Arvioitu lukuaika 2 min

Vaikutusten arviointia tulevaisuudesta

Miltä arviointityö näyttää, jos tarkastelemme sitä tulevaisuuden uutisen kautta?

Kuva: Esa Kapila

Kirjoittaja

Mari Hjelt

toimitusjohtaja, Gaia Consulting Oy

Julkaistu

Aamu-uutiset 9.7.2030:  ”Liikkumiskokeilun vaikutukset ylittivät odotukset”

Vuonna 2025 käynnistyneen autonomisten ajoneuvojen kokeilun hyvät tulokset ovat varmistuneet. Osallistuneiden kaupunkien CO2-päästövähenemät ovat olleet merkittävät. Liikkumisesta johtuvat päästöt ovat vähentyneet jopa 50 prosenttia. Kaupunkilaisten matkustusajat ovat merkittävästi vähentyneet ja tyytyväisyys liikkumiseen kaupunkiympäristössä on kasvanut. Kokeilun tuloksena liikkumistottumukset ovat myös muuttuneet.

”Erityisen ilahduttavaa oli, että alussa hankalammaksi arvioitu iäkkäämpien ihmisten ryhmä on suhteessa muuttanut eniten liikkumistottumuksiaan ja tyytyväisyys on kasvanut,” kertoo kokeilun vaikutusten arvioinnista vastannut projektinjohtaja Onni Varma.

Yhteensä 15 kaupunkia lähti vuonna 2022 mukaan kokeiluhankkeen valmisteluun. Kaupungit olivat erilaisia kooltaan ja eri puolilta Suomea. Yhteisenä tavoitteena oli kuitenkin ottaa ripeästi käyttöön uusia ilmastotehokkaita ratkaisuja liikkumiseen. Ajurina oli tavoite edelleen vauhdittaa 20-luvun vaihteessa asetettujen hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamista. Kaupunkien panostuksen lisäksi kokeiluja rahoittivat Sitra ja useat ministeriöt sekä yritykset.

Arviointi panostuksena

Hankkeessa panostettiin alusta alkaen merkittävästi vaikutusten arviointiin.

”Halusimme rahoillemme vastinetta ja tietoa vaikutuksista jo kokeilun aikana, jotta pystyimme nopeasti myös muuttamaan kokeilun suuntaa eri kaupungeissa,” perustelee kuudessa kaupungissa käyttöönotetun luontoliikkumisen älysovelluksen kehittämisestä vastanneen yrityksen toimitusjohtaja Liisa Tarkka.

Vaikutusten arvioinnin perustana oli massadata, jota kerättiin kaupunkilaisten kaikesta liikkumisesta, teknologioiden toimivuudesta ja myös tuntemuksista ja ajatuksista. Käytössä olleesta ”millä fiiliksellä mennään?” -interaktiivisesta sovelluksesta tuli hitti, jota käytetään jo maailmallakin. Perustana juuri kokeiluista syntyneiden vaikutusten analyysille olivat kokeilussa alusta alkaen mukana olleet verrokkikaupungit, joissa uusia ratkaisuja ei otettu käyttöön.

”Vertailuryhmässä oleminen ei harmittanut meitä. Me emme olleet vielä 2022 asettaneet itsellemme hiilineutraalisuustavoitteita, mutta tässä mukana oleminen antoi meille valtavasti hyödyllistä tietoa oman kaupungin liikkumistavoista ja ratkaisuista, jotka toimivat muualla. Näitä olemme nyt ottamassa käyttöön,” toteaa kaupunginjohtaja Aina Valpas.

Vähemmällä työllä enemmän validoitua tietoa

Toteutuneista vaikutuksista saatiin tietoa heti hankkeen alusta alkaen ja liki reaaliajassa.  Olennaista oli tekoälyratkaisujen hyödyntäminen sekä datan määrällisessä että laadullisessa analysoinnissa. Oman lisänsä toi aktiivinen kansainvälinen vapaaehtoisten yhteisö, joka ehdotti tutkimuskysymyksiä ja tuotti analyysitietoa matkan varrella.

”Alussa olimme itsekin vähän epäileväisiä, että saadaanko tämä toimimaan ja voiko tekstilouhinta korvata arviointiammattilaisen. Onneksi löysimme mukaan loistavia analytiikkakumppaneita Suomesta ja ulkomailta täydentämään arviointiosaamistamme. Työkalut datan analyysin ja vaikutusten todentamiseen olivat jo olemassa, emme vain olleet osanneet vielä näitä täysin hyödyntää. Loppujen lopuksi saimme vähemmällä työllä enemmän validoitua tietoa, jota myös hyödynnetään monipuolisemmin kuin mitä perinteisempiä arviointeja. Olisipa tämä ollut mahdollista jo 2010-luvulla, kun kokeilukulttuuria juurrutettiin Suomeen,” päättää projektinjohtaja Onni Varma.

 

Aihe

Vaikuttavuuden arviointi

Tekeekö Sitra oikeita asioita, oikeaan aikaan ja vaikuttavalla tavalla? Tätä selvittää vaikuttavuuden arviointi.

Kirjoittaja

Mari Hjelt

toimitusjohtaja, Gaia Consulting Oy

Julkaistu

Mistä on kyse?