OMAN KYLÄN UUTISET

Ihmiset tuottavat jatkuvasti verkkoon hurjia määriä tietoa omasta asuinympäristöstään. Suurinta osaa tiedosta ei löydy paikallisblogeista tai paikallislehtien ”lähetä juttuvinkki” -linkeistä. Ihmiset kirjoittavat omasta elinympäristöstään Facebookissa ja Twitterissä, välissä niitä kirjoitetaan kaverin neuleblogin kommentteihin ja kotiteatterifoorumin ”Vapaa keskustelu” -palstalle. Eli kaikkialle nettiin. Ongelmana on tämän tiedon löytäminen. Sitä ei voi filtteröidä käyttöön esimerkiksi kirjoituspaikan perusteella: vaikka twiitti olisi kirjoitettu sijainnissa x, sen sisältö voi koskea paikkaa y. Ja vaikka bloggaaja asuisi Helsingissä, hänellä voi olla tärkeää tietoa Ruukin ala-asteesta.
 
Ideana on geolokaatioon ja paikannimiin perustuva järjestelmä, joka filtteröi tätä sisältöä järkevällä tavalla sisälllöntuottajien käyttöön. Järjestelmästä saatava data ei välttämättä kelpaisi – tai olisi järkevää – sellaisenaan julkaistavaksi, mutta toimisi raakamateriaalina tai hälyttimenä uutisille. Myöhemmin järjestelmään voitaisiin liittää myös muita datavirtoja: tiedot bussien myöhästelystä, junaongelmista, toimimattomista liikennevaloista. Tai tietoa ihmisten kännykkäliikenteestä: jos jostakin tietystä kadunristeyksestä aletaan lähettää kuvia, tekstareita tai tehdä paljon puheluita, on sopivaa olettaa että tuossa risteyksessä tapahtuu jotakin. Tämä yhdistettynä järjestelmän muuhun geolokaatiotietoon voisi tuottaa uusia, mielenkiintoisia uutisia. Järjestelmä tuottaisi siis raakamateriaalia uutisiin ilman erikseen käyttäjän puhelimeen asennettavia ohjelmia tai rekisteröintejä, käyttämällä jo olemassa olevia palveluja erilaisten rajapintojen kautta.
 
Suomalaisten luomat datavirrat, ihmisten väliset suhteet ja heidän käyttäytymisestään saatava data on liian arvokasta annettavaksi vain Google, Facebookin, Twitterin ja muiden kansainvälisten jättien käsiin. Avoin hanke tukisi tiedon saatavuutta kaikille.
 
Pekka Pekkala