sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.Hallitusneuvotteluita käydään parhaillaan. Smolnassa riittääkin työtä ja pohdittavaa työstä. Työ nousi ansaitusti yhdeksi eduskuntavaalien keskeisimmistä teemoista, toisihan arvioiden mukaan yhden prosenttiyksikön alenema työttömyydessä valtiolle noin miljardin euron lisätulon. Viimeksi viime viikolla valtionvarainministeriön erittäin kokenut virkamies Jukka Pekkarinen kehotti Helsingin Sanomissa uutta hallitusta nostamaan työllisyyden keskiöön.
Miksi työstä on niin tärkeä keskustella?
Ensinnäkin työ haukkaa leijonanosan arjestamme. Työtä tekevät suomalaiset viettävät keskimäärin 1700 tuntia vuodessa työn merkeissä. Työ rytmittää päiviämme ja kiinnittää meidät osaksi yhteisöä. Toiseksi hyvinvointiyhteiskuntamme rahoitus ja perusta nojaavat voimakkaasti korkeaan työllisyysasteeseen.
Työllisyysasteellamme ei kuitenkaan juuri tuuletella. Luvut ovat karuja verrattuna esimerkiksi Ruotsiin: kun meillä päästiin vuonna 2014 vähän yli 68 prosentin lukemiin, länsinaapuri paukutti työtä noin 75 prosentin tasoisesti. Ruotsissa työ on ollut viime hallitusten keskiössä ja työn tarjontaa on lisätty. Ero isoveljeen tuleekin ennen kaikkea osa-aikatyön kautta. Naiset, yli 55-vuotiaat ja maahanmuuttajat tekevät enemmän töitä kuin meillä. Kurottavaa riittää.
Tanska puolestaan joustaa ja rakentaa legojen lisäksi erilaisia työuria. Työmarkkinoilla avainsanana on joustavuus – easy to hire and easy to fire. Irtisanominen on helpohkoa, mutta samalla sosiaaliturva on vahva. Turva on rakennettu kannustavaksi siten, että sen mukana tulee aktiivinen työvoimapolitiikka, joka kannustaa työn vastaanottamiseen. Liikkuminen eri ammattien välillä on suurempaa kuin meillä Suomessa.
Saksassa taas tehtiin insinöörinvarma työmarkkinoiden uudistus. Paljon huomiota saanut Hartz-nimeä kantava reformi on nostanut Euroopan sairaan miehen korkean työllisyyden taloudeksi. Hartzin jälkeen yritysten on ollut helpompi palkata listoilleen muun muassa nuoria ja osa-aikaisia työntekijöitä, ja työn ehdoista on voitu sopia enemmän paikallisesti. Nyt Saksan työttömyysaste on Euroopan mittapuussa poikkeuksellisen alhainen.
Vaikka työttömyysprosenttimme ovatkin viime aikoina olleet kasvamaan päin, uusia työpaikkoja syntyy päivittäin. Digitalisaation jyllätessä on selvää, että työn toimintaympäristömme muuttuu voimakkaasti. Tämä näkyy sekä perinteisessä teollisuudessa että palveluissa. Alat kytkeytyvät entistä enemmän toisiinsa ja luovat myös yhdessä uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Yhdessä ne avaavat myös väylää viennillemme. Potentiaali tulisi tunnistaa erityisesti korkean lisäarvon tuotteiden mahdollisuuksissa, kuten kiertotaloudessa ja cleantechissa. Ei kuitenkaan riitä, että osaamme suunnitella ja tuottaa korkeaa teknologiaa, vaan Teslan tavoin, tuotteet on myös osattava kaupallistaa ja ymmärtää kuluttajarajapintaa.
Digitalisaatio ja automatisaatio muokkaavat myös työn tekemisen tapoja ja paikkoja. Etlan selvityksen mukaan jopa kolmannes suomalaisista nykyisistä työpaikoista uhkaa kadota. Työpaikkakatoa on tapahtunut ensin teollisuudessa ja nyt entistä enemmän keskipalkkaisissa, perinteisissä toimistotöissä. Vielä ei edes tiedetä digitalisaation ja automaatisaation koko vaikutusta – varmaa on, että murros on käynnissä.
Digitalisaation myötä myös perinteiset työsuhteen muodot muuttuvat. Puhutaan itsensä työllistäjistä, freelancereista ja vuokratyöntekijöistä. Suomessa itsensä työllistäjien osuus on selvässä nousussa. Heidän osuutensa työvoimasta on vasta noin kuusi prosenttia, mutta määrä on kaksinkertaistunut viimeisen 20-vuoden aikana. Esimerkiksi vuokratyön käyttö on vakiintunut.
Rakenteelliset uudistukset koskettavat myös työtä. Näissäkin vaaleissa puolueiden puheenjohtajien puheissa vilisivät lupaukset sadoista tuhansista työpaikoista. Poliitikot eivät kuitenkaan luo uusia työpaikkoja, vaan toimintaedellytyksiä, jotka mahdollistavat työpaikkojen syntymisen. Miten toimintaedellytyksiä sitten voidaan parantaa myllerryksen keskellä? Kun säästökohteita mietitään Smolnassa, ei ole toivottavaa, että koulutus, tutkimus ja tuotekehitys olisivat ensimmäisinä listoilla. Säästöjen rinnalle tarvitaankin myös toimintatavan ja systeemin muutosta.
Kaikessa politiikkasuunnittelussa tuleekin nyt ottaa työn muuttuva luonne huomioon. Työ on paitsi yksilölle tärkeä hyvinvoinnin lähde, myös yhteiskuntamme rahoituksen perusta. Muutoksen aallonharjalla kipu tuntuu pienemmältä kuin aallon alla.