Siirry suoraan sisältöön

Julkaistu 25.11.2016

Pitkän hitaan kasvun ajastamme

Kirjoittaja
 
Teppo Turkki

Istun Gimpon pienellä, tylsän harmaalla lentokentällä Soulin laitamilla ja odotan lentoa Tokioon. Korea on vaipumassa pitkään, ehkä jopa kahden vuoden taantuvaan tilaan. Sadattuhannet korealaiset ovat kaduilla vaatineet pitkin viikkoa maan ensimmäisen naispresidentin Park Geun-hyen eroa. Presidentti Park on syvenevässä, omituisen korruption ja ulkopuolisen, äskettäin paljastuneen salaisen shamaanineuvonantajansa synnyttämässä epäluottamuksen kehässä. Korean ulkomaanviennistä hyvin riippuvainen talouskasvu on jämähtänyt alle kahteen prosenttiin, ja oppositio riekkuu haavoittuneen presidentin sekä hänen hyytyneen hallintonsa kimpussa. Ja Samsung. Ei hyvältä näytä.

Olen yrittänyt viime kuukaudet nähdä sekavan ja kompleksisia irrallisia hokemia tulvivan aikamme tapahtumavirran läpi siintäviä tulevaisuuden kehitystrendejä. Vaikka paljon on kaikkea, niin yksi ilmiö, trendi, nousee hälymme keskeltä selkeästi esiin: olemme lännessä siirtymässä pysyvän, erittäin hitaan talouskasvun, lähes nollakasvun aikaan. Talouskasvun pysähtyminen – tilanne, jota on pidetty kohta parikymmentä vuotta Japanin ”sairautena” ja talouden heikkoutena – näyttäisi olevan muodostumassa erityisesti Euroopan ”uudeksi normaaliksi”.

Pitkän hitaan kasvun käsitteestä ”secular stagnation”, jonka Harvardin professori, Clintonin ja Obaman talousneuvonantaja Lawrence H. Summers toi talouskeskusteluun jo 2015, puhutaan nyt yhä enemmän. On kuin hämmästellen havahduttu siihen, että taloudelliset syklit talouskasvun ja taantumien välillä eivät enää toteudu ekonomistien perinteisten selitysmallien mukaan. Olemme siirtyneet tilanteeseen, jossa yhteiskunnan kehityksen ja muutoksen täytyykin tapahtua ilman määrällistä talouskasvua tai talouden perinteisen kasvun tuomaa vetoapua ja potentiaalia.

Syytä nykyiseen pitkän ja hitaan kasvun tilaan pidetään vuoden 2008 jälkeisen talouskriisin jälkeistä aikaa, jolloin kuvaan tulivat työttömyys, nollakorot, hidastunut kysyntä useimmilla talouden sektoreilla, inflaation kääntyminen aina välillä deflaatioksi. Talouslehtien sivuja ovat täyttäneet kehittyneiden maiden rakenteelliset ongelmat, kuten nopea ikääntyminen  ja työelämän muutokset, kuluttajien haluttomuus velkaantua tai kuluttaa lisää, pääomien liikkeiden hidastuminen ja laaja investointihaluttomuus. Hallitukset rakentavat kyllä elvytyspaketteja, ja rahaa työnnetään markkinoille, mutta ihmisiä edelleen irtisanotaan ja lomautetaan; kasvava työtön nuoriso istuu kotonaan sohvilla ja pelaa videopelejä.

Suomessakin on jo ajauduttu parempaa kilpailukykyä haettaessa ihan itse toteutettuun sisäiseen devalvaatioon, palkkoja on leikattu ja sopeutettu, hintoja halpuutettu. Euroopan useita maita johtavat tänään hallitukset, joilla yksinkertaisesti ei ole enää rahaa, budjetit ovat vahvasti alijäämäisiä, ja valtiot ottavat liikaa velkaa. Ja koska EU, niin velanotolla on rajansa ja valtiontalouden liikkumatilaa joudutaan kovilla otteilla kaventamaan. Talouspolitiikassa vaihtoehdot ovat vähissä ja päällä leijuu rahoitusmarkkinakriisi.

Fokuksessa Japani

Economistin pääkirjoitustoimittaja Bill Emmott kirjoittaa Financial Timesissa, että meidän pitää nyt tarkkaan seurata Japania ja sen kehitystä. Eikä Japania enää pidä nähdä menetettyjen vuosikymmenten, pitkän deflaation, rahoitusmarkkinakriisin tai Fukushiman maana. Vaan ehkä ratkaisuna siihen, miten sopeutua ja rakentaa toimiva tulevaisuus pitkän hitaan talouskasvun aikakautena.

Japani on siis tänään pikemminkin teollisen ja läntisen maailman kiinnostava pilottihanke –  laboratorio, jossa kokeillaan sekä etsitään miten kehittyä ja selvitä. Ovathan Japanissa korot olleet jo kauan nollassa ja talouskasvu hidasta aina 1990-luvulta lähtien. Kiinnostavaa on nähdä, kuinka Japanin nykytalous tai yhteiskunnallinen tilanne ei enää noudata perinteisiä ekonomistien teorioita, sillä esimerkiksi nykyisen pitkän hitaan talouskasvun Japanissa vallitsee tänään täystyöllisyys. Itse asiassa työvoimapula.

Vielä kummallisemmaksi Japanin tekee se, että vaikka maa on ollut itse asiassa vuosia ”degrowth” -tilassa, niin maan bruttokansantuote laskettuna suhteessa työikäiseen väestöön ei ole jäänyt kasvuluvuissa mitenkään jälkeen Yhdysvalloista, euroalueesta tai Pohjoismaista. Tähän ekonomistit pitävät selityksenä työikäisen väestön supistumista aina 1990-luvun puolivälistä.

Yksi teknologiahavainto

Kolumnisti Noah Smith kirjoittaa, kuinka pitkän hitaan kasvun aika liittyy myös teknologian kehitykseen ja harhaodotuksiin sen tulevista saavutuksista. Vaikka meillä Sitrassakin kuvataan tulevaisuuden yhtenä megatrendinä teknologian nopeaa, lähes radikaalia kehitystä, joka muokkaa rajusti tulevaisuuttamme, niin teknologiapessimistisen Smithin mukaan voi käydä, että teknologian kehitys ei saakaan aikaan odotettua tuottavuuden kasvua tai parannuksia talouteemme. Olemmeko jo poimineet kypsät teknologiahedelmät käyttöömme? Lentokoneet lentävät samalla nopeudella kuin 40 vuotta sitten; internet on yhä enemmän viihdekanava eikä tuotakaan tuottavuusloikkaa, kuten odotetaan; pesukoneet tai jääkaapit ovat olleet aika lailla samanlaisia jo kymmeniä vuosia. Edistystä on vain se, että perusteknologian ja laitteiden hinnat halpenevat vuosi vuodelta.

Nyt Japan Airlinesin kone aloitti laskeutumisen kohti Hanedan kenttää Tokiossa ja läppärini täytyy sulkea. Japanin kehitys on nyt ja ollut aina 1990-luvulta katsottuna lännelle tärkeä. Japani on hyödyllinen vertailukohtana, sillä huolimatta pitkästä hitaasta kasvusta Japani on pysynyt innovatiivisena maana, jossa elämänlaatu on korkea.

Tästä ja ennakointia ikääntyvien yhteiskuntien tulevaisuuden malleista (taas Japani edellä) lisää Sitran sivuilla. Pysy kanavalla.

Viikon varrelta -kirjoitukset vetävät yhteen ajankohtaiset puheenaiheet Sitran strategia- ja tutkimustiimissä. Viikon varrella -kirjoitukset löytyvät kootusti täältä.

Mistä on kyse?