Jakso
Tulevaisuuspodcastin toisessa Megatrendi-jaksossa sukelletaan pitkäikäisten yhteiskuntaan.
Sarja
Tulevaisuuspodcast
Julkaistu
1.4.2026
Tässä Tulevaisuuspodcastin jaksossa sukelletaan väestön muutokseen, joka muovaa Suomea syvemmin kuin usein ymmärrämme. Olemme siirtymässä kohti pitkäikäisten yhteiskuntaa, jossa yhä useampi elää yli satavuotiaaksi, nuoret ovat vähemmistössä ja väestönkasvu tulee maahanmuutosta. Mitä tämä tarkoittaa työlle, oppimiselle, hyvinvoinnille ja yhteiskunnan oikeudenmukaisuudelle? Näistä kysymyksistä keskustelua käyvät Tampereen yliopiston gerontologian professori Anu Siren ja Sitran pääekonomisti Matti Paavonen. Jakson juontaa Jenna Lähdemäki-Pekkinen.
Keskustelussa puretaan ikääntymiseen liittyviä myyttejä ja haastetaan ajattelemaan pitkäikäisyyttä ennen kaikkea mahdollisuutena. Pitkäikäisyys koskettaa kaikkia ikäryhmiä, ei vain vanhusikäisiä, sillä elämä venyy keskeltä ja keskimäärin elämme terveinä ja pidempään. Jaksossa pohditaan millainen olisi hyvä pitkäikäisten yhteiskunta ja miksi jatkuva oppiminen, työelämän uudistaminen ja maahanmuutto ovat ratkaisevassa roolissa. Jakson kuunneltuasi ymmärrät paremmin, miten väestökehitys kytkeytyy talouteen, demokratiaan ja suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen.
Jenna Lähdemäki-Pekkinen
Tänään me puhutaan ihmisistä, tarkemmin ottaen meidän väestöstä ja siitä, että meillä on suuntana pitkäikäisten yhteiskunta, jossa yhä useampi elää yli satavuotiaaksi. Nuorista tulee vähemmistö, syntyvyys on ollut erittäin alhaisella tasolla jo vuosia ja väestön kasvu on tullut maahanmuutosta. Me tarvitaan aivan uudenlaista panostamista jatkuvaan oppimiseen, työelämän ja sote-palveluiden uudistamista. Mä oon Jenna Lähdenmäki-Pekkinen. Tervetuloa tulevaisuuspodcastin pariin. Megatrendijaksoja on yhteensä kuusi ja näissä jaksoissa me pyritään syventämään vastikään julkaistun Sitran Megatrendit 2026 -selvityksen teemoja ja tulkintoja yhdessä mielenkiintoisten asiantuntijavieraiden kanssa. Me eletään tällä hetkellä aika erikoisia aikoja ja varmasti moni kaipaa vähän apua tämän rauhattoman ajan ja maailman jäsentämiseen. Megatrendit on tosiaan useista ilmiöistä koostuvia, laajoja muutoksen kaaria, jotka luonteelta on globaaleja, mutta niillä on paikallisia vaikutuksia ja erityispiirteitä. Sitran megatrendit onkin kirjoitettu Suomen näkökulmasta. Meidän tavoitteena on auttaa suomalaista yhteiskuntaa hahmottamaan paremmin yhteiskunnallisia muutoksia ja toimimaan niiden pohjalta. Megatrendit siis auttaa ymmärtämään, varautumaan, ennakoimaan ja toimimaan. Meillä on tänään täällä vieraana kaksi hyvin kiinnostavaa vierasta, jotka tarkastelee väestöä vähän eri näkökulmista. Tervetuloa tulevaisuuspodcastiin Tampereen yliopiston gerontologian professori Anu Siren.
Anu Siren
Kiitos.
Ja Sitran pääekonomisti Matti Paavonen.
Matti Paavonen
Esittelettekö lyhyesti itsenne ja kerrotteko myös mulle, että mitä teillä tulee mieleen sanasta megatrendi?
Kuten sä tuossa jo esittelit, niin mä oon Tampereen yliopistolla gerontologian professorina. Mä oon ollut siellä suunnilleen viitisen vuotta Tampereella sitä ennen. Mä olin tosi pitkään Tanskassa, tein tutkimusta ja oon ikääntymisen parissa. Gerontologiahan siis on monitieteinen ikääntymisen tutkimuksen tieteenala. Ikääntymisen parissa olen puuhastellut tosi pitkään koko oikeastaan tutkijan urani ja sieltä väitöskirjatutkijasta lähtien, mutta hirveän erilaisia juttuja sen ikääntymisen sisällä. Tämä megatrendi -sana on tullut sillä tavalla tutuksi siinä tutkimuksessa jo vuosikymmenten ajan, koska siellä tietysti on täytynyt jotenkin sitä omaa tutkimusta aina vinklata niihin megatrendeihin. Ja sitten ikääntyminenhän nyt on ollut jo 30 vuotta ainakin sellainen, mikä on nostettu sellaisena megatrendinä. Ja jopa siinä määrin, että siitä on tullut vähän sellainen ähky, että musta tuntuu, että ihmiset on aika kyllästyneitä jotenkin kuulemaan sitä, että väestö ikääntyy. Ja sitten toisaalta sehän on mielenkiintoista, että vaikka se on nostettu sieltä 90-luvulta lähtien voimakkaasti sellaisena trendinä, niin sitten tuntuu, että siihen ei ole kuitenkaan osattu varautua. Että ihan housut kintuissa ollaan nyt.
Kyllä. Matti, ole hyvä.
Joo, mä oon Sitran pääekonomisti, eli sinun kollegasi. Moi.
Moi, moi.
Seuraan taloutta. Ehkä enemmän kuin suhdanteiden heilahtelua tämän kuukauden kehitystä, niin yritän ymmärtää sitä, mitä Suomen taloudessa tapahtuu pitkällä aikavälillä ja mitkä siihen vaikuttaa. Mitkä tekijät määrittää sen, mitkä on Suomen talouden ja yhteiskunnan näkymät. Ja toisaalta sitä, miten talous vaikuttaa meihin tavallisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan. Megatrendistä mulle tulee mieleen tietenkin isot pitkän aikavälin muutokset, jotka ei nyt ihan hetkessä heilahda. vaikuttaa meidän yhteiskuntaan pitkään. Ne lähtee kasvamaan, kasvaa, kasvaa ja sitten vaikuttaa pitkään. Mutta sitten toisaalta myös se, että jos mietitään vain yksittäisiä megatrendejä, mietitään miten ne vaikuttaa yhteiskuntaan, mutta kun niitä megatrendejä on paljon, niin ne vaikuttaa yhtä aikaa ja niihin saattaa sitten olla ristikkäisvaikutuksia, jotka onkin erilaisia kuin niiden vaikutukset erillään. Ja jos me ei katsota megatrendejä kokonaisuuteen, niin me saattaa harhautua.
Kyllä. Joo, toi on hyvä pointti, että tässä Sitran megatrendityössäkin se kokonaiskuva ja niiden eri megatrendien väliset vaikutukset ja jännitteet on se tosi tärkeä pointti siinä koko työssä. Ei niin, että tehdään trendilistauksia, missä listaillaan erillisiä megatrendejä. Kiitos tosi paljon. Lyhyesti johdatan meidät tähän keskusteluun ja päästän teidät taas ääneen. Me ollaan tosiaan matkalla kohti pitkäikäisten yhteiskuntaa. Mä väittäisin, että me ei olla vielä täysin ymmärretty, kuinka ennennäkemättömän muutoksen äärellä me ollaan. Vähän viittasitkin siihen, Anu, että se on meille hyvin tuttu, jopa fraasinomainen, mutta ollaanko me oikeasti jotenkin sisäistetty ja lähdetty muuttamaan meidän toimintaa yhteiskunnassa siihen suuntaan. Tosiaan enemmistö kansasta on yhä ikääntyneempiä ja nuorten osuus vähenee. Syntyvyys on meillä historiallisen alhaisella tasolla ja väestön kasvu on tullut maahanmuutosta. Me ollaan yksi Euroopan ikääntyneimmistä maista. Yli 65-vuotioita on noin neljännes väestöstä ja 20 vuoden kuluttua arvioidaan, että yli 80-vuotiaita on yli puolet enemmän kuin nyt. Suomi on myös jo monikulttuurinen maa, jossa asuu yli puoli miljoonaa ulkomaalaistaustaista ihmistä. Suomalaiset kuitenkin myös elää terveinä pidempään ja 2000-luvulla syntyneistä yli puolen odotetaan elävän yli satavuotiaiksi. Anu ja Matti, mitä te ajattelette tästä lyhyestä johdatuksesta? Koetteko te, että tämä väestöllisen muutoksen mittakaava on sisäistetty tai haluisitteko te muuten haastaa tai lisätä tähän jotain?
Ei sitä varmaan ole ihan sisäistetty. Mä pidän sitä tosi positiivisena, että puhutaan pitkäikäisten yhteiskunnasta eikä ikääntyvästä yhteiskunnasta, koska ne on kaksi vähän eri asiaa. Mutta sitten niitä kyllä käytetään tavallaan, että jotkut käyttää sitä pitkäikäisyyden yhteiskuntaa tai pitkäikäisten yhteiskuntaa vähän synonyyminä, mutta vain kivempana ilmaisuna ikääntyvälle yhteiskunnalle. Mutta mun mielestä se on tärkeää jotenkin tehdä se ero, että se ei ole sama asia. Että siinä on kyse hyvin paljon laajemmasta asiasta ja pitkäikäisyys koskettaa kaikkia ikäryhmiä. Se ei ole semmoinen asia, mikä koskettaa vaan sitä vanhuusikää tai olisi semmoinen asia, mikä on siellä jotenkin niihin asioihin liittyvä. Että se on se koko elämänkulku, joka meillä on muutoksessa sen pitkäikäisyyden johdosta.
Tuossa niinkuin Anu toi esiin, niin ikääntymisen ja pitkäikäisyyden eron, tai että siinä on tietty ero. Sehän on meiltä onnistuminen, että me eletään pitkään. Hirveän usein yhteiskunnan ikääntymisestä puhutaan sillä lailla, että varsinkin jos olet itse ikääntynyt, niin se kuulostaa vähän syyttelevältä. Se nyt on minun syytäni, että tämä yhteiskunta ikääntyy, koska minä ikäännyn. Mutta sehän on meidän yhteiskunnan onnistuminen, että meillä on eliniät pidentynyt. Sitten siihen liittyy haasteita julkisen talouden näkökulmasta. Mä nostaisin esiin kaksi muuta juttua, joka on se, että samalla se tarkoittaa sitä, että nuoria on vähemmän suhteessa väestöön. Jos miettii, että Suomi olisi kylä, niin minkälainen se kylänraitti on, jos siellä on huomattavasti vähemmän nuoria kuin aikaisemmin siellä kylänraitilla. Sehän on erilainen silloin. Ja toisaalta sitten, mitä tämä meidän matala syntyvyys tarkoittaa. Jos lapsiluku on 1,25, niin se tarkoittaa sitä, että seuraavassa sukupolvessa meitä on 40 prosenttia vähemmän ja sitä seuraavassa taas 40 prosenttia vähemmän. Josta sitten seuraa se, että nuoria suhteessa keski-ikäisiin ja ikääntyneisiin on vähemmän, jos maahanmuuttoa ei ole.
Kiitos. Näistä päästään hyvin liikkeelle. Meillä on näissä jaksoissa sellainen vakioelementti, että edellisen jakson vieras, tässä tapauksessa meidän oma kollega Sitran Elina Kiiski-Kataja on saanut esittää teille kysymyksen. Ja me kuunnellaan nyt Elinan kysymys tuolta nauhalta.
**Nauhan kelaamisen ääntä**
Elina Kiiski-Kataja
No kyllä minua kiinnostaa tosi paljon se, että millainen olisi tämmöinen hyvä pitkäikäisten yhteiskunta. Ja ehkä siinä juuri se, että me ei aikaisemmin olla näin selvästi eletty tosi aktiivista vaihetta kolme sukupolveakin kerrallaan, koska ne sukupolvet on sitten kuitenkin vanhentuneet, vetäytyneet pois työelämässä, kuolleet. Ei ole kauhean kauaa, kun kuoltiin ihan hirvittävän paljon aikaisemmin, niin ehkä mä haluaisin kuulla heidän ajatuksia siitä, että miten me rakennetaan nämä elämänkaaret ihan uudella tavalla tässä yhteiskunnassa niin, että me voidaan olla monia asioita ehkä samaan aikaan. Ja kaikki esimerkiksi oppiminen ei välttämättä olisikaan ihan elämän alussa, vaan voiko sitä olla pitkin elämää ja tämän tyyppisiä asioita. Mutta heidän näkemystä siitä, että millainen on hyvä pitkäikäisten yhteiskunta, niin se mua kiinnostaa.
Elinan kysymys. Matti, mitä ajatuksia?
Minulle ensimmäisenä herää semmoinen inhorealistinen ajatus, että mitä voimakkaammin väestörakenteen ikääntyminen tapahtuu, niin sitä enemmän meidän pitää ihmisinä ja toisaalta perheenä, yhteisönä kantaa vastuuta toisistamme sen sijaan. että kun me ollaan viime vuosikymmeninä tottuttu siihen, että valtio tai yhteiskunta kantaa vastuuta ikääntyneistä ja lapsista. Tästä voi mennä myös siihen, että se ei ehkä ole huono kehityskulku, että sieltä omista pirteistä muodostuukin pirttien kokonaisuuksia, niin että me oltaisiin enemmän yhteisö ja nähtäisiin perhettämme enemmän, oltaisiin enemmän osana perheitämme.
Joo, hyviä pointteja. Tässä on tietysti tosi iso potentiaali ylisukupolvisiin suhteisiin ja niiden vahvistumiseen. Ja just ylipäätänsä se, että on ne sukupolvet samaan aikaan elossa ja se mahdollistaa sen yhdessä olemisen ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Siinä on tietysti tosi paljon haasteita, kun tämä muutos on ollut niin nopea, niin meidän täytyy jotenkin sekä rakenteiden että kulttuurin ja asenteiden tasolla sopeutua siihen uuteen todellisuuteen. Ja tavallaan niin, että me pystytään hyödyntämään se potentiaali kaikista ikäryhmistä, ei pelkästään tarkoita sellaista taloudellista hyödyntämistä tai jotenkin kansantaloudellisesti, vaan kaikin tavoin. Sitten tietysti on kauhean tärkeää, että vastakkainasettelu ikäryhmien välillä vähenisi. Mun mielestä sitä näkyy. Se on tullut esiin, kun on useampia sukupolvia ja turhaakin vastakkainasettelua. Tuntuu, että kaikki ikäryhmät kokee jollain tasolla, että heitä ei kuulla tai nähdä. Ja jotain muuta kuullaan ja nähdään enemmän. Tai joku muu saa enemmän, joku muu ikäryhmä. Ja sitten kaikilla on se sellainen kokemus. Ja silloinhan se ei voi pitää paikkaansa, että joku ryhmä nyt tässä olisi parempiosainen. Että se kertoo ehkä jostain muusta. Mutta siinä on tosi tärkeää, että se osallisuuden kokemus voisi olla kaikilla näillä monilla sukupolvilla, jotka elää samaan aikaan.
Tämä on tosi hyvä pointti, että se mistä on ehkä vähemmän puhuttu, että tämä pitkäikäistyminen vaatii meiltä myös isoa kulttuurimuutosta. Mutta joo, Matti, haluaisit tähän lisätä.
Joo, sitten siellä vaikuttaa toki se, että minkälaista se pitkäikäisyys on. Saadaanko me lisää hyviä, terveitä elinvuosia? Sehän on se ratkaisevinkin tekijä tässä. Ja sitten toisaalta me ihmisetkin ollaan erilaisia eri-ikäisenä. Jos meikäläisen lähipiirin teineiltä kysyy, niin ne vanhemmat voisivat olla vähemmänkin läsnä. Ja sitten ihminen itsenäistyy ja sillä on omaa elämää paljon. Mutta sitten taas jos mä katson itseäni keski-ikäisenä, niin yksi mun elämänlaatua eniten nostattamut tekijä viime vuosina oli se, kun toisetkin isovanhemmat muuttivat lähemmäksi meitä. Ja heistä on apua.
Anu, meillä on tässä Megatrendi-selvityksessä lainaus sun tekstistä ja sä oot kirjoittanut, että kun jopa puolet ikäluokasta elää satavuotiaaksi, näyttää elämänkulun maisema tyystin erilaiselta kuin tänään. Pitkän elämän elää huomattavasti sosioekonomisesti heterogeenisempi joukko kuin aiemmin. Siinä missä hyvin pitkä elämä oli aiemmin harvinaisuus ja sen saavuttaneet usein paremmin koulutettuja ja taloudellisesti ja sosiaalisesti paremmin pärjääviä, tulevaisuudessa pitkä elämä on valtavirtaa. Avaatko vielä tätä vähän lisää, että mitä tämä elinikien piteneminen oikeastaan tarkoittaa? Ja tuossa äsken Mattikin pohti tätä, että onko se niitä terveitä elinvuosia vai minkälainen se meidän tilannekuva on? Ja millä kaikilla tavoin sitten yhteiskunta sun mielestä tulee muuttumaan, kun me eletään pidempään?
Joo, että ainahan on ollut pitkään eläviä ihmisiä ja se sellainen ihmisen biologinen potentiaali ei sinänsä ole muuttunut sen pitkäikäisyyden suhteen. Mutta se, mitä nyt tapahtuu, on se, että yhä useampi elää pitkän elämän. Ja suurin osa elää hyvin pitkän elämän. Ja se tietysti, ja tuohon Matin kommenttiin noista terveistä vuosista, niin yleisellä tasolla näyttää siltä, että me ei vain eletä pidempään, vaan elämä venyy sieltä keskeltä. Eli ne ei ole ne vanhuusvuodet, jotka lisääntyy, mitä usein ajatellaan, että voi ei, että pitkäikäisyys, että se tarkoittaa sitä. Sieltä ne vanhat ja sellaiset vuodet, joilla me ollaan riippuvaisia muista ja tarvitaan paljon.
Kalkkiviivat.
Niin, kalkkiviivat lisääntyisi. Vaan kyllä tosi iso määrä tutkimusta osoittaa, että se elämä venyisi nimenomaan sieltä keskeltä. Eli tämä on erittäin hyviä uutisia. Ja se tietysti tarkoittaa monenlaisia asioita. Se tavallaan tarkoittaa sitä, että me nimenomaan voidaan ajatella, että meinhän täytyy luoda uusi malli siitä elämänkulusta. Ja se on vielä sellainen mysteeri, koska tämä on tapahtunut niin nopeasti, että minkälainen se malli, mitä sille elämänkululle tapahtuu, missä määrin se on sieltä keskeltä. Että sitten tietysti työelämän kannalta se näyttää just siltä, että me voitaisiin olla pidempään töissä, koska meidän terveys- ja toimintakyky on niitä terveitä toimintakykyisiä vuosia, joita me saadaan lisää, eli ne menisivät sinne keskelle. Mutta sitten jos ajatellaan taas ehkä jotenkin sellaista psykologista kehitystä ja sellaista, niin se voi olla, että sieltä tulee jotain uutta ja meidän kiinnostukset ja prioriteetit ja tärkeät asiat on jotain muuta kuin mitä siellä keskellä on. Että ne ei ole niitä keski-ikäisen prioriteetteja, vaan ne on jotain muita, jotka on enemmän kiinnittynyt, ei niinkään siihen terveyteen ja toimintakykyyn, mutta ne on kiinnittynyt ehkä siihen niihin kalkkiviivoihin ja missä kohtaa ne on ja kuinka paljon mulla on aikaa, minkä ikäiset mun lapset on, onko mulla lapsenlapsia, mihin mä haluan käyttää sen ylimääräisen ajan. Ja sellaisia eksistentiaalisia pohdintoja ja kelailuja. Ja ne ei sitten välttämättä istu siihen, että ajatellaan, että lisätään nyt tässä lisää näitä jotenkin. Tai että rakennetaan tämä elämänkulku niin, että sinne tulisi se keski-ikä sellaisena, kun me ajatellaan, niin pitenisi. Koska se on kauhean monenlaisia elementtejä. Mutta siis yhteiskuntahan tulee muuttumaan, tai siis sen täytyy jotenkin muuttua ja sen täytyy sopeutua näihin piteneviin elämiin. Että siellä on tavallaan se yleisesti ne rakenteet täytyy sopeuttaa, mutta sitten se, että kun useampi elää sen pitkän elämän, niin se semmoinen heterogeenisuus siellä elämän loppupäässä lisääntyy. Ja se tietysti tuo myös paineita sinne palvelujärjestelmään ja hoivaan.
Joo, kiitos. No me päästään näistä pitenevästä eliniästä kysymykseen meidän työikäisen väestön määrästä, mitä Anukin tuossa jo kosketteli. Ja näiden stokastisten väestöennusteiden pohjalta käy tosiaan ilmi se, miten merkittävä asia maahanmuuttajat on meidän työikäiselle väestölle. Vuosien 2000-2024 välillä ulkomaalaistaustaisten määrä on meillä Suomessa kasvanut yli puolella miljoonalla ihmisellä ja suurimmat Suomeen muuttavien ikäluokat on meillä parhaassa työiässä olevat, eli 25-34-vuotiaita. Avaisitko vielä meille, Matti, tätä työikäisen väestön tilannekuvaa ja tulevaisuuden näkymiä?
Joo, maahanmuutto on siinä merkittävä, koska meille kohdistuva maahanmuutto ensinnäkin on tosiaan nuoria ihmisiä ja pääosin opiskelu- taityöperusteista tai näihin liittyvää perheen yhdistämistä. Meidän syntyvyys on tällä hetkellä sen verran matala, että ilman maahanmuuttoa meidän työikäisten määrä supistuu. Ja vaikka huomenna syntyvyys yhtäkkiä nousisi, niin meillä ei ole keksitty sitä prosessia, jolla lapsesta tulisi työikäinen alle 20-vuodessa. Ja senkin jälkeen se on sitten ikäluokka kerrallaan, että vaikka nyt syntyvyys pomppaisi, niin 20 vuoden päästä meillä olisi yksi ikäluokka siellä 40-luokan joukossa työikäisiä, joka olisi isompi. Eli ainoa asia, mikä vaikuttaa sanotaan 20-30 vuoden aikajänteellä meidän työäikäisten määrään nostavasti on sitten nettomaahanmuutto. Ja jos me katsotaan 2000-lukua, niin suomalaistaustaisten työllisten määrä on supistunut. Työllisten määrä on kasvanut ja se on puhtaasti johtunut siitä, että meillä on tullut maahanmuuton myötä ulkomaalaistaustaisia työllisiä lisää. Mutta ilman maahanmuuttoa työikäisten määrä ja sitä kautta työvoiman tarjonta, työllisyys supistuisi ihan vain sen takia, että suomalaiset ei riittäisi. Ja tämä se tarkoittaa sitä, että yrityksillä ei ole työvoimaa, jolloin he joutuisi kilpailemaan yhä supistuvasta työvoimasta ja tämä nyt on taloudessa aika iso ongelma.
Joo, kiitos tuon avaamisesta. Tuosta päästään siihen, että yksi ihan merkittävä asia on se, että miten täällä Suomessa asuvat ihmiset voi, mikä meidän hyvinvoinnin taso on ja mikä meidän koulutus- ja osaamistaso on. Tällä hetkellä Suomi on jäänyt jälkeen muita OECD-maita korkeakoulutettujen määrässä ja myös oppimistuloksissa. Meidän 25-34-vuotiaista suomalaisista korkeakoulututkinto on 39 prosentilla ihmisistä kun OECD-maiden keskiarvo on 48 prosenttia. Tämä ei ehkä ihan istu meidän itse ymmärrykseen suomalaisuudesta, jossa koulutus on aina ollut pienen maan valtti. Mitä sinä ajattelet Matti tästä? Mitä meidän pitäisi nyt tehdä?
Tuo onkin vaikeampi kysymys. Vastaan siihen helppoon ensin. Meillähän pitkään nuorten koulutustaso nousi hyvin voimakkaasti. Oltiin todella nousevalla trendillä. Ilmeisesti 2000-luvun alussa, kun uudistettiin koulutusjärjestelmää ja samalla aloituspaikkojen määrä supistui, niin tämä sitten isosti vaikutti siihen, että miten meillä valmistuu korkeakouluista nuoria. Jos me nyt katsotaan sitä koulutustasoa ja korkeakoulutettujen osuutta nuorista, niin se on nousussa. Se on hitaalla nousutrendillä, mutta nousutrendillä kumminkin. Mutta se on huolestuttavaa, että se ero muihin maihin on kasvanut. Siinä vaiheessa, kun meidän koulutustaso ikään kuin laski ja sitten kääntyi hitaalle nousutrendille, niin muissa maissa koulutustaso on noussut. Tähän vaikuttaa monia asioita, mutta se, että 20 vuotta sitten Suomi ja muut pohjoismaat olisivat kolmen prosenttiyksikön päässä toisistaan tai sisällä toisistaan. Nyt Suomi on yli 10 prosenttiyksikköä takamatkalla muista pohjoismaista, niin ei se nyt ainakaan hyvä signaali ole. Ja se, miksi tästä pitääkin olla huolissaan, on se, että osaamistaso määrittää hyvin pitkälti meidän hyvinvoinnin talouskasvun edellytykset. Vaikka meillä olisi kaikki maailman hienoimmat laitteet, mutta meillä ei ole ihmisiä, jotka osaa niitä käyttää, jotka saa hyviä uusia ideoita, keksii asioita, yrittää, niin ei meillä ole silloin hyvinvoinnin kasvua. No sitten se, että onko meillä muitakin osaamistason mittareita kuin se korkeakoulutus, niin kyllä varmasti, mutta se on nyt ainakin indikaattori sille, että miten me kokonaisuutena ja yhteiskuntana osataan asioita.
Kyllä. Ja se on myös tosi mielenkiintoinen kysymys nyt, niin kun Anu puhuit tuosta, että miten meidän elämänkaaret tulee muuttumaan ja siellä ne prioriteetit eri elämänvaiheissa. Niin millä tavalla me pidetään sitä meidän osaamista yllä, kun me eletään niin paljon pidempään? Oletko sä sitä miettinyt?
Joo, ja siis sehän on tosi todennäköistä, että kun työurat tulevat pitenemään sen elämänkulun pitenemisen myötä, että meillä on sitten sellaisia 60 vuoden uria ehkä tai enemmänkin, niin sehän on ihan selvä. Jos ajattelee, kuinka paljon ympäristöt muuttuu kuudessa kymmenessäkin vuodessa ja työ muuttuu. Siinä on pakko sen oman työuran aikana oppia todella paljon uusia asioita, muuttaa ehkä ammattia tai ainakin sitä, mitä tekee. Siinä on ihan avainasemassa, että sulla on siihen kykyä ja sulla on koulutusta. Sellainen tietynlainen taso ja että sulla on valinnan varaa siinä, mitä sä teet ja sä pystyt tekemään niitä muutoksia. Ja sitten mä ajattelen, että tietysti tämä koulutus on kaikin puolin sellainen avain hyvään elämään tai hyvän elämän mahdollisuuksiin. Ja jos ajatellaan just, että täytyy tavallaan varautua niihin hirveän pitkiin elämänkulkuihin, niin se on tosi huolestuttavaa, että jos meillä on iso osa, joilla on hirveän matala koulutustaso. Että se kyllä suoraan sitten heikentää niitä mahdollisuuksia, niin kuin sopeuttaa sitä elämäänsä pitkin sitä pitkän pitkää elämänkulkua.
Tuolla on mielestäni hienoa, että sä otit tuon yksilön näkökulman tuosta. Mähän puhuin yhteiskunnan näkökulmasta ja minua ei niinkään kiinnosta yhteiskunta vaan se, että mitä minä voin. Koulutus on kumminkin ihmisen paras investointi, minkä se voi tehdä. Meillä on hurja ero, että minkälaiset työllistymisen todennäköisyydet ja hyvinvoinnin näkymät mulla on, riippuen siitä, että onko mulla koulutusta vai eikö mulla ole. Me voidaan yksittäisiä uutisia heikossa suhdennetilanteessa ja heikossa työmarkkinatilanteessa repiä siitä, että korkeakoulutettujen tai yleisesti ottaen koulutettujen työllisyys on noussut. Mutta on se yhä fakta ja yhä se ero vielä kasvaa, että jos ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa, niin sun työllistymisen todennäköisyys on huomattavasti heikompi kuin jos on koulutus vielä peruskoulun päälle.
Joo, no tässä megatrendiselvityksessä me nostetaan näiden neljän megatrendin lisäksi ajatus uudesta yhteiskuntasopimuksesta. Ja todetaan, että nyt yksittäiset mahdollisuudet ja ratkaisut on tärkeitä, mutta me tarvitaan jotain vielä kokonaisvaltaisempaa. Ja tämä uusi yhteiskuntasopimus ei ole sopimus, minkä jokainen Suomessa asuva allekirjoittaisi, vaan ajatus siitä, että millä ehdoilla oikeastaan me ihmiset täällä eletään yhdessä ja jaetaan vastuut ja oikeudet. Ja mikä on oikeastaan se lupaus tulevaisuudesta nyt tässä tilanteessa, missä me ollaan. Tämän meidän jakson aiheisiin liittyen näitä yhteiskuntasopimuksen elementtejä on maahanmuuton näkemyksellinen malli ja hyvinvointimallin uudistaminen. Eli meidän pitäisi miettiä ihan uudelta pohjalta paljon kunnianhimoisemmin sitä, että miten me houkutellaan Suomeen työikäistä väestöä ja millainen se meidän hyvinvointimalli on tällä väestöpohjalla, taloudella ja teknologialla. Mitä ajatuksia tämmöinen teissä herättää?
No Pohjoismaissa on se hyvinvointimalli tavallaan elämänkaariperspektiivissä pohjautuu siihen, että meillä on siellä erilaisia vaiheita, joissa me ollaan joko siellä niin sanotusti saamapuolella tai sitten siellä puolella, missä me tuodaan siihen pottiin rahaa tai resursseja, joilla sitten ne, jotka on lapset, nuoret, jotka koulutetaan heitä, niin se maksaa. Ja sitten siinä elämänkulussa he siirtyvät sinne palkansaajiksi ja veronmaksajiksi. Ja sitten siellä lopussa on sellainen lyhyt vaihe, jolloin mahdollisesti on tarve hoivalle ja suuremmalle määrälle terveyspalveluita. Ja nyt kun tämä elämänkulku on muuttumassa ja venymässä, niin meidän täytyisi varmaan ymmärtää jotenkin, että millainen se uusi malli on siitä elämänkulusta. Ja miten sitten tämän uuden mallin puitteissa me voitaisiin hyödyntää kaikkien potentiaali niin, että kaikki hyötyy siitä. Se kaikki tavallaan tuo ja kaikki hyötyy. Yksi ilmeisimpiä juttuja tässä on tietysti se työurien pidentäminen, joka ei ole ollut kauhean sillä tavalla suosittu kansalaisten keskuudessa ehkä. Siihen on suhtauduttu aika nihkeästi. Ei pelkästään Suomessa, vaan myös muissa maissa. Mutta sitten toisaalta taas siellä on tehty, Euroopassakin on tehty ihan valtavan isoja reformeja sen suhteen, koska se on ollut pakko. Ja sitten se on kuitenkin, että kun siellä on sitä potentiaalia, siis että se on ihan sellainen selkeä, missä on potentiaalia muutokseen. Että se on varmaan sellainen ilmeisin, mutta kyllä varmaan täytyy muutenkin miettiä, että siinä täytyisi ymmärtää just se koko uuden elämänkulun malli. Sitähän me ei vielä tiedetä, että siihen voi mielellään tutkimusrahoitusta pistää, että saataisiin parempi ymmärrys siitä. Mutta joo.
Matti, uusi yhteiskuntasopimus.
Joo. Puhutaan tässä paljon ikääntymisestä ja pitkäikäisyydestä ja meidän elämän jälkipuoliskosta, mutta sitten taas tässä pitää huomioida myös nuoret ja ennen kaikkea. Ne suomalaiset, jotka eivät vielä ole syntyneet, joille ei ole mitään vaikutusvaltaa meidän päätöksentekoon, nykyhetkeen eikä tulevaisuuteen. Se, että me nyt nautitaan tästä hyvinvoinnista, mikä me ollaan rakennettu, otetaan velkaa ja toisaalta meillä ei synny enää lapsia samalla tavalla, niin tarkoittaa sitä, että me jätetään meidän omille lapsillemme isompi velkataakka, isompi verotaakka ja isompi hoivataakka itsestämme. Ja samaan aikaan me nautitaan tästä nykyisestä hyvinvoinnista. Minusta tuntuu, että me ei tätä aina muisteta tai me halutaan tarkoituksella sulkea siltä silmät, jotta ei tuntisi siitä huonoa omatuntoa. Eli kun me puhutaan uudesta yhteiskuntasopimuksesta, niin muistaisin myös ne, jotka ovat vasta tulossa. Sitten me puhutaan ihmisistä, jolloin me puhutaan väestöstä. Kun meidän väestörakenne muuttuu niin paljon kuin se muuttuu, niin kyllä meidän pitäisi olla jonkinlainen väestöpoliittinen strategia, jonkinlainen ajatus siitä, että jos meillä tosiaan jokainen 30 vuoden välein työikäisten määrä supistuu 40 prosentilla ja samaan aikaan hoivan tarve kasvaa, niin ollaanko me siihen valmiita? Todennäköisesti ei olla, koska me pidetään hyvinvointiyhteiskunnasta ja hyvinvointiyhteiskunnalla ei ole tulevaisuutta sellaisessa kehityskulussa. Miten me saadaan tänne lisää ihmisiä osaamaan ja yrittämään? Jos amerikkalainen unelma on kuollut, niin voisiko se olla suomalainen unelma, jossa täällä pystyy rakentamaan sen hyvän elämän, jossa jo täällä olevat suomalaiset olisivat myös voittajia. No sitten vielä ehkä se, että nyt tarjolla on lähinnä semmoista kurjuuden visiota, että kurjaa on ja kurjempaa on vielä tulossa. Ja se ei ole kovin inspiroivaa. Vaikka sitä kurjaa olisi tulossa, niin kyllä pitäisi olla joku näkymä siitä, että miksi me nyt tehdään töitä. Miksi me nyt tehdään esimerkiksi, että luovutaan asioista. Joku visio siitä, että kun me tehdään nyt näitä asioita, niin sitten tuolla tulevaisuudessa, esimerkiksi minun lapsillani, on hyviä asioita edessä.
Ja sitten samaan aikaan me tiedetään, että suurin osa läntisistä teollisuusmaista on tässä samankaltaisessa ikääntymiskehityksessä. Eli me ei voida vaan tyhjiössä ajatella, että kumpa tänne Suomeen saataisiin osaavaa työvoimaa. Sitten vielä se, että ne kaikki muut valtavat yhteiskunnalliset muutokset, meidän ympäristö- ja ilmastonmuutos muuttuu. Se näkyy meillä jo nyt teknologia, maailmanpoliittiset haasteet ja näin. Se on iso paketti, mutta hei, mennään noihin mahdollisuuksiin, mitä sä Matti oikeastaan tuossa meitä jo johdattelit siihen suuntaan. Eli Anu, mä kysyisin sulta, että kun me tuossa Megatrendi-selvityksessä todetaan, että meidän on aika siirtyä ikääntymisvoivottelusta sellaiseen vaiheeseen, jossa pitkä elämä ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet tunnistetaan, niin että me ei ehkä oikein olla osattu nauttia ja arvostaa tätä saavutusta, mikä me ollaan tehty, eli just tämä elinikien pidentyminen, niin mitä sun mielestä nämä mahdollisuudet on, mitä me ei olla ehkä vielä osattu ymmärtää tai nostaa esiin liittyen näihin piteneviin elinkaariin?
Joo, no jos nyt tosiaan keskitytään mahdollisuuksiin ja unohdetaan kaikki ne haasteet, niin mä kyllä tykkäänkin just näistä mahdollisuuksista ja positiivista puolista erityisesti puhua. Me ollaan puhuttu osittain niistä näistä ylisukupolvisista suhteista ja monen sukupolven yhteiselosta, että minkälaisia positiivisia puolia siihen liittyy ihan kiistatta. Sitten tietysti itse, kun olen kiinnostunut tästä myöhäisestä aikuisiästä, niin siellä näen tosi paljon sellaista potentiaalia ja mahdollisuutta ja jotenkin sen koko elämänvaiheen tai vaiheiden tavallaan sellainen, että jotenkin sen positiivisuuden näkeminen siellä ja ne valtavat resurssit, mitä siellä on. Ja tuossa äsken puhuinkin siitä työurien pidentämisestä ja muuten yhteiskuntaan osallistumisesta ja sellaisesta. Ja tietysti Suomessa on vähän sellainen negatiivinen viba usein, että mä tosiaan olin pitkään Tanskassa töissä. Siellähän on hirveän samantyyppinen väestörakenne ja samankokoinen maa ja pohjoismainen hyvinvointivaltio. Ja ei siellä ole sellaista kriisitunnelmaa. Siellä menee ihan hyvin. Tietysti taloudellisesti se tilanne on erilainen kuin Suomessa ja siihen varmaan on syynsä. Mutta siellä esimerkiksi on onnistuttu työurien pidentämisessä ihan fantastisella tavalla. Ja siellä tietysti on ehkä enemmän semmoinen talkoohenki siinä hyvinvointimallin ympärillä, että tanskalaistahan tykkää siitä kauheasti siitä mallistansa ja siitä, että se on kattava. Ja kyllä se työurien pidentäminen on hyvin pitkälti onnistunut niin, että ihmiset kokee, että ne, jotka pystyvät jatkamaan, niin he tekevät sen lastensa ja lastenlastensa tai tulevien sukupolvien vuoksi sekä niiden vuoksi, jotka ei pysty pidentämään työuria. Ne, jotka pystyvät, niin ne on, koska sillä on ihan todella suuri merkitys sitten taas kansantaloudelle, että siellä porukka jatkaa pidempään. Ja sitten Suomessahan on Suomessakin tietysti työurat pidentynyt ja eläköityminen myöhentynyt, mutta se on ihan eri kategoriassa, ihan eri sarjassa painitaan. Suomessahan aika paljon korostetaan sitä, että se on nimenomaan solidaarisuusteko, että jää pois työelämästä, koska antaa tilaa nuoremmille. Mutta tässä suhdanteessa tietysti voi kuulostaa jotenkin intuitiivisesti järkevältä, mutta siitä on aika paljon näyttänyt, että ei se ihan niin mene. Ja sitten kyllä ajattelen, että se on suurempi solidaarisuusteko olisi pidentää sitä työssäoloa.
Kiinnostavaa. Mitä mahdollisuuksia Matti, sä haluaisit nostaa esiin?
Ekonomistit on yleensä niin pessimistisiä, että on kauhean vaikea kysymys. Mietitään, että tärkeintä on se, että hyvinvointiyhteiskunnan näkökulmasta on se, että elämän alkuvaiheessa me tarjotaan lapsille ja nuorille hyvä koulutus ja mahdollisuudet työelämään. Sen jälkeen ihmiset yleensä aika lailla hoitaa itse sen hyvinvointinsa parantamisen työelämässä edistyen. Ja sitten toisaalta se, että meillä on turva vastoinkäymisten varalle ja sinne kalkkiviivoille. No nyt sitten sen takaaminen, että nämä kaksi tekijää pätee, niin jos meidän määrä vähenee, siis työelämässä olevien määrä vähenee, niin meidän pitää joko tehdä enemmän töitä per henkilö tai paremmin töitä per henkilö. Eli joko tuottavuuden pitää kasvaa tai meidän pitää tehdä enemmän töitä. Tuottavuus on epävarma ja me ei tiedetä, miten se kehittyy. Viimeiset melkein 20 vuotta tuottavuuskasvu pyöristyy käytännössä nollaan. Jotenka olisi ehkä vähän riskialtista laskea sen varaan. Todennäköisesti pakko tuottaa innovaatioita, mutta ehkä varautuisin silloin siihen, että tehdään enemmän töitä. Mutta tästä päädytään siihen johtopäätökseen, että meitä olisi hyvä olla enemmän täällä tekemässä töitä. Ja se mahdollistuu käytännössä katsoen maahanmuuton kautta. No nyt positiivinen asia on se, että meillä maahanmuutto ja työperäinen maahanmuutto on lisääntynyt. Meillähän on hallituskausi toisensa jälkeen, riippumatta siitä mitä me ollaan tehty sen eteen tai sitä hankaloittaaksemme, niin maahanmuutto on lisääntynyt. Ja työperäinen maahanmuutto on korvannut sen, että suomalaistaustaisten määrä on supistunut. Ja tämä on positiivinen aspekti. Vielä kun me osataan paremmin integroida ihmiset Suomeen, siis ottaa ihmiset tänne osaksi meidän yhteiskuntaa ja ennen kaikkea heidän lapset osaksi tätä yhteiskuntaa. Pidetään huoli siitä, että suomalaistaustaisten ja maahanmuuttajataustaisten lasten koulutuserot ei kasva, mielellään supistuisi. Se on meille aito mahdollisuus pelastaa hyvinvointiyhteiskunta.
Kyllä, eli just toi, että me ollaan jo monimuotoinen yhteiskunta, mutta ollaanko me oikeastaan sisäistetty sitä ja millä tavalla tämä meidän kulttuuri ja asenteet on pysynyt mukana. Mutta hei, me kaarretaan loppua kohden tätä meidän jaksoa ja mä haluaisin kuulla teiltä jostain sellaisesta villistä kortista, joku sellainen yllättävä, hullu, epätodennäköinen kehityskulku, josta vähemmän puhutaan väestöaiheisiin liittyen. Onko teillä joku sellainen asia, mitä te olette miettineet, että jos näin tapahtuisi, niin tämä kyllä sekoittaisi pakkaa?
Tämä on tosi mielenkiintoinen kysymys ja ajattelen, että jotenkin tähän pitkäikäisyyteen liittyen, kun se kuitenkin haastaa just sen meidän kulttuurin ja meidän täytyy tavallaan kulttuurisesti hyväksyä, että se monimuotoistuu. Jotenkin se elämänkulun kuvasto ja sinne tulee niitä uusia elämänvaiheita. Meidän täytyy myös hyväksyä se, että meillä on niitä hyvin vanhoja myös paljon. Muistisairaudet yleistyy siinä mielessä, että kun siellä on enemmän sellaisia 90 plus, 100 plus ihmisiä, niin se vääjäämättä näkyy, että sitä ei voi kiistää, että se näkyisi siinä meidän yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Niin tähän liittyen minua, tämä on ehkä vähän makaberi villi kortti, mutta mielestäni on heikkoja signaaleita siitä, että se ei ole ehkä ihan itsestään selvää, että me jotenkin kulttuurisesti pystytään siihen sellaiseen inklusiivisuuteen. Ja sellaisen, että se villikortti voisi olla se, että me lähdetään rajoittamaan sitä elinaikaa. Että me sanotaan, että vain semmoinen tietynlainen, tiettyyn pisteeseen asti se ihmisen elämänkaari voi olla. Tai jotenkin, että siihen kuuluu vaan. Tai että sen täytyy olla vain arvokasta. Tai siis kuka sen sitten määrittelee, mitä se on. Ja tästä on tavallaan sellaisia, että olen aina kauhean kiinnostunut katsomaan, mitä taiteessa ja populaarikulttuurissa on tällaisia heikkoja signaaleja. Mielestäni se siellä jollain tavalla elää. Ja sitten on joissain maissa tällainen, että eutanasia, se tietysti puhutaan… eutanasiakorttia aina melkein heilutellaan, kun puhutaan pitkäikäisyydestä. Mutta esimerkiksi Kanadassa on tällainen kuoliapu mahdollinen, jossa siis ihminen silloin, kun hän on vielä täysissä voimissa, niin tekee tällaisen päätöksen. Ja se on eettisesti ihan hirveän monimutkainen asia ja kyseenalainen asia, mutta se myös kertoo tosi paljon meidän kulttuurista ja siitä, että mitä me ajatellaan, että siihen ihmisen elämänkulkuun saa kuulua ja mitä siihen ei saa kuulua. Mulla oli siis sellainen makaaberivillikortti, että me lähdetään rajoittamaan tätä pitkää elämää jollain tavalla.
Kiitos sen jakamisesta. Entäs Matti?
Mietin tämmöistä, että mitä jos Suomen suhteellinen houkuttelevuus muuttuu yhtäkkiä merkittävästi suuremmaksi, joka vaatisi kahden asian tapahtumisen. Toinen olisi se, että meillä onnistutaan pysäyttämään tämmöinen polarisaatio, niin kuin mielten polarisaatiokehitys, jossa me riidellään keskenään ja jakaudutaan yhä kauempana toisistaan oleviin leireihin. Ja samaan aikaan tämä jatkuu muualla maailmassa, jolloin Suomi alkaakin vaikuttaa erityisen kivalta ja mukavalta yhteiskunnalta ihmisille, jotka ovat kyllästyneet riitelemiseen. Ja mitä jos se johtaakin siihen, että Suomeen kohdistuu merkittävää aivotuontia, että ne muuttaa älykkäitä ihmisiä ja Suomi olisikin kuin Wien, mitä, 1800-luvulla?
Joo! Joo, no mutta ihan viimeisenä kysymyksenä saatte nyt heittää kysymyksen seuraavan jakson vieraille. Eli meillä on seuraavassa jaksossa tutkija Johanna Vuorelma ja Sitran demokratiaohjelman johtaja Hannu-Pekka Ikäheimo. He puhuvat siitä, miten maailmanjärjestyksen murros mittaa demokratian voimaa. Mitä te haluaisitte kysyä Johannalta ja Hannu-Pekalta?
No ehkä vähän tässä hengessä, että kun nämä megatrendit limittyvät toisiinsa ja myös siellä demokratiaosuudessa tämä ikääntyminen mainittiin, niin mä ehkä kysyisin, että mitä he ajattelevat siitä, että miten tämä pitkäikäisten yhteiskunta ja ehkä just se, että meillä on monta eri sukupolvea samaan aikaan, niin millä tavalla tämä hämmentää sitä kuvaa ja minkälaisia haasteita ja mahdollisuuksia se antaa demokratian kehittymiselle ja niille uusille demokratian tavoille ehkä.
Joo, kiitos. Entäs Matti?
Mä ottaisin semmoisen geotalouden, geopolitiikan näkökulman tähän, että kun tämä meidän perinteinen sopimuspohjainen järjestelmä rakoilee ja on yhä enemmän vahvemman maailma, jossa pienet vikisee ja kun Suomi on pieni maa, niin tämä ilmiselvä johtopäätös tästä on se, että me ei siellä yksinään pärjäätä, vaan me tarvitaan liittoutumista. Ja pienten pitää pitää yhtä. Niin mitä tämä tarkoittaa Suomen EU-suhteelle? On välillä Euroopan Unioniin on pyritty ja välillä sitä on kritisoitu, mutta miten meidän ajatukset siitä kehittyy tulevaisuudessa?
Kiitos. Ja kiitos, että kuuntelit tulevaisuuspodcastia. Seuraavassa jaksossa meillä on tosiaan aiheena maailmanjärjestyksen murros ja demokratia. Seuraavaan kertaan.