ihmiset

Denny Wong

Asiantuntija, Gaia-X Suomi, Sitra

Kuka?

Denny Wong on Gaia-X Suomi -projektin liiketoimintamuotoilija. Hänen tavoitteenaan on auttaa yrityksiä kasvamaan ja vauhdittamaan liiketoimintaansa eettisen datan jakamisen ja arvonluonnin kautta – niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin, hyödyntäen Gaia-X:n periaatteita, verkostoa ja infrastruktuuria.

Dennyä kiinnostaa erityisesti arvonluonnin ja arvon hyödyntämisen prosessi. Hänen erityisalaansa on datatalouden, etiikan, sääntelyn ja teknologian risteyskohta. Hän uskoo epäonnistumisista oppimiseen ja jatkuvaan poisoppimisen oppimiseen.

Mitä?

Dennyllä on kaksi teknisen alan tutkintoa ja iMBA-tutkinto kolmesta eri maasta. Ennen Sitralle tuloaan hän on työskennellyt suuryrityksen myyntijohtajana Belgiassa, johtanut useita digitalisaatiohankkeita Fortune 500 -listan yrityksissä ja ollut mukana perustamassa kolmea startup-yritystä.

Hänen viimeisin startup-yrityksensä loi henkilötietojen markkinapaikkaa, jossa ihmiset voisivat monetisoida dataansa ja yritykset voisivat kerätä dataa eettisellä tavalla.

Häh?

Denny puhuu kuutta kieltä ja opiskelee parhaillaan seitsemättä – suomea. Hänen kolme lastaan pitävät hänet kiireisenä. Perheen kanssa vietetyn ajan ohella hän valmistautuu olympiamittaiseen triathloniin ja Ironman 70.3 Finland -kilpailuun. Hän nauttii myös suomalaisesta mökkikulttuurista kesämökillään Saimaalla.