mutta kokeilu jatkuu. Koulun alettua syksyllä oppilaat tulevat tutkimaan tilatut tarvikkeet ja käyttävät niitä aina seuraavaan tilaukseen asti painaen mieleen omia käyttökokemuksiaan. Toivottavasti seuraavana keväänä oppilaat osallistuvat materiaalihankintoihin. Vai pitäisikö ruveta puhumaan materiaalivalinnoista?

Mistä on kyse?