archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Miltä työhyvinvointi näyttää tulevaisuudessa?

Julkaistu

Jo perinteeksi muodostunut Health Tuesday kokosi jälleen noin 100 osallistujaa terveyden tulevaisuuden äärelle. Tällä kertaa lautasella oli tarjolla työhyvinvointia ja -terveyttä sekä ”Speaker’s cornerin” myötä myös yllätyksellisiä puheenvuoroja. On ilahduttavaa nähdä, että Health Tuesday herättää näin ison joukon ihmisiä pimeinä syysaamuinakin!

Tilaisuuden alustajina toimivat Raija Laukkanen Polar Electrolta ja Tanja Lappi Heltti Oy:stä. Esitykset täydensivät hyvin toisiaan: molempien esityksistä ponnahti esille aktiivinen kansalainen, jolla on keskeisempi rooli tulevaisuuden työterveys- ja hyvinvointipalveluissa.

Laukkanen esitteli voimistuvia trendejä, joissa korostuivat yksilölähtöisyys ja oman hyvinvoinnin aktiivinen seuraaminen. Yhä useampi on kiinnostunut oman terveytensä ylläpitämisestä, minkä Polar on havainnut asiakaskuntansa kehittymisessä. Hyvinvoinnin monitorointi ei katso ikää tai sukupuolta, vaan aktiivisuusrannekkeita ostavat niin junnut kuin mummutkin.

Oletko jo nähnyt kävelymatoilla varustettuja työpöytiä? Jos et, niin pian näet. Laukkasen mukaan aktiiviset työpisteet ovat yksi esimerkki työhyvinvoinnin seuraavista askeleista – kummuten pitkälti ihmisten omista toiveista. Me istumme aivan liian paljon, eikä edes työpäivän jälkeen juostu lenkki riitä kompensoimaan työpäivän mittaista paikallaan oloa.  

Laukkanen korosti myös tiedon liikkuvuuden ja määrän merkitystä. Monitorointi luo hyvinvointitietoa, jota yksilö haluaa jalostaa pidemmälle. Verkostoituneessa ja digitalisoituneessa maailmassa saatavilla on enemmän palveluja kuin koskaan aiemmin, mikä mahdollistaa yksilön aktiivisen osallistumisen oman hyvinvointinsa ylläpitoon. Ammattilaisten haasteena onkin kääntää yksilöiden aktiivisuus omaksi työkalukseen eikä kokea sitä hoitoa hidastavana ilmiönä.

Heltti Oy -työterveyslääkäriaseman mottona on hoitaa terveyttä, eikä vain sairauksia. Tämä toteutuu muun muassa hyödyntämällä modernia teknologiaa ja erilaisia monitorointilaitteita sekä aktiivisuusmittareita. Terveyttä ylläpidetään myös henkilökohtaisen valmennuksen avulla, jota tarjotaan kätevästi sähköisten kanavien kautta. Kuulemma yksi Heltin suosituimmista palveluista on reaaliaikainen chat, jossa on näppärä kysyä pikaisia kysymyksiä suoraan lääkäriaseman asiantuntijoilta.

Tanja Lappi korosti myös tapaa, joilla Heltti puhuu asiakkaistaan: potilaan sijaan puhutaan jäsenistä (member). Tällä he haluavat korostaa yksilön aktiivista ja osallistuvaa roolia hyvinvointinsa ylläpidossa, yhdessä ammattilaisten kanssa.

Yksi mielenkiintoinen asia oli myös Heltin innovatiivinen hinnoittelumalli. Käyntimääriin pohjautuvan veloituksen sijaan he hinnoittelevat palvelunsa kiinteästi. Työnantajalle työterveyskustannukset ovat siis vakiot, riippumatta siitä kuinka paljon työntekijät käyttävät Heltin palveluja. Lapin mukaan tämä korostaa Heltin tavoitetta pitää jäsenensä terveinä – reagoivan työterveyshuollon sijaan he haluavat olla proaktiivisia ja ennaltaehkäiseviä.

Speaker’s cornerissa esillä aiheita aivojumpasta aktiivikalusteisiin

Lokakuun Health Tuesdayn uutuus oli kaikille avoin ’Speaker’s corner’: tunnin verran napakoita kolmen minuutin puheenvuoroja eri aihepiireistä. Corneriin oli mahdollista varata puheenvuoro myös etukäteen, ja niin olivatkin tehneet yhdeksän puhujaa.

Jakkaran päälle nousi ensimmäisenä Reidar Wasenius (BRIIM), joka tunnetaan aivobicin suurlähettiläänä sekä myös VR:n junaäänenä. Saamamme palautteen pohjalta Speaker’s corner jatkuu loppuvuoden tapahtumissa, joskin aulatilan akustiikan otamme paremmin huomioon.

Lista muista ’Speaker’s cornerin’ puhujista sekä aiheista löytyy Health Tuesdayn Facebook-ryhmästä, jossa mukana jo lähes 450 jäsentä. Tule sinäkin, jos et jo ole.

Näkemisiin seuraavan kerran 4.11!