archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Pasi Poranen: Kansainvälistyminen – siitä puhe mistä puute

Edellisen taantuman alla Meseran perustaja havahtui miettimään markkinoiden muutosta ja aloitti välttämättömäksi havaitun muutoksen. Kuvaan astui Sitra ja Koneteollisuuden kasvuohjelma.

Julkaistu

 

Mesera Yhtiöt on noin parikymppinen konepajayhtiö, jonka juuret ovat tukevasti Varsinais-Suomessa. Yrityksen kehitystarina vuoteen 2008 asti oli tavanomainen siinä suhteessa, että kotimaisten suuryritysten alihankintatarpeet olivat olleet Meseran kehityksen punainen lanka ja asiat olivatkin edenneet siinä määrin loistavasti, että Mesera oli kasvanut jo ulos pk-raameista.

Edellisen taantuman alla yrityksen perustaja havahtui miettimään markkinoiden muutosta ja aloitti näin jälkikäteen välttämättömäksi havaitun muutoksen. Tässä vaiheessa kuvaan astui myös Sitra ja Koneteollisuuden kasvuohjelma.
 
”Pitkän kihlauksen” jälkeen Sitra teki Meseraan sijoituksen huhtikuussa 2010. Jo tänä aikana alkoi osapuolten välinen keskustelu tavoitteista, muutostarpeista sekä suunnitelmista – tiettyjä uudensuuntaisia liikkuja ehdittiin jo toteuttaakin. Jälkeenpäin ajateltuna nämä joskus hyvinkin perusteellisilta tuntuneet tenttitilanteet saivat aikaan sen, että yhteistyön virallistuessa sekä sijoittajilla,
johdolla sekä yrityksen perustajalla oli täysin yhtenevä käsitys siitä, mitä tehdään ja miten hommat hoidetaan.
 
Suurimpana haasteena ja tehtävänä nähtiin Meseran saaminen kansainvälisille markkinoille: ajatus kirkastui viimeistään uuden strategian valmistelussa kun mietimme markkinapotentiaalia osaamisellemme kotimarkkinalla sekä vientimarkkinalla erikseen.
Huomasimme, että esimerkiksi saksankielinen Eurooppa tarjosi tervettä businessta kunhan jakelu ja paikallinen läsnäolo saataisiin kuntoon. Toinen huomio oli, että omien tuotteiden kehittämisen ja tiettyjen tuoteoikeuksien hankkimisen kautta ovet aukenivat myös Euroopan ulkopuolella helposti verrattuna aiempiin yrityksiin. Tämä taas laittoi painetta myös tuotannon viemiseen lähelle
asiakkaitamme ja niinpä vuoden 2011 keskivaiheilla starttasi Puolan nosturikomponenttitehtaamme. Lopputulemana suora vientimme on tänään jo selkeästi kotimaan toimituksia suurempi.
 
Ja millaista roolia Sitra tässä näytteli? Meseran hallitus uudistui Sitran mukaantulon myötä: toimivan johdon työkalupakki laajeni välittömästi hallituksen osaamisen ja suhdeverkon verran. Tästä verkostosta löytyi mm. apua Puolan toiminnan käynnistämisen juridiikkaan, yhteyksiä merkittävien asiakkaiden ”sikariportaaseen”, referenssikäyntejä yrityksiin, jotka olivat jo suunniteltuja
muutoksia läpikäyneet jne. Toisin sanoen, juuri sitä kokemuspohjaa, jota useimmalta kaltaiseltamme yritykseltä puuttuu.
 
Minulta on usein kysytty paljonko ulkopuolinen sijoittaja, ja erityisesti Sitra, on tuonut lisää byrokratiaa? Totta on, että tänä päivänä kirjaamme ja raportoimme enemmän asioita, ja esimerkiksi päätöksiä edeltävät keskustelut ovat perusteellisempia kuin aiemmin. Toisaalta toiminta on suunnitelmallisempaa, toteutus tavoitteellisempaa sekä tiedämme tarkemmin mm. lukujen
valossa missä menemme. Esimerkkinä edellisestä, Puolan tehtaamme starttasi alle 6 kuukauden kuluttua hallituksen päätöksestä!