Kuva: Miikka Pirinen

Julkaistu 02.03.2017

Väinö löytyi jo – nyt kysytään, missä on se maakunta

Palvelujen järjestäjien eli maakuntien roolin ymmärtäminen toisi sote- ja maakuntauudistuksiin sekä niistä käytävään keskusteluun kipeästi kaivattua perspektiiviä.
Kirjoittaja
Johtaja, Uudistumiskyky, Sitra

Sote-uudistus syöksee Suomen kaaokseen valinnanvapauksineen, yhtiöittämisineen ja monituottajamalleineen. Tavoite palvelujen välisen integraation parantamisesta on vaarassa, samoin tavoite järjestelmän läpinäkyvyydestä. Muun muassa.

Tämän suuntaisia näkemyksiä on viime aikoina esitetty kiihtyvällä tahdilla, viimeksi Yleisradion haastattelemien professorien suulla. Myös kuntien ja maakuntien välinen työnjako ja eri toimijoiden uudet roolit herättävät hämmennystä ja antavat myös eväitä hämmennyksen herättämiseen.

Monia aiheesta käytettyjä puheenvuoroja yhdistää se, että niissä ei mainita sanallaakaan palvelujen järjestäjän ja tuottajan erottamista toisistaan.

Tämä on valitettavaa, sillä järjestäjä-tuottaja -logiikan ymmärtäminen – ja tietysti myös sen toteuttaminen käytännössä – toisivat sote-uudistukseen ja siitä käytävään keskusteluun kipeästi kaivattua perspektiiviä.

Palveluverkkoselvitys paljastaa haasteen mittakaavan

Sitran loppuvuodesta 2016 kokonaisuudessaan julkaisema palveluverkkoselvitys näyttää ensi kertaa, kuinka hajanainen palveluverkko tulevien maakunta-järjestäjien on tarkoitus ottaa haltuun vuoden 2019 alusta alkaen.

Karttakuvat paljastavat haasteen valtavan mittakaavan Jo aiemmin arvioimme, että maakunnat ratkaisevat, tuleeko sotesta hitti vai huti. Harmi vain, että kysymys ei ole näinkään yksinkertainen, vaan maakuntien vastuulle tulee huomattavan paljon muitakin tehtäviä, esimerkiksi työvoimapalveluita.

Haasteen mittakaavan huomioon  ottaen maakunta on pysynyt julkisuudessa käydyssä keskustelussa toistaiseksi piilossa kuin Väinö-poika J. Karjalaisen 1990-luvun hittikappaleessa.

Näin siitä huolimatta, että tehokas ja asiansa osaava palvelujen järjestäjä voisi käytännössä olla vastaus moniin viime aikoina esitettyihin kysymyksiin esimerkiksi juuri palvelujen integraatiosta, osaoptimoinnin estämisestä ja asiakaslähtöisten hoitokokonaisuuksien varmistamisesta.

Kyvykkäinkään järjestäjä ei kuitenkaan riitä, ellei sillä ole välineitä johtaa ja kehittää moninaista palvelujen kokonaisuutta. Yksi tärkeimmistä välineistä on tieto palvelujen toiminnasta ja niiden kustannuksista.

Tällaista tietoa tuottavat palvelupaketit, eli soten uusi valtakunnallinen raportointijärjestelmä, jonka käyttöönoton valmistelu on käynnistynyt vuoden vaihteessa.

Mistä on kyse?