Arvioitu lukuaika 2 min

Työtä turvallisuudeksi

Kuva: Patrik Rastenberger

Julkaistu

Kuulumisen tunne ja osallisuus ovat elämän näkymättömät langat, jotka yhdistävät meitä kaikkia – tavalla tai toisella. Tunnemme olevamme osa perhettä, sukua, ystäväpiiriä, työyhteisöä, asuinaluetta, harrastuspiirejä, kulttuuria, historiaa, nykyhetkeä ja tulevaa. Tai sitten ei. Miltä se tuntuu, kun kuuluu johonkin? Millaisin eri tavoin voimme olla osallisia? Mitä merkitystä sillä on, että tuntee kuuluvansa johonkin? Entä millaisia merkityksiä kätkeytyy siihen, ettei ole kuulumisen tunnetta mihinkään tai kehenkään tai ei halua erityisesti kuulua mihinkään tai saatika osallistua? Entä jos tilanne on vain sellainen, että näet edessäsi kimpun toisiinsa sotkeutuneita lankoja, mutta et saa kiinni yhdenkään langan päästä?

Muistan omasta elämästäni ajan, kun alta 2-kymppisenä aloitin opintoja Helsingissä. Pikkukaupungista muuttaneena, moniin tiiviisiin yhteisöihin kuuluneena, astuin isompaan kaupunkiin, uusiin ympyröihin, omaan asuntoon ja epävarmuuteen. Oli kai jotenkin pakko repiytyä irti. Olin kuin epäjatkuvuuspisteessä. Tuota aikaa värittää voimakkaasti harmaan ja kylmän tunne. Edelleenkin tuntuu, että Pasilassa sataa ja tuulee aina! Voin ihan reilusti tunnustaa, että alku omalle itsenäiselle elämälle oli varsin ankea ja hapuileva. Samalla kun opintojeni sisältö ja tavoite ei tuntunut kiinnostavan, oli vaikea saada otetta muustakaan. Harrastukset jäivät, ystäväpiiri kaventui ja kontaktit ystäviin löystyivät, yhteydenotot perheeseen vähenivät, rahaa kului…

Pakon edessä olin tilanteessa, että opintoja ja elämistä Helsingissä piti alkaa rahoittamaan työllä. Perheessä ja suvussa saatu työn arvostaminen auttoi saamaan otteen. Päätin, että haen ihan perusduunia, jotta näen paremmin kuka olen ja mihin haluan. Niinpä teinkin kaikkea siivouksesta opettajansijaisuuksiin, myyntityöstä hammaslääkärin apulaisen työhön. Se mihin olin kasvanut ja mitä olin usein vähätellytkin, nosti ylös. Tunsin, että kykenen ja osaan – pärjään. Vähitellen tutustuin hyvin erilaisiin tyyppeihin ja työkulttuureihin. Oli kiinnostava huomata, että jokaiseen joukkoon kuuluu omanlaisiaan tekemisen ja olemisen tapoja – ne tunnistamalla voi pohtia, mihin haluaa kuulua. Opin muun muassa, että luokkahuone ja opettajanhuone ovat kuin kaksi eri maailmaa ja että hammaslääkärissä potilas on usein olemassa vasta istuessaan hoitotuolissa. Opin myös, miten palkitsevaa siivous voi olla ja että myyntityö on sensitiivinen tyylilaji. Työ asetti langat uudelleen käsiini. Työssä yhdessä tuotetut tulokset toivat kuulumisen ja turvallisuuden tunteen. Sama ote laajeni elämässä muuallekin. Tartuin harrastuksiin ja uusiin tuttavuuksiin. Katsoin ympärilleni rohkeammin ja uteliaammin. Enemmän tuntui olevan mahdollista kuin mahdotonta.

Opiskeluvuosieni alkutaipaleen jälkeen matkassani on ollut monta mutkaa ja mietinnän paikkaa, mutta olen pyrkinyt kaikessa tekemisessäni – työssä ja vapaa-ajalla – muistuttaa itseäni työn merkityksestä ja auttaa kanssaihmisiäni tarttumaan mahdollisuuksiin. Alkaminen on tärkeää. Sen jälkeen navigointitaidot. Tärkeämpää kuin tietää etukäteen, mitä haluaa tai miten asioiden tulisi olla, on haluta alkaa työskennellä ja löytää oma ja yhteinen tapa tehdä työtä. Ja olen huomannut, että muotoilussa ja muotoiluajattelussakin on perimmältään kyse tärkeiden mahdollisuuksien tunnistamisesta ja työstämisestä.

Turvallisuuden edistämisessä ja tukemisessa me voimme edesauttaa ihmisiä löytämään otteen itseensä – omaan kasvuun ja kehittymiseen ihmisenä ja saamaan kiinni siitä, mikä kantaa ja mihin haluaa kuulua. Parhaimmillaan ote löytyy, kun ihminen itse tekee asian näkyväksi, konkreettisesti. Mielestäni se on pehmeän turvallisuuden kovaa ydintä. Toivonkin, että Sitran tulevaisuusfoorumissa tartumme rohkeasti ja työtä pelkäämättömästi haasteeseen, jotta saisimme ihmisiä eri taustoilla ja tilanteissa yli ikä- ja kulttuurirajojen tunnistamaan itselleen ja työlleen merkityksiä ja suuntaa.

Kirjoitus on osa Uusi turvallisuus -foorumin osallistujien blogisarjaa

Aihe

Uusi turvallisuus

Syksyllä 2013 Sitra kokosi 30 hengen poikkiyhteiskunnallisen joukon pohtimaan, mitä on tämän päivän ja tulevaisuuden uusi turvallisuus. Foorumi myös kokeili, kuinka uusia turvallisuushaasteita voidaan konkreettisesti ratkoa ja mahdollisuuksia edistää.

Julkaistu

Suosittelemme

Mistä on kyse?