Työelämän iloisiksi joustaviksi suomalaisiksi?

Elina Kiiski

Tanskalaisia kuunnellessa tulee vähän epäuskoinen olo. Miten näillä voi olla näin mukavaa, töissäkin?

Ja juuri erityisesti töiden parissa tanskalaisilla tuntuu sujuvan. Tanskaan syntyy 300 000 uutta työpaikkaa vuosittain, vaikka katoavien työpaikkojen lukumäärä on suunnilleen sama. Työpaikkoihin ei myöskään jämähdetä, vaan 800 000 tanskalaista vaihtaa työpaikkaa joka vuosi. Kaiken kukkuraksi eurobarometrien mukaan tanskalaiset ovat erittäin tyytyväisiä työhönsä, vaikka työpaikat eivät olekaan turvattuja.

Uuden työn haasteita selvittelevän Elinvoima-foorumin ekskursiokohteeksi Tanska oli helppo valinta. Elinvoimainen palvelutalous, toimiva hyvinvointivaltio sekä  edellä luetellut syyt vakuuttivat, että täältä on hyvä peilata myös Suomea. Miltä Suomi ja Tanska näyttävät vierekkäin asetettuina, kun kyseessä on työ? Tähän haluttiin päästä kiinni ekskursion ensimmäisenä päivänä kuuntelemalla luentoja Tanskan työmarkkinoista, hyvinvoinnista ja taloudesta.

Ehkäpä eniten huomio kiinnittyy siihen, kuinka yksimielisiä Tanskassa tunnutaan olevan Tanskan mallin, flexicurityn,  toimivuudesta. Olennaista mallissa on, että töihin on helppo palkata, mutta myös irtisanominen on helppoa. Työttömyysturva on kuitenkin korkea, ja sitä varten maksetaan korkeita veroja. Työttömyysturva on korkeampi niillä, joilla on suurempi riski jäädä työttömäksi. Myös työttömyysjaksot ovat lyhyitä. Systeemi madaltaa työttömyysturvaa, mikäli työtön ei ota tarjottua työtä vastaan. Heti työttömyyden aluksi tehdään yhdessä työvoimatoimiston kanssa toimintasuunnitelma työllistymiseksi jota on noudatettava.

Ensi kosketuksesta tulee vaikutelma, että Tanskan järjestelmä on siis perustavanlaatuisesti suomalaisesta poikkeava. Tanskassa julkinen sektori on suuri, 29,5 prosenttia, mutta samalla sen rooli nähdään toisella tavalla kuin Suomessa; valtio vaikuttaakin olevan enemmän fasilitaattorin roolissa, joka luo olosuhteet työmarkkinoille. Ihmisillä itsellään on merkittävä vastuunkantajan rooli etsiessään ja vaihtaessaan työtä helposti ja useasti, ja liikkuvuutta on paljon myös yksityisen ja julkisen välillä. Valtion rooli on lisäksi on pitää huolta, että olosuhteet ovat suotuisat uusien työpaikkojen syntymiselle ja toisaalta katsoa, että työpaikkojen vaihtamisen välillä kukaan ei putoa kelkasta. Tanska on myös maantieteellisesti pieni ja tiheästi asuttu, eikä autioituvia periferioita ole. Suomen elinkeinorakenne on teollisuus- ja vientivetoinen, Tanskan taas palveluihin perustuva. Eroja siis on eikä edes ihan vähän. Toki myös Tanskan pintaa raaputtamalla paljastuutoki myös paljon ongelmia, kuten matala tuottavuus tai suuri määrä koulupudokkaita joitakin mainitakseni.

Kaiken tämän jälkeen olisi silti mielenkiintoista haastaa suomalaista työelämää ja kysyä, millä tavalla joustoja ja turvaa voitaisiin toteuttaa Suomessa? Sillä tosiasia on, että parempia  joustoja varmasti tullaan tulevaisuudessa tarvitsemaan.  Eräs ensimmäisen päivän luennoitsijoista totesikin, että felxicurity on ajattelutapa, ei kiveen kirjoitettu malli, jota jokainen maa voisi soveltaa omalla tavallaan.

Siksipä toivon että asiassa itseäni viisaammat löytäisivät tämän kirjoituksen ja kertoisivat kommenteissa millaista olisi suomalainen flexicurity ja olisiko suomalainen yhteiskunta valmis suurempiin joustoihin? Ja tulisiko meistäkin yhtä iloisen tyytyväisiä työelämäämme? Vai päinvastoin?

Kirjoittaja työskentelee Elinvoima-kehitysohjelmassa viestinnän asiantuntijana

Ps. Jos Tanskan malli ja Pohjoismaat kiinnostavat enemmän, puhujiemme hyvät esitykset löytyvät slidesharesta www.slideshare.net/elinvoima. Mukana mm. Danske Bankin pääekonomisti Steen Bocianin näkemys pohjoismaiden lamasta toipumisesta, Confederation of Danish Employersin Henning Gaden todella kattava esitys Tanskan mallista, sekä Copenhagen Business Schoolin professori Martin Jes Iversenin mainio analyysi pohjoismaisen kapitalismin kehityksestä.