Antti Kivelä

Johtaja, Uudistumiskyky, Sitra

+358 (294) 618 265
Assistentti: Tiina Peltola

Kuka?

Antti Kivelä johtaa Sitran Uudistumiskyky-teemaa. Teema-alueen tavoitteena on parantaa Suomen ja suomalaisten uudistumiskykyä ja -halua suomalaisen yhteiskunnan kilpailukyvyn ja resilienssin varmistamiseksi. Aiemmin teema-alueen nimi oli ”Elinvoimainen ihminen ja kannustavat rakenteet”. Sitä ennen Antti on vastannut Sitrassa kuntaohjelmasta ja julkishallinnon johtamisohjelmasta. Antti näkee, että Sitran rooli on tuoda riippumattomana toimijana yhteiskuntaan kansalaisten etua ajavia uudistuksia.

Mitä?

Antin mukaan yhtenä syynä yhteiskunnan jäykkärakenteisuuteen on, että edunvalvontajärjestöjä on olemassa vain jo perustetuille tahoille. Edunvalvojien pitäessä kiinni omista asemistaan uusille ratkaisuille ja uudelle maailmalle ei välttämättä löydy puolestapuhujaa. Uudistumiskyky-teema pyrkii haastamaan vallitsevaa tilannetta.

Häh?

Antin elämä Sitran ulkopuolella jakaantuu vuodenajan rytmin mukaan kolmeen osaan. Alppihiihtokausi kestää marraskuusta vappuun, jolloin siirrytään laivailukauteen. Se puolestaan päättyy syyskuussa, jolloin alkaa metsästyskausi. Sen jälkeen marraskuussa palataan jälleen alppihiihtokauteen.

Antin koti on Jämsän Himoksella, joka toimii myös kaikkien edellä mainittujen harrastusten näyttämönä. Antin perheeseen kuuluu nykyisin vaimo ja koira. Lapset ovat jo muuttaneet maailmalle.

Tältä kirjoittajalta

Luitko jo?

Mistä on kyse?