Pekka Pokela

Vanhempi neuvonantaja, konsultti

Toimin vanhempana neuvonantajana Kasvua kriittisistä teknologioista -projektissa. Olen nähnyt, miten paljon arvoa, markkinatuntemusta ja innovaatioiden alkuja yritykset saavat keskinäisestä yhteistyöstä.

Kuka olen

Tuon käytännön kokemusta ja näkemystä strategisista kumppanuuksista, yritysekosysteemeistä, yhteisestä liiketoiminnan kehittämisestä, tuotekehityksestä ja markkinoinnista. Sitrassa kiihdytämme kasvua tunnistamalla uusia mahdollisuuksia ja täydentämällä julkisten ja yksityisten toimijoiden tarjoamia ratkaisuja. Olen mukana tukemassa tätä työtä ja etsimässä tapoja vauhdittaa uusien kasvualueiden syntymistä, kansainvälistymistä ja vaikuttavien ratkaisujen skaalaamista.

Kokemukseni koostuu elektroniikka- ja puolijohdeteollisuudesta, teollisuuden järjestöistä sekä strategiakonsultoinnista, palveluliiketoiminnan kehittämisestä ja liiketoiminnan kehittämisestä. Väitöskirjatyöni tein USA:ssa California Institute of Technology’ssa. Olen toiminut myös työelämäprofessorina tuotekehityksen parissa Aalto-yliopistossa. Minua innostavat uudet markkinat ja niiden synnyttämät mahdollisuudet. Innovaatiot syntyvät kaaoksen ja järjestyksen rajapinnalla – siksi menestyvässä liiketoiminnassa pitää hallita molemmat ulottuvuudet.

Ota yhteyttä, jos sinua kiinnostaa Sitran työ ekosysteemien tunnistamisessa, käynnistämisessä ja kiihdyttämisessä markkinaehtoisesti toimivaksi, tavoitteelliseksi kokonaisuudeksi.