Arvioitu lukuaika 2 min

Mistä meille ajattelun rauha ja kannustava ilmapiiri?

Kirjoittaja

Karoliina Luoto

Julkaistu

Jos pitäisi nimetä yksi asia joka Suomessa estää optimaalisia ratkaisuja ja viisaita valintoja, sanoisin että se on kiire. Meillä on kiire reagoida yllättävään yhteydenottoon, kiire kiriä projektin yllättävässä käänteessä venynyt aikataulu ja kiire tehdä myös se innostava työtehtävä johon emme olleet varautuneet.

Välillä mielessä käy se perusoivallus että paineen keskellä olisi hyvä vetää henkeä, asettaa kiireet perspektiiviin ja pohtia, saisiko kenties käänteentekevällä ratkaisulla ohitettua koko ongelman. Mutta useimmiten aikalisä jää ottamatta, koska – no, on kiire.

Toisena esteenä käänteentekevien innovaatioiden tiellä tuntuisi Suomessa olevan pelko siitä, että uudenlaista voidaan pitää omituisena. Jos teen asiat eri tavalla kuin on totuttu, viiteryhmäni ei luultavasti naura päin naamaa mutta voi pikkuisen katsoa vinoon. Niinpä uusi jää usein yrittämättä. Ja kuitenkin laatikon ulkopuolelle katsominen voisi synnyttää juuri sen ison innovaation, jota yhteiskuntamme kaipaisi.

Oletetaan, että nämä kaksi asiaa, kiire ja pelko, olisivat käänteentekevän menestyksemme tiellä. Nyt siis tarvitsisimme prosesseihimme aikalisiä ajattelua varten sekä jotakin, mikä poistaisi häpeän pelkoa ja rohkaisisi kokeilemaan uutta. Niiden avulla voisimme pyrkiä entistä tehokkaammin kohti uusia ennalta-arvaamattomia menestystarinoita.

Kesän alussa yliasiamiehemme kysyi, haluaisinko lähteä heinäkuussa Esa Saarisen Tulenkantajat-seminaariin, jossa nuoret lupaukset etsivät oman ajattelunsa rajoja ja pohtivat johtajuutta Pafoksella. "Ilman muuta lähden jos on mahdollisuus!" vastasin salamana, kukapa ei haluaisi etsiä itseään rantahiekasta ja aaltojen äänestä. "Potentiaalista hihhulointia ja pyrkyröintiä", linjasin kuitenkin samaan aikaan mielessäni ja varustauduin kaivamaan seminaarin ja verkostoitumisen annit rantahiekasta hartiavoimin esiin. Parissa päivässä olin kumminkin jo pysähtynyt yllä kuvaamieni ongelmien äärelle.

Suomen pitäisi olla nykyistä paljon suurempi voima käänteentekevissä oivalluksissa. Meillä paljon fiksuja ihmisiä, teknistä lahjakkuutta, sujuvia prosesseja ja yhteistyön edellytyksiä. Ja kiire ja pelko ovat hölmöjä syitä olla käyttämättä noita mahdollisuuksia niiden täyteen potentiaaliin saakka.

Olisiko keino, jolla saisimme johtajistomme Suomessa käymään läpi lyhyen oppimäärän ajattelemaan pysähtymisestä ja siitä, miten saadaan aikaan levollinen työilmapiiri jossa ihmiset pystyisivät avaamaan ajatteluaan ja yltämään itselleen ihmeellisiin suorituksiin? Jossa puhuttaisiin vaikkapa sellaisista epämuodikkaista asioista kuin tosissaan läsnä oleminen ja toisen rinnalla seisominen? Ja jokin keino, jolla nämä teemat vielä saataisiin liitettyä osaksi arkipäiväisiä työnkulkuja?

Tämän pohtimiseen ajattelin lähiaikoina käyttää liikenevää aikaa ja energiaa. Seura on tervetullutta.

Kirjoittaja

Karoliina Luoto

Julkaistu