Mitä on yhteiskunnallinen turvallisuus?

Leena Malkki on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan varadekaani ja yksi yliopiston yhteiskunnallisen turvallisuuden hubin perustajista.

Monien murrosten ja kriisien vuodet ovat nostaneet turvallisuuden yhteiskunnallisen keskustelun polttopisteeseen. Turvallisuutta onkin syytä pohtia nyt paljon, sillä poikkeuksellisen synkkiä pilviä on näkyvissä.

Muuttuvat ajat vaativat pohtimaan perinpohjaisesti sitä, mistä turvallisuus koostuu ja miten rakentaa kestävää turvallisuutta yhteiskunnassa.

Turvallisuudesta voidaan nimittäin puhua myös paljon ilman, että keskustelu olisi välttämättä kovin monipuolista tai näkemyksellistä. Jännitteisessä tilanteessa voi helposti käydä niin, että keskustelutila lähtee kapenemaan ja keskustelu yksipuolistumaan. Näin näyttää olevan käymässä Suomessa.

Esimerkiksi Sitran tekemä analyysi viimeisen parin vuoden mediakeskustelusta osoittaa, että turvallisuuskeskustelun aikajänne on lyhentynyt nykyhetkeen ja aivan lähitulevaisuuteen. Keskustelu on myös varsin yksiäänistä eli turvallisuudesta keskusteltaessa ei aina esiinny kovin monipuolisia näkökulmia. Turvallisuuspoliittisten linjojen kritisointi tulee helposti leimatuksi turvallisuutta nakertavaksi ja vaaralliseksi.

Juuri nyt olisi kuitenkin kyettävä hahmottamaan turvallisuutta ja tulevaisuutta erityisen moniulotteisesti ja syvällisesti. Valtapoliittisten jännitteiden lisäksi ratkottavana on monia muitakin turvallisuuteen vaikuttavia jännitteitä ja haasteita.

Suomessa turvallisuushaasteiden kompleksisuuteen ja moninaisuuteen vastaamiseksi on kehitetty kokonaisturvallisuusmallia, jossa yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen jatkuvuutta turvataan monialaisen yhteistyön voimin. Tämä hallinnollinen malli ja Suomen pitkät perinteet yhteiskunnan laajassa osallistamisessa varautumiseen ovat nyt arvokkaita.

Mallin on tehnyt Suomessa mahdolliseksi se, että luottamus viranomaisiin on ollut korkealla tasolla, ja valtio on nähty kansalaisten turvallisuuden tuottajana, ei sen vaarantajana. Lisäksi Suomessa on ollut riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta, joten ajatus yhteisestä ja jaetusta turvallisuudesta on ollut uskottava.

Turvallisuuden rakentaminen vaatii yhteiskunnan, joka kykenee siihen. Tämän vuoksi ei riitä, että pohditaan, miten uhkiin varaudutaan ja vastataan. Asiaa on pohdittava myös yhteiskunnasta käsin.

Millainen on yhteiskunta, joka pystyy tuottamaan turvallisuutta sen muodostaville yhteisöille ja yksilöille? Tällaista otetta turvallisuuteen voi kutsua yhteiskunnalliseksi turvallisuudeksi.

Yhteiskunnallinen turvallisuus rakentuu yhteiskunnan kyvystä säilyttää keskeiset toimintonsa, rakenteensa ja identiteettinsä erilaisten uhkien, kriisien ja muutosten läpi. Kyse on taloudesta, ympäristöstä, demokraattisesta järjestelmästä ja ihmisten hyvinvoinnista, mutta myös kulttuurin, kielen ja yhteisöjen jatkuvuudesta ja uusiutumiskyvystä.

Yhteiskunnallisen turvallisuuden tarkasteluun kuuluu olennaisesti myös sen tiedostaminen, että turvallisuus ei ole tasaisesti jakautuvaa, vaan yhteiskunnallisten eriarvoisuuksien ja erilaisuuksien takia toisilla voi olla enemmän turvallisuutta kuin toisilla. Kestävä yhteiskunnallinen turvallisuus rakentuu onnistuneen yhteiskuntapolitiikan ja hyvien väestösuhteiden varaan.

Kovan turvallisuuden rinnalla onkin nyt tärkeä kysyä myös, mitä kuuluu kokonaisturvallisuuden yhteiskunnallisille perustuksille Suomessa. Millaisia kehityskulkuja suomalaisessa yhteiskunnassa on menossa ja pilkottaako horisontissa jotain, mikä saattaa horjuttaa näitä perusteita?

Nämä kysymykset vaikuttavat erityisen olennaisilta näinä heikentyvän luottamuksen, voimistuvan polarisoitumisen ja erkanevien todellisuuksien aikoina.

Vieraspuheenvuoro on osa Sitran Luottamus ja yhteiskunnallinen turvallisuus -projektin työtä. Yhteistyössä sisäministeriön ja Helsingin yliopiston kanssa järjestetyssä Yhteiskunnallisen turvallisuuden tulevaisuusfoorumissa rakennettiin tilannekuvaa yhteiskunnallisesta turvallisuudesta kolmesta alateemasta käsin: kriisinkestävyys ja yhteenkuuluvuus; kestävät informaatioympäristöt; instituutiot luottamuksen kannattelijoina.