Olen Tuija Aalto, syntynyt -69. Seuraan digitaalista mediaa työkseni ja huvikseni. Tapaat minut verkossa Ylen Aikaleima -blogissa sekä omassa Tuhat sanaa -blogissani. Työskentelen Ylen Julkaisut -yksikössä internetin strategiapäällikkönä.
Yle on olemassa, jotta kansanvalta ja suomalainen kulttuuri vahvistuisivat. Tällä hetkellä pohdimme osana julkaisujen strategiatyötä, miksi suomalaisille on tärkeätä, että Yle toimii aktiivisesti verkossa, ja sitä, millä tavalla Ylen pitäisi yhdistää ihmisiä tulevaisuudessa.
Odotan Uusi demokratia – verkostotyöltä uusia ideoita ja avauksia, miten yhdistää nykyinen ja tuleva valtaelitti tiiviimmin kansaan.
Minua suututtaa, että nykymenoon tyytymättömistä kansalaisista tulee verkossa huutajia ja häiriköitä ja valtaeliitti, mukaanlukien valtamedia, tuhlaa aikaa pohtimalla sitä, miten “vihapuhe” “saataisi aisoihin” ja “siivottua” netistä. Vaientamisen sijasta vallanpitäjien pitäisi käyttää merkittävä osa ajastaan kuuntelemiseen.
On yhteiskunnallinen menetys, että maltillinen, hiljainen suomalainen pysyy poissa näkyvistä verkossa jättäen netin foorumit äärilaitojen täytettäväksi.
Viime vuodet media on keskittynyt karnevalisoimaan sosiaalista mediaa ja esittämään aktiivinen verkkoelämä arveluttavan egosentrisenä narsistien touhuna.
Facebookin käyttö on joillakin työpaikoilla kielletty. Toisilla on annettu ymmärtää, että kaikki omalla nimellä verkossa käytävä keskustelu menee firman piikkiin joten sitä on syytä säädellä jos mielii työpaikkansa pitää.
Meidän on saatava aikaan sellainen muutos, että tolkun ihmiset kehtaavat olla netissä: osallistua järjestöjen ja yhdistysten toimintaan ja käynnistää omaa kansalaistoimintaa.
Meidän on aikaansaatava laajamittainen vapautus herran pelon kahleista verkossa. Kutsun sitä digitaaliseksi emansipaatioksi. Vasta sitten voidaan alkaa puhua tasavertaisesta tietoajan kansalaisyhteiskunnasta, jossa uusi demokratia voi kukoistaa.