KESKUSVAALIKONE

Keskusvaalikone (eng. Shadow Election) on ensimmäinen vaalikone, jossa arvioidaan ehdokkaita muun muassa videoiden perusteella sekä annetaan virtuaaliääniä. Keskus-vaalikoneen ideana on tarjota käyttäjälle monipuolinen kuva sekä ehdokkaiden mielipiteistä että persoonista äänestyspäätöksen tueksi. Se haastaa perinteiset vaalikoneet uudenlaisella lähestymistavalla.
 
Keskus-vaalikone kokoaa mahdollisimman monesta digitaalisesta lähteestä ehdokkaiden lausuntoja, haastatteluita, vastauksia vaalikoneisiin sekä video-esiintymisiä, joiden perusteella ehdokkaita arvioidaan. Omalle ehdokkaalle voi myös antaa virtuaaliäänen ja äänestyskehoituksia voi jakaa kätevästi ystäville sekä esim. ehdokkaiden kampanjasivustoille. Sovellusta voi selata ilman Facebook -kirjautumista, mutta arvosteleminen ja äänestäminen vaativat Facebook -kirjautumisen. Palvelussa on lukuisia viraaliominaisuuksia, joilla tietoa voi jakaa Facebookin sisällä.
 
Palvelu on yksinkertainen tuottaa mihin tahansa demokraattiseen valtioon, jossa käytetään aktiivisesti Facebookia. Palvelu toteutettiin ensimmäisen kerran Suomen eduskuntavaaleissa 2011 ja toisen kerran presidentinvaaleissa 2012. Suomen presidentinvaaleihin toteutettu keskusvaalikone toimii osoitteessa http://www.vaali.fi/
 
Juha Mattila