Stiina Lilja

Johtava asiantuntija, Hyvinvoinnin palveluoperaattori, Sitra

+358 (294) 618 252

Kuka?

Stiina Lilja on mukana Uudistumiskyky-teeman Hyvinvoinnin Palveluoperaattori -hankkeessa. Hän vastaa tutkijapalveluita kehittävien esituotantohankkeiden ja niiden välisen yhteistyön koordinoinnista. Hän osallistuu omalla panoksellaan myös palveluoperaattorin suunnitteluun.

Mitä?

Stiinalla on kymmenen vuoden kokemus erilaisista toiminnanohjausjärjestelmien ja prosessien kehityshankkeista, joista pääosassa hän on toiminut projektipäällikön roolissa.

Koulutukseltaan Stiina on kauppatieteiden maisteri. Lisäksi hän on täydentänyt työn, työyhteisön ja työprosessien kehittämiseen liittyvää osaamistaan ja suorittanut työnohjaajan ja prosessikonsultin tutkinnon.

Häh?

Vapaa-ajallaan Stiinan pitävät aktiivisena nelihenkinen perhe ja liikuntaharrastukset, joista mieluisimpana jooga eri muodoissaan. Jos olisi aikaa vielä yhdelle, Stiina jatkaisi laulutuntien ottamista tai liittyisi kuoroon.

Stiina uskoo että tieto ja osaaminen kasvavat jakamalla ja kehittymisen mahdollistaa yhdessä tekeminen.