Arvioitu lukuaika 2 min

Rohkeasti esimies

Kuvaaja: Pekka Toivanen

Julkaistu

Järvenpään kaupunki käynnisti noin vuosi sitten laajan johtamisjärjestelmän kehittämishankkeen. Hankkeen tavoitteena on parantaa kaupungin valmiutta selvitä tulevien vuosien haasteista kuten väestön ikääntyminen, väestön palveluodotusten kasvaminen, valtion kunnille antamat uudet palveluvelvoitteet, infrastruktuurin vanhentuminen, taloudellinen epävarmuus, henkilöstön ikääntyminen jne. Melkoinen haaste, mutta ei mahdoton, uskomme me. Ja niiin uskoi myös Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, joka lähti mukaan rahoittamaan kolmevuotista kehittämishankettamme.

Hanke on erittäin laaja. Se kattaa kaupunkiorganisaation kaikki tasot kaikkien toimialojen laajuudelta. Yksikään kivi ei jää kääntämättä ja jos jää, se ei ole ollut tarkoitus. Muutoksessa ovat niin kaupungin poliittiset päätöksentekorakenteet kuin viranhaltijaorganisaatiokin. Tavoitteena on, että vuonna 2013 uuden valtuustokauden alussa meillä Järvenpäässä olisi uusi upea organisaatio, joka mahdollistaa asiakaslähtöisen prosessimaisen toiminnan. Uskomme vahvasti, että olemme ”asiakkaan asialla”. Se on myös hankkeemme nimi.

Muutoksen peruskivi ovat asiakaslähtöiset toimintaprosessit. Niitä uudistetaan käsittääksemme aika ennakkoluulottomalla lähestymistavalla. Reilu vuosi sitten kaupunkiimme perustettiin neljä työnkehittäjän tehtävää. Näiden neljän kehittäjän tehtävänä on ollut yhdessä henkilöstön kanssa tutkia asiakasrajapinnassa tapahtuvia toiminta- ja työprosesseja. Itse olen kutsunut heitä ns. kunnan ihmettelijöiksi. Onhan yksi heidän keskeisimmistä tehtävistään ihmetellä itsestäänselvyyksiä ja esittää niitä joidenkin mielestä tyhmiä kysymyksiä, jotka kuitenkin ovat välttämättömiä muutoksen aikaansaamiseksi.

Henkilöstölle on annettu nyt lupa ja velvollisuus kyseenalaistaa. Prosessikuvaukset lähtevät liikkeelle ilman esimiestä, jotta kaikki uskaltaisivat rohkeasti osallistua keskusteluun. Lähes poikkeuksetta tuloksena on ollut iso kasa loistavia ja ennakkoluulottomia kehittämisehdotuksia, joista esimies voi vain poimia parhaat päältä. Vai voiko sittenkään?

Jotkut ehdotukset vaativat vuosienkin valmistelua. Joskus lainsäädäntö saattaa olla esteenä ja joskus valtuusto tai valtuuston hyväksymä talousarvio. Mutta monet ehdotukset ovat myös pieniä konkreettisia arjen parannuksia, jotka voidaan ottaa käyttöön vaikka jo heti seuraavana päivänä. Valitettavan harvoin näin kuitenkaan tapahtuu.

Järvenpään kaupungin johto on antanut esimiehille luvan olla rohkeasti esimies. Se tarkoittaa, että päätöksiä ja muutoksia saa tehdä ja niitä pitää tehdä. Henkilöstön motivaatio kehittämiseen loppuu alkuunsa, jos mikään ei koskaan muutu. Me olemme antaneet esimiehille myös luvan tehdä virheitä. Ja jos virheitä sitten tapahtuu, so what! Korjataan ne ja opitaan niistä. Pääasia, että jotain tehdään. Kukaan ei viihdy seisovassa haisevassa vedessä kun ympärillä raikkaat lähteet pulputtavat.

Minna Karhunen, kehitysjohtaja, Järvenpään kaupunki

Julkaistu