Kuka?
Vesa-Matti Lahti työskentelee Sitran ennakointitiimissä. Hän on erityisen kiinnostunut sivistysihanteen päivittämisestä. Muita kiinnostuksen kohteita ovat tulevaisuus, kirjoittaminen, maata pitkin matkustaminen, Siperia ja ilmastonmuutoksen yhteiskunnalliset puolet.
Mitä?
Vesa-Matti on valtiotieteiden tohtori. Väitöskirjansa hän teki ympäristösosiologian alalta. Hän on aiemmin työskennellyt Euroopan komission tutkimuspääosastossa, Suomen Akatemiassa ja toimittajana esimerkiksi Helsingin Sanomissa sekä kirjoittanut tai toimittanut useita tietokirjoja: Vesa-Matti oli mukana kirjoittamassa Maailman tila ja Suomi -kirjaa, joka voitti Tieto-Finlandia-palkinnon vuonna 2000. Vuonna 2013 julkaistiin Kaikki jakoon! Kohti uutta yhteisöllistä taloutta, jonka hän kirjoitti yhdessä Jenni Selosmaan kanssa. Ja vuonna 2017 ilmestyi hänen tuorein tietokirjansa Siperia kutsuu!
Vesa-Matti keskustelee mielellään asiasta kuin asiasta. Ota siis rohkeasti yhteyttä!
Häh?
Vapaa-ajalla Vesa-Matti harrastaa kulttuuria, 1920-luvun historiaa, ratsastusta, sulkapalloa, sököä ja seuraelämää. Vesa-Mattia ilahduttavat omat lapset ja muut hyvät ihmiset. Toki myös hyvät näytelmät, elokuvat ja kirjat.
Vesa-Matti uskoo, että yhteiskunnassa pitää tehdä ekologinen rakennemuutos eli muutoksia niin käytännön toimien, rakenteiden kuin ihanteidemmekin tasolla. Hän uskoo myös, että seuraavina vuosikymmeninä emme – valitettavasti – pääse ilmastonmuutoksen seurauksia pakoon. Niiden lieventämiseksi pitää etsiä ratkaisuja kaikilla tasoilla jo nyt.
Tältä kirjoittajalta
Luitko jo?