Siirry suoraan sisältöön

Kuva: A Snap Happy Chappy / Flickr (CC 2.0)

Julkaistu 17.05.2016

Pitkän aikavälin ongelma

Hyvinvointivaltion pohjassa on reikä. Sosiaalista yhteenkuuluvuutta tarvitaan kipeästi, kirjoittaa Juho Saari Euroopan kestävän kehityksen viikolla.
Kirjoittaja
Kirjoittajan profiilisivu: Juho Saari

Juho Saari on sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Tampereen yliopistossa ja julkaissut lukuisia teoksia hyvinvoinnista ja hyvinvointivaltiosta. Hän on myös Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin jäsen.

Laajasti jaetun ja kerrotun tarinan mukaan Ronald Reaganin hallituksen sisällä käytiin 1980-luvun alkupuolella keskustelua pitkän aikavälin ongelmista ja niihin varautumisesta. Hallitusta lähellä olleet tutkijat olivat identifioineet erilaisia pitkällä aikavälillä uudistusta vaativia asioita, joiden ratkaiseminen olisi edellyttänyt välittömiä toimenpiteitä. Asialistan nähtyään Reaganin kabinetin jäsen kuitenkin ilmoitti, ettei aio uhrata ajatustakaan asioille, jotka ovat jonkun toisen kaverin pöydällä kahdenkymmenen vuoden päästä.

Edellä oleva tarina, jonka todenperäisyydestä ei ole sen suurempaa taetta, kertoo kahdesta suomalaistakin politiikkaa vaivaavasta asiasta. Ensinnäkin, poliittinen järjestelmä ei ole parhaimmillaan niin sanottujen tektonisten ongelmien kanssa. Näille on ominaista muutosten vähittäinen kasautuminen ja lopulta nopea vakavoituminen tilanteessa, jolloin niihin on hankala löytää poliittisesti toimivaa ja hallinnollisesti toimeenpantavaa ratkaisua. Haasteena on, että tämän kaltaisissa järjestelmissä muutosta seuraava murros on näkyvissä tai ennakoitavissa, mutta sen ajoitus on epäselvä. Samalla tavalla kuin mannerlaattojen kohtaaminen aiheuttaa joskus maanjäristyksen tai aktiivinen tulivuori purkautuu, nämäkin ongelmat kuitenkin väistämättä vielä joskus realisoituvat.

Toiseksi, politiikka muuntuu toimenpiteiksi vasta, kun asia on poliittisesti kuuma ja nousee poliittiselle agendalle. Kysymys voi olla yhteiskuntapoliittisesti hyvinkin keskeinen, kun asiaa tarkastellaan esimerkiksi kansalaisten hyvinvoinnin ja terveyden kannalta. Tästä huolimatta – tai ehkä juuri sen takia – se on samanaikaisesti poliittisesti kylmä ja siten politiikan asialistojen reunamilla.

Kestävän kehityksen politiikan sosiaalisessa ulottuvuudessa on edellä kuvatun kaltaisia ongelmia. Tiedostamme Suomessa, että meillä on ilmeisiä yhteiskunnallisia jännitteitä eri väestöryhmien välillä eikä muutoksen suunnasta ole suurta epäselvyyttä. Samalla meillä on kuitenkin vaikeuksia hahmottaa politiikan kiireellisyyttä, koska monet indikaattorit kertovat enemmänkin jatkuvuudesta kuin murroksesta. Suomi vaikuttaa monella tapaa vakaalta ja sopeutumiskykyiseltä maalta.

Esimerkiksi suomalaisten tuloerot eivät ole juurikaan muuttuneet suuntaan tai toiseen 2010-luvulla. Samaten myöskään taloudellista niukkuutta kokevien osuus väestöstä ei ole muuttunut merkittävästi vuoteen 2014. Suomalaisten levollisuutta lisännee myös se, että vertailevat indeksit kertovat eriarvoisuuden olevan yhteiskunnassamme kansainvälisesti verrattuna suhteellisen vähäistä. Tähän tulokseen on tullut muun muassa Bertelsmann-säätiön vastikään julkaisema tutkimus. Jatkuvuus ei herätä kiinnostusta tai nosta aihetta ylemmäksi politiikan asialistoilla.

Samalla edessämme on kuitenkin lukuisia heikkoja signaaleja, jotka kertovat suomalaisen yhteiskunnan ja hyvinvointivaltion rakenteissa olevista, eriarvoisuutta aiheuttavista ongelmista. Kotitalouksien nopea ylivelkaantuminen on tästä keskeinen signaali. Suomalaisten kotitalouksien velkataakka kasvaa jatkuvasti, samoin kuin maksuhäiriöiden ja ulosoton piirissä olevien kotitalouksien määrä. Hyvinvointivaltion ongelmista puolestaan kertoo se, että viimesijaisen sosiaaliturvan pitkäaikaisasiakkaiden määrä on voimakkaassa kasvussa eikä mikään viittaa siihen, että määrä olisi kääntymässä laskuun. Selvää on, että hyvinvointivaltion pohjassa on reikä.

Kaiken järjen mukaan poliitikkojen tulisi puuttua näihin muutoksiin mahdollisimman aktiivisesti, jotta pystyttäisiin estämään pitkän aikavälin ongelmia ja ylläpitämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Moista aktivoitumista ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Pikemminkin näyttää siltä, että nämä teemat nähdään seuraavan hallituksen ongelmina. Antaisiko parhaillaan käynnissä oleva Euroopan kestävän kehityksen viikkotähän sopivan sysäyksen?
Tämä kirjoitus on osa blogisarjaa Kestävyydestä.

Suosittelemme

Suosittelemme

Tästä eteenpäin.

Mistä on kyse?