sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.Yhdysvalloissa pantiin vuonna 1956 toimeen Interstate-moottoritieverkoston rakentaminen Federal Aid Highway Act -lailla. Tarkoituksena oli käynnistää maailman suurin infrastruktuuriprojekti. Odotukset olivat korkealla; moottoritien piti parantaa Yhdysvaltain puolustusvalmiuksia (hyvä moottoritie helpottaa armeijan liikuttamista) ja toimia osavaltioiden välisen kaupan kulmakivenä.
Kun moottoritieverkosto valmistui 37 vuotta ja 400 miljardia dollaria myöhemmin, vaikutukset ylittivät kaikki odotukset. Koko maan halki idästä länteen ja pohjoisesta etelään risteilevä moottoritieverkosto on edistänyt merkittävästi Yhdysvaltain teollisuuden tuottavuuden kasvua. Se onkin ollut ennennäkemättömän suuri. Joidenkin laskelmien mukaan jopa 31 prosenttia 1950-luvun lopun kasvusta, 25 prosenttia 1960-luvun kasvusta ja 7 prosenttia 1980-luvun tuottavuuden kasvusta on uusien moottoriteiden ansiota (The Economist, 2008). Interstate-moottoritiet ovat avanneet enemmän mahdollisuuksia kuin kukaan olisi voinut ennakoida ja jättäneet pysyvän jäljen amerikkalaisten elämään.
Yhdysvalloissa – niin kuin muuallakin maailmassa – tarvitaan radikaaleja rakennetun ympäristön kehittämishankkeita, jotka ovat suuruusluokaltaan ja merkitykseltään Interstate-moottoritieverkoston veroisia. Infrastruktuurin tehtävä jokaisen yhteiskunnan toimintojen kulmakivenä on kehityksen ja sivilisaation luonnollisen evoluution edistäminen. Tämä edellyttää, että infrastruktuuriajattelua uudistetaan säännöllisesti.
1990-luvun merkittävin infrastruktuurihanke oli Internetin leviäminen maailmanlaajuiseksi verkostoksi. Se muutti perustavalla tavalla ihmisten elin- ja työskentelytapoja sekä vapaa-ajanviettoa. Interstate-moottoriteiden tavoin Internet on luonut uusia työpaikkoja ja hävittänyt vanhoja, avannut uudenlaisia tulevaisuudennäkymiä, luonut kokonaan uudenlaista toimintaa, parantanut tuottavuutta, kiidättänyt monet meistä virtuaalisille löytöretkille ja yhdistänyt maailman Second Life ‑virtuaaliympäristössä. Internetistä tuli maailmanlaajuinen tiedon valtatie paljon nopeammin kuin Interstate-moottoriteistä väylä Yhdysvaltain halki. Elektroniikka- ja tietoliikennealoista tuli olennainen osa infrastruktuuria pyörittäviä rakenteita.
Nyt tarvitaan samanlainen paradigman muutos rakennetun ympäristön alalla, ja avainsana on kestävä kehitys. Rakennusten, kulkuvälineiden, vesi- ja jätevesihuollon, energiajärjestelmien, Internetin ja muiden infrastruktuurijärjestelmien kaikki osat tarvitsevat energiaa – ja paljon tarvitsevatkin. Energia-ala ymmärtää kuinka suuri rakennetun ympäristön ekologinen jalanjälki on. Siihen vaikuttavat kasvihuonekaasupäästöt, myrkkypäästöt, vedenkulutus ja sen saastuminen sekä tuotettujen jätteiden määrä, eikä vaikutuksia ihmisten terveyteen ja ympäristön hyvinvointiin voi myöskään sivuuttaa.
Elinkaaren jokaisen vaiheen ympäristövaikutusten selvittämiseen tarkoitetut elinkaariarvioinnit (LCA-arvioinnit) ovat osoittaneet, että rakennukset, kulkuneuvot ja vesi- sekä jätevesijärjestelmät ovat maailman suurimpia energian, veden ja raaka-aineiden kuluttajia. Infrastruktuuri (kuten Interstate-verkostokin), jota joskus pidettiin suurena saavutuksena, ajaa nyt ihmisiä pois luotaan (kukapa nyt haluaisi moottoritien liepeessä asua).
Kuinka näin surkealla tolalla olevaa ympäristötehokkuutta voi sitten lähteä muuttamaan? Tarvitaan lisää tietoa ja entistä nopeampaa toimintaa. Nyt kun muut alat (kuten ne, joihin vaikuttavat EU:n hiilidioksidipäästörajoitukset ja Yhdysvaltojen rikkidioksidia koskeva lainsäädäntö) pyrkivät määrittämään ja pienentämään ekologista jalanjälkeään, infrastruktuurin ammattilaisten ja infrastruktuuritoimialojen on korkea aika järjestäytyä ja lähteä kestävän kehityksen tielle.
Rakennetun ympäristön toimijoilla on edessään valtavia haasteita mutta myös uusia mahdollisuuksia. Suurin osa energiasta, jota käytämme infrastruktuurin rakentamiseen, käyttämiseen, ylläpitoon, päivittämiseen ja purkamiseen, on peräisin fossiilisista polttoaineista. Biopolttoaineet, harkitusti valittuina, tuotettuina ja hyödynnettyinä, voisivat vähentää fossiilisten polttoaineiden tarvetta.
Suuren mittakaavan hankkeiden, esimerkiksi Kalifornian yliopiston Berkeleyn-kampuksen Energy Biosciences Institute -hankkeen, pitäisi pystyä tuottamaan teknisiä edistysaskelia myös infrastruktuurialoille. Yhteistoimintaa rakennetun ympäristön eri toimitusketjujen kanssa tarvitaan, jotta voidaan kehittää ympäristövaikutuksiltaan nykyistä pienempiä raaka-aineiden, laitteiden, tuotteiden ja palveluiden valmistustapoja, ennen kuin niitä käytetään infrastruktuurien rakennuselementteinä.
Opiskelijoita ja yhteiskunnan tulevia johtajia täytyy kouluttaa, jotta he oppisivat edellyttämään johtamiltaan, rahoittamiltaan ja valvomiltaan rakennetun ympäristön yhtiöiltä korkeimpia mahdollisia ympäristöstandardeja. Niin nykyisen kuin tulevienkin polvien tutkijoita täytyy tukea ja valmentaa, jotta he oppisivat entistä paremmin tuntemaan mutkikkaat ja jatkuvassa muutostilassa olevat järjestelmät, joista yhteiskunnan infrastruktuuri rakentuu. Uusi paradigma on tämä: tulevaisuuden täytyy perustua kestävän kehityksen periaatteisiin. Tämä on merkittävin hanke, johon olemme koskaan ryhtyneet. Kuinka pitkälle se riittää?
Arpad Horvath, Ph. D.
Associate Professor University of California, Berkeley
Department of Civil and Environmental Engineering
Arpad Horvath toimii apulaisprofessorina Berkeleyn yliopiston Yhteiskunta- ja ympäristösuunnittelun laitoksella. Hän on erityisen kiinnostunut tutkimusmetodien kehittämisestä yhteiskunnallisen infrasturkuurin ympäristö- ja talousanalyysin tarpeisiin. Arpad Horvath johtaa vihreän tuotantoon ja suunnitteluun keskittynyttä konsortiota (Consortium on Green Design and Manufacturing, CGDM) ja toimittaa ASCE's Journal of Infrastructure Systems -julkaisua.
Lähde: America’s Splurge,”The Economist, 14. helmikuuta 2008.