archived
Arvioitu lukuaika 1 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Reissuun ilman nahistelua

Lomamatkalle lähtemisen ikuisuuskysymys on se, kuka ajaa. Kukapa haluaisi ajaa tuntikaupalla puuduttavan pitkää matkaa? Miksei siis liikkua raiteilla? Junalla matkasi taittuu tasaisesti vaihtuvissa maisemissa, ja mikä parasta, kaikki saavat levätä tai leikkiä leikkivaunussa!

Julkaistu

Säästöt: Nykyisillä säästölipuilla on mahdollista matkustaa yhdessä jopa autoa edullisemmin.

Huomioi nämä: Junalla pääsee harvoin perille kohteeseen, jolloin viimeiset kilometrit tulee joko kävellä tai kulkea toisella kulkuneuvolla. Myöskään liikenneketjut eivät ole valtakunnallisesti kattavia. Varsinkin ruuhkaisina päivinä isolla perheellä matkustuskustannukset voivat olla paljon autoa suuremmat.

Hiilijalanjäljen pienentyminen: Lomailemalla kaksi kertaa vuodessa junalla, esimerkiksi Helsingistä Joensuuhun, pienennät hiilijalanjälkeäsi 1,5 prosenttia vuodessa.

Vinkit: Voit lukea junamatkustamisen ympäristöystävällisyydestä esimerkiksi VR:n sivuilta.

Mistä on kyse?