Jakso
Tulevaisuuspodcastin neljännessä Megatrendi-jaksossa syvennytään ilmastokriisiin ja luontokatoon.
Sarja
Tulevaisuuspodcast
Julkaistu
1.4.2026
Seitsemän yhdeksästä planetaarisesta rajasta on jo ylitetty eikä ilmastokriisi ja luontokato ole enää tulevaisuuden uhkia, vaan tämän hetken kysymyksiä, joilla on vaikutuksia ihmisten arkiseen elämään ja yhteiskunnan turvallisuuteen.
Tässä Tulevaisuuspodcastin jaksossa pureudutaan muun muassa siihen, mitä tarkoittaa, että ympäristökriisi vaatii meiltä samanaikaisesti sopeutumista ja uudistumista.
Jakson juontaa Jenna Lähdemäki-Pekkinen ja keskustelussa Nordean vanhempi ilmastoasiantuntija Matti Kahra ja Sitran kestävyysohjelman johtaja Outi Haanperä nostavat esiin näkökulmia muun muassa ympäristökriisin kytkeytymisestä geopoliittiseen valtakamppailuun, ruokaturvaan ja demokratian toimintakykyyn.
Jaksossa keskustellaan myös siitä, miten vihreä siirtymä etenee nopeammin kuin otsikoista voisi päätellä – ja miksi luontokato on yrityksille vielä ilmastokriisiä vaikeampi haaste. Keskustelu vie kuulijan myös ratkaisujen äärelle ja villien korttien äärelle.
Jenna Lähdemäki-Pekkinen
Luonnon rajat paukkuu ja ilmastokriisi etenee. Miten me uudistetaan yhteiskuntaa sellaiseksi, että se lisää luonnon elinvoimaa, ei heikennä sitä niin kuin nyt? Mahdollisuuksia löytyy esimerkiksi kiertotaloudesta, uusiutuvasta energiasta ja luonnon tarjoamista terveyspalveluista. Megatrendijaksoja on yhteensä kuusi ja näissä jaksoissa me pyritään syventämään tammikuun alussa julkaistun megatrendiselvityksen teemoja ja tulkintoja yhdessä mielenkiintosten asiantuntijavieraiden kanssa. Megatrendit on tosiaan useista ilmiöistä koostuvia laajoja muutoksen kaaria, jotka on luonteltaan globaaleja ja ne tapahtuu pitkällä aikavälillä. Samaan aikaan kuitenkin maailma megatrendien ympärillä muuttuu koko ajan ja saa uusia sävyjä. Megatrendit voi myös tarkoittaa aika erilaisia asioita Suomessa ja muualla maailmassa. Tämä selvitys onkin kirjoitettu Suomen näkökulmasta. Megatrendit siis auttaa ymmärtämään, varautumaan, ennakoimaan, mutta myös toimimaan. Tänään meillä on kaksi kiinnostavaa asiantuntijavierasta. Tervetuloa Nordean vanhempi ilmastoasiantuntija Matti Kahra.
Matti Kahra
Kiitos kutsusta.
Ja Sitran kestävyysohjelman johtaja Outi Haanperä.
Outi Haanperä
Esittelettekö lyhyesti itsenne ja kerrotteko myös mulle, että mitä teillä tulee mieleen sanasta megatrendi?
Joo, kiitos. Työskentelen pankissa ilmastoasioiden parissa ja mun oma työhistoria on ollut ilmasto- ja energian parissa noin 15 vuotta vähän eri näkövinkkeleistä. Mitä mulla tulee mieleen megatrendeistä? No ehkä se just mitä säkin korostit tuossa aloituksessa, että ne on asioita, jotka tapahtuu pitkällä aikavälillä ja on ikään kuin semmoisia syviä muutosvirtoja, jotka vaikuttaa meihin. Että ehkä itse asiassa ajattelen viime vuotta erityisesti, niin on ollut paljon sitä, että mennään päivänpolitiikassa, asiat, teemat vaihtuu nopeasti. Ja mun mielestä tässä ajassa erityisesti on tosi tärkeä tunnistaa se, että mitkä siellä on sellaisia signaaleja, jotka oikeasti vaikuttaa ja muuttaa maailmaa ja mikä on sitten ikään kuin sitä päivän pintapolitiikan kuohuntaa, jossa teemat ja aiheet vaihtuu ehkä nopeammin kuin pitkään aikaan.
Hyvä pointti. Eli tärkeä ottaa välillä myös vähän lintuperspektiiviä tässä myllerryksen ajassa. Mites Outi, ole hyvä?
Mä oon siis Outi Haanperä, taloustietilijä taustaltani. Asuttiin pitkään perheen kanssa ulkomailla ja nyt sitten vuodesta 2018 Suomessa ja Sitrassa. Ja täällä mun pöydällä on ollut erityisesti just ekologinen kestävyyskriisi, siihen tarttuminen, mutta nimenomaan siitä näkökulmasta, että miten Suomi voisi samalla menestyä, kun me teemme oman osan ilmasto- ja luontokriisin ratkaisemisessa. Ja megatrendeistä, niin mä ajattelen myös, että semmoisia jonkunnäköisiä kompasseja, kun ajattelen, että on hirveän vaikea välillä hahmottaa, että mitä täällä tapahtuu, niin jos katsoo megatrendeistä, niin se antaa jonkunnäköisen kehikon, semmoiset linssit. Että nämä näitä keskeisiä teemoja. Ne ei yllätä, mutta ne auttaa laittaa asiat jonkunnäköiseen järjestykseen ja nimenomaan poimimaan sitten niiden megatrendienkin sisältä just sitten niitä, että mitä ne on ne kysymykset, mihin meidän täytyy tarttua, mutta myöskin ymmärtämään, että nämä on ehkä sellaisia muutosvoimia, johon me ei pystytä niitä reunaehtoja, että näihin me ei välttämättä pystytä vaikuttamaan, meidän täytyy huomioida ne, mutta me ei välttämättä kaikkiin pystytä vaikuttamaan. Ne on mulle sellainen kompassi, jonka kautta jäsentää ajatuksia ja maailmaa.
Kiitos tosi paljon. Lähdetään liikkeelle meidän päivän teemaan. Me ollaan tosiaan tilanteessa, jossa maailmanjärjestys on menossa uusiksi ja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon liittyvät asiat kietoutuu globaalin valtakamppailun ytimeen kysymyksinä resurssien saatavuudesta, omavaraisuudesta ja autonomiasta, vihreän siirtymän edistämisestä ja talouskasvun mahdollisuuksista. Ja niin sanottujen planetaaristen rajojen suhteen seitsämän yhdeksästä määritellystä rajasta on jo ylitetty. Ja tämä on huono homma, koska näiden rajojen sisällä ihmiskunnan on turvallista toimia. No ilmastolämpenemisen ja luontokadon vaikutukset on jo täällä tänään ja vaikuttaa meidän elämään niin Suomessa kuin maailmalla. Ja hiljattain on julkaistu esimerkiksi Iso-Britannian hallituksen arvio luontokadosta, ekosysteemien romahtamisesta ja kansallisesta turvallisuudesta. Ja siinä nostetaan korkeimman riskitason asiana maailmanlaajunen ekosysteemien köyhtyminen ja romahtaminen. Ja siinä nostetaan esiin myös ruokaturva ja mahdollinen geopoliittinen kilpailu ruuasta. Ja samoin World Economic Forum nostaa riskiarvioissaan säiden ääri-ilmiöt toiseksi korkeimmalle sijalle. Eli ympäristökriisi on mitä suurimmassa määrin myös turvallisuuspolitiikkaa. Ihan keskeinen kysymys tulevaisuuden kannalta on se, että miten me opitaan lisäämään luonnon elinvoimaa eikä heikentämään sitä niin kuin nyt. Outi ja Matti, mitä te ajattelette tästä mun lyhyestä johdatuksesta aiheeseen? Haluisitteko lisätä jotain tai haastaa tai muuten kommentoida?
No se asettaa mun mielestä hyvin raamit tähän aika, ehkä semmoinen uhkakuvienkin kautta. Ja mä oikeasti uskon, että ihmiskuntana me ei kauhean hyvin kyetä hahmottamaan ympäristökriisiä ja sen seurauksia. että se jotenkin se riskinäkökulma, vaikka sitä tulee joka paikasta, meillä on erilaisia raportteja, jotka sitä painottaa, ja nimenomaan meidän turvallisuuden, ruokaturvan ihan semmoisen perustavanlaatuisten kysymysten kautta, mitä se tulee meidän vaikuttamaan, niin silti mä ajattelen, että ihmiskuntana me ei jostain syystä siihen pystytä tarttumaan. Että jos joku sanoo, että hyppäätkö lentokoneeseen, jonka todennäköisyys tippuu alas sun 10 prosenttia, niin kukaan ei siihen lentokoneen astuisi. Mutta näiden kanssa me jollain tavalla… jotenkin ne jää ehkä muiden asioiden varjoon. Mutta on lisäksi ehkä noiden riskien näkökulmasta nämä mahdollisuudet, miten kuitenkin me pystytään niihin jossain määrin… Mä en ehkä itse ajattele, että me ei koskaan niitä pystytä täysin näitä riskejä tulla, pystytään hallitsemaan, mutta me pystytään paljon tekemään ja niihin tarttumaan. Ja tämmöisiä win-win ratkaisuja sitten meidän myöskin turvallisuuden ja talouden ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Tästä siinä on kysymys.
Joo, kyllähän ehkä mulla tulee mieleen tästä aikajänteen mittakaava, mikä meitä haastaa. Että tietysti politiikassa ja yhteiskunnassa yleensä se aikahorisontti, missä toimitaan, on aika lyhyt. Tämä kysymys on siitä, että meidän pitäisi tehdä nyt asioita, jotta me pitkällä aikavälillä luotaisiin paremmat edellytykset tai vähennettäisiin niitä kustannuksia ja tuhoa ja riskejä, joita ilmastonmuutokseen ja luontokatoon liittyy. Ja sitten ehkä se, että tuntuu, että se politiikan aikajänne vaan lyhenee koko ajan, että nyt erityisesti viimeinen vuosi on ollut maailman politiikassa sellaista, että mennään viikoittain tavallaan ikään kuin se kriisi tai teema vaihtuu ja sehän yhä enemmän haastaa meitä kansalaisia ja yhteiskuntia ja päätöksentekijöitä. Nimenomaan pitäisi miettiä, että mitä nyt tällä hetkellä pitäisi tehdä, jotta seuraavien vuosien tai vuosikymmenen aikana sitten nämä ongelmat tulisi ratkaistua. Ehkä myöskin se riski, mikä tähän aikaan liittyy, jos ajattelen viimeiset neljä vuotta vaikka kuinka ilmastonmuutos ja siihen liittyvät uhat tai mahdollisuudet nousivat hyvin voimakkaasti eri maissa keskusteluun ja päätöksentekijöiden agendalle, niin nyt tuntuu, että tavallaan osassa ehkä maailmasta tai valtiosta vähän on luovuttu siitä tavallaan, että ajatellaan, että nyt on nimenomaan aika käpertyä ja ikään kuin varmistaa se oma hyvinvointi tai omien resurssien saatavuus. Ja tavallaan se kansainvälinen yhteistyö on siinä mielessä monella tavalla koetuksella. Ei välttämättä nähdä, että voidaan ratkaista yhdessä näitä ongelmia, mutta sitten myöskin se, että ajatellaan, että on tärkeämpää varmistaa omat edut eikä sitä yhteistä etua, joka sitten kuitenkin päivän päätteessä liittyy sekä ilmastoon että luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen.
Joo, tosi hyvät pointit ja jotenkin tässä, jos miettii tätä alkuvuotta ja mitä just maailmanpolitiikassa on tapahtunut ja mitä kaikkea Trump on tehnyt, niin kyllä se vaan vie myös ihan valtavasti meidän huomiokykyä. Meidän huomiokyky on mediakentässä ja sitten muutenkin on niin rajallinen, niin se on mietityttänyt jälleen itseä. Mutta hei, meillä on näissä jaksoissa sellainen vakioelementti, että edellisen jakson vieras saa kysyä seuraavan jakson vierailta jonkun mieltään askarruttavan kysymyksen. Ja me tosiaan kuunnellaan nyt Sitran demokratiaohjelman johtaja Hannu-Pekka Ikäheimon kysymys teille.
**Kasetin kelausääntä**
Hannu-Pekka Ikäheimo
Haluaisin heiltä kysyä linkittyen Anna Kontulan hiljattain tehtyyn haastatteluun, jossa hän kyseenalaisti tai ei usko enää parlamentarismin kykyyn ratkaista ympäristöhaastetta, ilmasto-ongelmia, ekologista kriisiä. Minua kiinnostaisi nyt näiltä meidän ympäristö- ja ilmastokysymysten asiantuntijalta tiedustella heidän kantaansa, että mitä he ovat mieltä tästä Anna Kontulan avauksesta, että onko parlamentarismi ja edustuksellinen demokratia tuomittu epäonnistumaan tämän ison ilmastokriisin edessä.
Aika kimurantti kysymys, mutta mitä sanotte?
No kyllä mä uskon ja haluaisin uskoa siihen, että demokraattisilla järjestelmillä on mahdollisuus. Jos mä nyt ajattelen ikään kuin kahta ääripäätä tässä, että meillä on ehkä toisaalta pohjoismaat, jotka on vahvoja demokratioita, hyvinvointivaltiota, jotka on erittäin edistyksellisiä. eivät ole planetaarisissa rajoissa toimivia vielä, mutta jos ajatellaan maailman valtioiden mittakaavassa kuitenkin pisimmällä, sekä ilmastotavoitteissa, toimeenpanossa, että monissa tavallaan ympäristöteemoissa. Sitten toisaalta meillä on Kiina, joka on taas sitten täysin erilainen järjestelmä, mutta joka on tällä hetkellä se tavallaan vihreän teknologian ja vihreän talouskasvun ajuri. Tässä on, meillä on kaksi esimerkkiä hyvin erilaisista järjestelmistä, jotka yrittää ratkaista tätä ongelmaa, mutta hyvin erilaisella reseptillä. Mutta kyllä mä ajattelen, että kuitenkin ikään kuin se demokratioiden vahvuus tulee nimenomaan siitä tavallaan, että kuitenkin se laajasti ikään kuin kansa tai enemmistö on niiden toimien takana. Ja silloin pystytään tekemään syvempiä, isompia, vaikuttavampia asioita. Ja myöskin valistuneilla kansalaisilla on ymmärrys ja tietoisuus niiden kriisien syistä ja myöskin niistä ratkaisuista. Mutta faktahan on se, että yksikään maailman valtio missään järjestelmässä ei tällä hetkellä toimi niiden planeetaaristen rajojen sisällä. Eli tässä oikeastaan jää nähtäväksi se, että kuka tähän pystyy. Mutta kyllä mä ajattelen ja näen, että demokratioilla ja tämmöisillä vahvoilla valtioilla on siihen paras mahdollisuus.
Joo, hyvä. Pakko vielä kysy’ jatkokysymys siitä, että mikä maa on lähimpänä planetaaristen rajojen puitteistoimimista?
Ei niitä pysty oikein, niin kuin on planetaarisia rajoja, niitä oikein varmaan pysty jyvittämään valtioille, mutta eiköhän Eurooppa nyt maanosana pärjää parhaiten, jos katsoo sitten vaikka… Mekään ei missään nimessä mitään mallimaita olla, niin ehkä parhaiten kuitenkin, että olemme pystyneet vähentämään päästöjä samalla kuin meidän talous on kasvanut. Luontokato taitaa tällä hetkellä kyllä edetä maailmanlaajuisesti, mutta jos katsoo vaikka ilmastopäästöjen osalta, niin kyllä Euroopassa parhaiten tässä, vaikka ei tosiaan missään nimessä mallimaa tai täydellinen. Ja mä just jaan kyllä Kontulan huolen tässä, että järjestelmä on hidas, mutta nimenomaan ei ole mitään parempaakaan järjestelmää, että mikään hallintomuoto ei ole pystynyt tähän. Ehkä tästä alkuperäiskansaat jättäisin tästä analyysista ulkopuolelle, mutta mikään valtio muuten ei ole tähän pystynyt. Ja se, että ollaanko me edes tosissamme yritetty, niin ehkä sanoisin, että ei olla. Ja mä ajattelin, että nimenomaan tässä demokratioissa ehkä liittyy jotain semmoisia mahdollisuuksia, mitä me ei olla vielä kokeiltu ja yritetty tosissaan, että miten vaikka kansalaiset oikeasti saataisiin mukaan energiamurrokseen, kokisivat olevansa osa sitä, niinme ollaan ihan tässä vielä alkumetreillä. Ja itsekin ehkä kuitenkin ajattelen, että se on se epätäydellisin, mutta kuitenkin paras järjestelmä, mitä meillä on. Niin pakko ehkä uskoa, että se on se paras järjestelmä tässä, millä pystytään tässä yrittämään ratkaisuja, vaikka sekään ei välttämättä täydellisiin suorituksiin pysty.
Kiitos. Puhutaan vähän reunaehdoista. Sitran ennakoinnissa me puhutaan toimijuuden ja avoimien tulevaisuuksien puolesta usein. Ajatuksena siis se, että ei ole mitään yhtä tulevaisuutta, vaan monia mahdollisia tulevaisuuksia, joiden muotoutumiseen meidän tämän hetken teot ja päätökset vaikuttavat. Mutta samaan aikaan kuitenkin täytyy huomioida se, että kaikki ei ole mahdollista. Ja siksi me ollaan tuotu tähän megatrendiselvitykseen mahdollisuuksien rinnalle erilaisten reunaehtojen näkökulmaa. Ympäristö- ja ilmastoasioissa nämä ovat erityisen konkreettisia. Planetaariset rajat, ilmastonmuutos, luontokato, resurssien saatavuus. Se millainen polku meillä ehkä vielä 2016, kun tuossa selvityksessä katsotaan 10 vuotta taaksepäin, kun silloin julkaistiin tämä ensimmäinen megatrendien kokonaiskuva, niin millainen polku silloin oli vielä ehkä mahdollinen kohti kestävämpää yhteiskuntaa, niin ei ole enää samalla tavalla realismia. Mitä ajatuksia teillä nousee tästä?
Minun mielestäni on tosi hyvä, että nuo reunahdot on tuotu siihen keskusteluun vahvemmin mukaan, koska tosiasia on se, että jotkut tulevaisuudet tai ikkunat ovat sulkeutuneet jotain tiettyjä tulevaisuuksia kohti. Mä en ajattele, että se on millään tavalla luovuttamista, mutta se ehkä auttaa meitä fokusoimaan oikeasti niihin kysymyksiin, mihin me pystytään vaikuttaa ja ymmärtämään ne, mitkä me otetaan ennemminkin annettuna. Me ollaan Suomena pieni avotalous, niin me otetaan tosi monet maailmantrendeistä, me otetaan ne annettuuna ja me ollaan sopeutuvia. Toki Euroopassa me olemme sitten osa isompaa yhteisöä, pystymme ehkä joihinkin isompiinkin kysymyksiin vaikuttamaan, mutta se auttaa mun mielestä nimenomaan fokusoimaan niihin kysymyksiin, mihin me pystytään vaikuttamaan ja luomaan toivoa sieltä, että me ymmärrämme, mitkä ne vaikutusmahdollisuudet ovat. Ja ajattelemaan niiden sisällä kunnianhimoisesti ja strategisesti. Toki ne reunaehdoista ehkä ajattelen, että ne eivät ole sellaisia, jotka pysyvät siinä tolpillaan koko ajan. Kyllähän me pystytään, kun teknologia kehittyy, niin ikään kuin ne reunaehdot muuttuvat. Ja sen takia on myös hyvä niitäkin tarkastella kriittisesti. Toki jotkut planetariset rajat ovat sellaisia, minkä kanssa ei pysty neuvottelemaan, mutta meidänkin ymmärrys niistä kasvaa ja saattaa jossain määrin muuttua. Sitten on toinen kysymys, että mitä ihmisen vallottaminen avaruudessa ja vaikka meidän energiajärjestelmän hajauttaminen avaruuteen, niin mitä se tarkoittaa. Mä ajattelen, että niitä reunaehtoja täytyy aina pystyä tarkastella, vaikka teknologisia, taloudellisia reunaehtoja, kulttuurisia, että ne jossain määrin voi myöskin muuttua. Ehkä vähän pidemmällä aikavälillä, mutta eikä ehkä niitä kaikkia ei pidä ottaa annettuna.
Joo, kyllä mun mielestä tavallaan se konsepti niistä planeetaarista rajoista on silleen hyvä, että meillä on selvä ymmärrys ja ikään kuin semmoisella liikennevalolla pystytään seuraamaan sitä, että mitkä olisi tavallaan ne turvalliset rajat, mitkä me ollaan jo ylitetty tai ylittämässä. Että tavallaan mun mielestä konkreettisena osoituksena sitä, että planeetta on rajallinen, sen toki jokainen meistä ymmärtää, mutta se myöskin, että mitä se tarkoittaisi käytännössä sitten taloudessa ja yhteiskunnissa, kuinka paljon esimerkiksi tiettyjä resursseja me voidaan ylipäätään käyttää ja mihin meillä on ikään kuin varaa tässä kaikessa. Tietysti se käytännön haaste, ja mihinkä Outikin tuossa viittasi, on tietysti se, että tämä on vähän yhteismaan ongelma. Kaikki tietää, että se on rajallinen se resurssi, mutta sitten kysymys on sitä, että minkä osuuden kukin siitä saa ja mikä osuus ikään kuin kenellekin kuuluu. Tämähän on tietysti se keskeinen edelleen tavallaan kiistan aihe vaikka ilmastopolitiikasta, kuinka paljon jollain valtiolla on oikeus ikään kuin saastuttaa tai tuottaa päästöjä, koska tavallaan ne päästöthän on seuraus siitä, että yritetään tavoitella kasvua tai hyvinvointia, tuottaa energiaa, valmistaa asioita. Mutta mun mielestä toi planetaariset rajat käsitteenä on hirveän selkeä ja yksiselitteinen ja se on myöskin helppo kommunikoida justiinsa, että kaikki näkee, että nyt me näissä me ollaan yli, tässä me ei todellakaan olla hyviä, meidän pitää parantaa ja yrittää muuttaa asioita.
Joo. No sitten jatkokysymyksenä, niin mitä teidän mielestä jokaisen pitäisi ymmärtää meidän päivän teemasta, eli sopeutumisesta, ympäristökriisiin ja toisaalta niistä uudistuksista, mitä se vaatii?
No mä ajattelen, että ihan henkilökohtaisella tasolla jokaisen tulisi ymmärtää tai toivoisin, että ymmärtäisi sen, että se maailma, missä me eletään nyt, niin sille ei peruuttomasti muuttunut. Ja se ilmastokriisin eteneminen, luontokadon eteneminen tulee vaikuttaa ihan jokaiseen. Se tulee vaikuttaa siihen, miten meidän pitäisi rakentaa meidän infraa, miten me tuotetaan meidän ruokaa, miten me eletään. Mutta myöskin se, että ne vaikutukset on jo täällä ja voidaan puhua vaikka Etelä-Euroopan aavikoitumisesta tai vesipulasta, että nämä eivät ole semmoisia tulevaisuusskenaarioita, vaan se on tässä ja nyt, joka vaatii toimintaa ja ihan semmoisen inhimillisyydenkin näkökulmasta. Tämä on kysymys, mitä me ei päästä millään tavalla pakoon. Ja sitten se uudistuminen totta kai se tuo jotain mahdollisuuksia, mutta kyllä tässä ajattelee, että aika vakavat paikat on myös nyt käsillä.
No joo, kyllä minä myös korostaisin tätä välittömyyttä ja ehkä sitä just, että joko me muututaan tai sitten se ympäristön muutos pakottaa meidät muuttumaan. Tavallaan sellaista tilannetta, että me voitaisiin ajatella, että me jatketaan nykyistä toimintaa ja mitään ei tapahdu. Niin sellaista tulevaisuutta ei ole, että on olemassa helpompi polku, jolloin me itse tehdään sitä tulevaisuudesta parempi. Tai sitten meidät, ne ympäristömuutokset pakottaa meidät sopeutumaan. Mutta kyllä mä ehkä haluaisin myöskin olla sillä tavalla optimisti, että myöskin, että ehkä ihmiset ymmärtäisi, että esimerkiksi tämä energiasiirtymä Suomessa tai Pohjoismaissa, myöskin Eurooppaan maailmantasolla, on tapahtumassa nopeammin kuin mitä me osattiin ajatella vielä muutama vuosi tai viisi vuotta taaksepäin. Eli silloin, kun ennustettiin, että kuinka nopeasti vaikka uusiutuva energia voisi kasvaa, niin kaikki ne ennusteet on osoittautunut liian pessimistiksi. Eli myöskin se mahdollisuus, että kun tietyt asiat, elementit kolahtaa paikoilleen, niin silloin se muutos voi myös tapahtua yhteiskunnissa nopeammin. Ja mun mielestä se on, että meidän pitäisi oppia siitä, näistä positiivisista muutoksista ja yrittää tavallaan monistaa niitä sitten niille alueille, mitkä ei tällä hetkellä toimi. Että semmoinen, se tavallaan se toimijuus ja mahdollisuus, mikä meillä on tässä hetkessä. Että eiliseen me ei voida vaikuttaa, mutta huominen on vielä avoin ja tänään ne päätökset sitten pitäisi tehdä.
Juuri tuo, että jollain tavalla se sopeutuminen ja mahdollisuuksien tarttuminen ja näiden vaikutusten hillintä, niin se on asia, mihin täytyy, että ehkä vielä ymmärrämme sen tänään paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Se ei ole joko-tai vaan se on sekä-että. Tästä täytyy molemmilla rintamilla liikkua ripeästi. Ja Matti tosi hyvin viittasi myös tämmöisiin positiivisiin keikahduspisteisiin, että se on hyvä vaikka mitä aurinkoenergian hinta, onko se sitten joku 90 prosenttia, mitä ne kustannukset on tippunut verrattuna vaikka sitten 15 vuotta sitten. Sitä ehkä vaikea tässä uutisvirrassa muistaa, että tämmöisiä kehityskulkoja on tapahtunut ja se on ihana nähdä, missä jossain Pakistanissa on melkein jo semmoinen vallankumous, kun ihmiset on ymmärtänyt, että ne voi itse asentaa niitä paneeleja katolle ja päästä kiinni ehkä semmoiseen yhteiskuntakehitykseen, mikä ei aikaisemmin ole ollut heillä käsissä. Tässä on tosi paljon myöskin semmoista positiivista, mihin voi tarttua.
Jos miettii vielä tätä tilannekuvaa, niin Pariisin sopimuksesta on nyt kymmenen vuotta. Tuntuu jotenkin, että miten voi olla jo kymmenen vuotta siitä kulunut. Ja sitten eletään sellaista maailmanaikaa, jossa monenkeskinen yhteistyö, kansainvälinen yhteistyö, sääntöpohjainen maailmanjärjestys kamppailee. Ja sä oot Matti todennut, että tuntuu, että ihmiset ei vieläkään ihan ymmärrä, että se puolentoista asteen lämpeniminen on turvaraja eikä jotain, mitä olisi kiva saavuttaa. Miten te arvioisitte tätä Pariisin sopimuksen tilaa tällä hetkellä ja kun katsotaan tulevaisuuteen, miltä se näyttää?
No, eihän me olla saavuttamassa maailman tasolla tai globaalisti Pariisin sopimuksen tavoitteita. Ollaan menossa yli sekä puolestatoista asteesta, itse asiassa ollaan jo siinä rajalla ja myöskin tämä alle kahden asteen tavoite nykytoimien valossa ei näytä toteutuvan. Kyllähän tämä tilannekuva, jos sitä katsoo tavallaan tällä korkeimmalla mahdollisella tasolla, eli globaalla tasolla on huono, mutta sitten siellä on kuitenkin olemassa näitä ikään kuin taskuja tai edistyksen mahdollisuuksia. Kuitenkin ajatellen, että noin 85 prosenttia maailman valtiosta on kuitenkin sitoutunut ja asettanut tavoitteen, joka olisi sen Pariisin sopimukseen puolentoista asteen mukainen. Eli nyt kyse on enemmän siitä, että tehdäänkö ne toimet, jotka on luvattu, kuin siitä, että halutaanko niitä toimia tehdä. Tietysti se toimenpano on aina kaikista vaikein. Meidän on helppo tehdä lupauksia, mutta sitten toteuttaminen on eri asia. Mutta tavallaan se tilanne on tietyllä tavalla ristiriitainen tai kaksijakoinen. Meillä on edistystä, mutta se edistys on riittämätöntä ja varsinkaan se mittakaava ei tietysti riitä siihen, että päivän päätteeksi tämä mitataan kuitenkin maailmantasolla niiden päästöjen kääntyminen laskuun.
Minusta on hyvä muistaa, että tuo Pariisin sopimus solmittiin tosiaan joulukuussa 2015. Minä ajattelin, että se oli ikään kuin vanhan ajan ehtoopuolta jo. Sen jälkeen hän alkoi rytistä, että 2016 kesäkuussa Brexit ja sitten Trumpin ensimmäinen kausi tähän, että valittiin marraskuussa 2016. Se oli mun mielestä hienoa, että saatiin siinä maailmantilanteessa aikaan se sopimus. Se on kuitenkin valtiosopimus ja sitensä valtioita sitova sopimus, vaikka ne panokset, miten valtiot niitä päästöjä vähentävät, ovat heidän omista lähtökohdista käsin. Siinä on rakennettu sellainen kunnianhimon mekanismi, mikä on ikään kuin nerokas, että sitten kun tieto vaikka ilmastokriisin etenemisestä paranee, niin pitäisi valtioiden pystyä parantamaan niitä lupauksiaan ja sitä toimeenpanoa, vaikka tämä ei ole täydellisesti toteutunut. Tässä ajassa se on ehkä haastavaa, jos katsoo sen sopimuksen edellytyksiä. Se ei välttämättä ole näin loppuun asti. Se on minusta tärkeää, että meillä on se sopimus. Se voi olla, että tässä on taas jossain vaiheessa paremmat ajat, että nyt tässä sinnitellään ja kuitenkaan USA:n lisäksi muut valtiot eivät ole siinä irtautuneet. Niitä toimia voidaan edistää myös erilaisissa koalitioissa. Mä ajattelen, että tämä on sellainen, elää ajassa ja voi olla myös toisenlaisia näkymiä.
Joo. No hei, Matti, te julkaisitte Nordeassa viime keväänä tämmöisen raportin kuin Vihreä siirtymä ristiaallokossa, jossa todetaan, että Pohjoismaissa just vihreä siirtymä etenee globaalisti nopeinta tahtia ja Suomessakin kuin juna. Ja tällä hetkellä näyttää siltä, että vihreä siirtymä voi toteutua pääpiirteittäin 1,5 celsiusasteen mukaisesti, mutta fyysiset ilmastoriskit etenevät kohti vuotta 2050 reilusti yli kahden asteen polulla. Niin avaatko vielä vähän tuota, minkä luin tuosta tuon lauseen, että mitä se tarkoittaa meille? Mitä ne on ne fyysiset ilmastoriskit ja tämä tilannekuva?
Toki. Eli kyse on siitä, että huolimatta siitä, että vaikka Pohjoismaat tai vaikka Eurooppa saavuttaisi nämä tavoitteet, niin se on kuitenkin nykyisellään ehkä noin kahdeksan tai kymmenen prosenttia globaalista päästöistä. Eli se ei riitä siihen, että vaikka täällä saavutettaisiin nettonolla vuonna 2050, niin silti globaalien päästöjen, erityisesti kehittyvien talouksien ja Yhdysvaltojen päästöjen mahdollisesti kasvaessa, niin me joka tapauksessa koetaan ne sään ääri-ilmiöt, joita me nyt jo nähdään, mutta jotka sitten voimistuu tulevaisuudessa. Eli rankkasateita, helteitä, tulvia, merenpinnan nousua, erinäköisiä vahinkoja ja kustannuksia, joita yhteiskunnat joutuu sitten kokemaan. Mutta tämä ehkä tosiaan meidän tavallaan se raportin keskeinen viesti oli se, että me nähdään jollain alueella ja joissain maissa, pohjoismaissa ja Euroopassa erittäin hyvää kehitystä ja erityisesti tämä energiasiirtymä, joka tapahtuu voimakkaasti. Esimerkiksi viime vuonna Euroopassa tuotettiin ensimmäistä kertaa enemmän aurinkosähköä kuin fossiilisilla polttoaineilla. Eli tavallaan tämä muutos tapahtuu, mutta sitten se, että se muutoksen mittakaava ja laajuus pitäisi saada vielä tavallaan uudelle tasolle, niin on se kysymys tässä. Mutta ehkä se ylipäätään, ja mikä itse asiassa viime keväästä on vain korostunut tai vahvistunut, että me nähdään voimakkaasti, että meillä tämä kehitys ikään kuin tämän vihreän siirtymän suhteen eriytyy oikeastaan siten, että Yhdysvallat joko jää paikoilleen tai pysähtyy, kun muu maailma näyttää, että kiihdyttää ja tämä muutos on tapahtumassa. Ja mun mielestä erityisesti nyt meillä on tässä viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa nähty erityisesti, että erityisesti niin kuin Kaakkois-Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa, niin just aurinkosähkö ja myöskin sähköautot tai sähköinen liikenne, koska akut on halventunut, niin se on lähtenyt ihan räjähdysmäiseen kasvuun. Ja tämähän on siinä mielessä lupaava kehityskulku, koska kuitenkin jos me katsotaan tulevaisuuteen, niin iso osa siitä päästöjen kasvusta tapahtuisi nimenomaan kehittymissä maissa. ja talouksissa, jossa tavallaan tämä lähtötaso on maatalampi. Jos nämä maat pystyvät hyppämään fossiilivetoisen energian kulutuksen ja talouskasvun yli, niin se kyllä lupaisi paljon parempaa myös meille näiden globaalien ilmastotavoitteiden suhteen.
Joo. No Matti, sä tosiaan työskentelet finanssisektorilla ja mä kysyn sulta luontokadosta, että miltä sen torjuminen näyttää yrityskentän näkökulmasta? Ilmastotoimiin on löytynyt tällaista bisnes- ja myös lainsäädäntökulmaa, mutta mikä on tilanne luonnon monimuotoisuuden vahvistamisen suhteen, ja onko siellä saatavissa kilpailuetua, jos on ensimmäistä joukossa liikkeellä?
Joo, kyllä teeman merkitys ja tärkeys on yhtä suuri kuin ilmaston osalta. Mutta ehkä mä sanoisin, että tavallaan ajallisesti, jos katsotaan, niin me tullaan noin viisi vuotta sen jäljessä, missä ilmastobisnes tai ilmastonmuutokseen vastaaminen yrityskentässä menee. Se johtuu ihan puhtaasti siitä, että tavallaan se lähtötaso, mistä lähdetään, ymmärrys ikään kuin ongelman mittakaavasta vaadittavista ratkaisuista on olemassa, mutta sitten tavallaan se vaadittavat työkalut, data ja myöskin tavallaan näkemys siitä, että mitä se konkreettisesti tulee tarkoittaa eri toimijoille, miten yritykset voi toisaalta vähentää niitä negatiivisia vaikutuksia, mutta sitten ikään kuin investoida luontoon. Mitkä ne positiiviset ja nimenomaan positiiviset bisnesvaikutukset tulee olemaan. Paljon on tällä hetkellä sitä, että pyritään määrittämään ja tavallaan rajaamaan semmoisia korkeimman riskin ikään kuin sieltä negatiiviselta puolelta, että lähdetään poistamaan niitä toimintoja tai vähentämään niitä toimintoja, jos tiedetään, että se tavallaan riski on kaikista suurin. Ja sitten me nähdään jonkin verran sitä, missä tietysti finanssiala on hyvä, että koitetaan miettiä joku tuote ja palvelu, eli onko meillä joku rahoitustuote tai lainatuote, jolla ikään kuin voitaisiin sitä luontopositiivisuutta edestää. Meillä on jonkin verran jo markkinalla esimerkkejä siitä, mutta se mittakaava on kuitenkin aika pieni. Ehkä se on enemmän laadullista, että yritetään ymmärtää, kartoittaa riskejä, käydä vuoropuhelua asiakasyritysten kanssa ja aletaan rajaamaan tai rajoittamaan sitä ongelmaa ja myöskin miettimään, että mitä ne käytännön kysymykset, mitä pitää ratkaista on. Toki tässä meillä on, ei ainoastaan yrityskentällä, mutta koko yhteiskunnan tasolla, että muistaa, että meillä on kuitenkin olemassa kansainvälisellä EU-tasolla 2020-2030 asetetut luontokatoon liittyvät tavoitteet, jotka meidän pitäisi saavuttaa. Ja nyt meillä on käytännössä viisi vuotta aikaa niiden saavuttamiseen. Kyllähän tässä meillä on tavallaan semmoinen haaste, että tämä aikaikkuna, missä meidän pitäisi saada tuloksia aikaan ja sitten se kyky tavallaan tehdä asioita, niin tämä viisi vuotta on tosi lyhyt aika, jos ajatellaan, että se on yhden firman ikään kuin yksi strategiakausi. Ja nyt ne elementit pitäisi olla kasassa, jotta me saataisiin näkyviä ison mittakaavan tuloksia jo vuoteen 2030 mennessä aikaiseksi.
Mä ajattelen, että tässä ehkä just tämä maailman myllerys tuli tosi huonoon aikaan, koska näytti siltä, että se luontokato oli nousemassa vahvasti ilmaston rinnalle ja niin sen pitäisi olla. Mutta mä ajattelen, että tässä kun huolia on päättäjillä ja yritysjohtajilla paljon, niin tässä mä ajattelen, että luonto on ehkä jäänyt sinne jalkoihin. Ja se esiinmarssi, mitä jossain vielä sanotaan 2021 näytti, niin ehkä se jäi toteutumatta. Se ei tarkoita, että asia olisi yhtään vähempiarvoinen, mutta ehkä semmoinen tosiasia, joka on hyvä tunnustaa. Ja mä ajattelen, että siellä alkutuotannossa maatalous, metsätalous, niin kanssakäyminen luonnon kanssa on niin käsin kosketeltavaa. Niin se ymmärrys niistä riskeistä ja myöskin ehkä toimenpiteistä, vaikka uusintava maatalous, niin meillä on aika hyvä käsitys. Mutta semmoinen vaikka konepajateollisuus, niin mä luulen, että siellä vaikka ne riskit, ja ehkä mahdollisuudetkin on vielä hahmottamatta. Mutta silti musta oli ilahduttavaa kuulla viime syksyn olin yhdessä tilaisuudessa, missä tämmöinen eurooppalainen energiayhtiö musta hyvin tiivisti sen, että no water, no power. Että olivat tosiaan, kun oli kuivat kesät Euroopassa, niin hahmottanut sen, kun jokien vesivirtaus pieneni, niin miten se vaikutti heidän mahdollisuuksiin sitten esim. jähdyttää heidän voimalaitoksia. Kyllä se ymmärrys ehkä juuri näiden riippuvuuksien kautta herättää, mutta semmoinen, kuten Matti tuossa hyvin sanoi, että meiltä puuttuu myöskin semmoinen aika koherentti politiikkakehikko joka auttaisi yrityksiä tässä toimimaan, niin tässä varmaan ei ole ehkä järisyttäviä. Mä ajattelen, että ehkä lähitulevaisuudessa ei olla kuitenkaan ottamassa mitään hirveän isoja askeleita.
No hei, kysyn teiltä mahdollisuuksista. Tuossa Megatrendiselvityksessä me nostettiin esiin muun muassa kiertotalous, energiamurros ja luonnon terveyspalvelut, mutta mikä on joku sellainen edistysaskel, mitä te odotatte näkevänne tai mikä teitä innostaa, mitä seuraatte?
Voin vaikka aloittaa, minusta se on ollut huikea seurata sivusta tuon suomalaisen Solar Foodin kehitystä ja tiedetään, että tuo ruokajärjestelmä on massiivinen ongelma, mutta myöskin tietysti mahdollisuus, että miten sitä muutetaan vähitellen kestävämmäksi. Ja he ovat kehittäneet tosiaan proteiinin, valmistetaan ilmasta ja sähköstä, ja se on nyt saanut myyntiluvan USAssa, ja heillä on tämmöisiä proteiinipatukoita tulossa nyt markkinoille. Mä ajattelin, että siinä on myös ehkä nerokkaasti, että tämmöisellä vegaanisella, ehkä vähän eriskummallisella proteiinilla ei välttämättä olekaan helppo mennä markkinoille, mutta me tiedetään, että proteiinin kulutus hyvässä ja pahassa on nyt kasvussa, niin se on minusta aika nerokas markkinointikeinokin, on myös tullaan markkinoille ehkä sitä kautta, että tämä on sellaista hyväksyntää, voivat sitten tuoda muitakin tuotteita, että harmiksi tältä puuttuu vielä myyntilupa Euroopasta, me ollaan ehkä Euroopassa vähän huonoja välillä näiden innovaatioiden kaupallistamisessa, mutta odotan innolla, että saadaan proteiini myös markkinoille Suomeen.
Joo, toi oli upea esimerkki. Ehkä mä tuon tämmöisen tylsemmän esimerkin, mutta kun mä ajattelen, että on mittakaavaltaan iso, on sitten, että niin kuin tässä aikaisemmin on puhuttu, että meillä on tämä tavallaan sähkön tuotannon puhdistuminen on tapahtunut. Se on tapahtunut pitkälti tuulivoimaan ja aurinkovoimaan ja myöskin ydinvoiman osalta, mutta seuraava iso tavallaan, mikä on esimerkiksi teollisuuden merkittävä, mistä ei hirveästi tavallaan puhuta, on se, että me tarvitaan hirveän paljon lämmitystä, prosessihöyryä erinäköisessä teollisuudessa, mukaan lukee elintarviketeollisuudessa. Nyt meillä on tulossa ihan tässä lähiaikoina tai on jo olemassa ratkaisuja, että me pystytään ikään kuin sähkön avulla tuottamaan lämpöä ja aika korkeankin lämpötilan lämpöä, jota voi sitten teollisuudessa hyödyntää. Teollisuus käyttää valtavasti fossiilisia polttoaineita ja iso osa teollisuuden energiantarpeesta on nimenomaan eri asioiden kuumentamista. Jos ja kun me pystytään sähköä tehokkaasti muuttamaan lämmöksi ja käyttämään teollisuudessa, niin sen päästövähennyspotentiaali on iso. Se myöskin auttaisi meitä luontokadon suhteen, koska esimerkiksi Pohjoismaissa, Suomessa käytetään hirveän paljon bioenergiaa edelleen. Eli tavallaan poltetaan puuta, jotta voidaan tuottaa lämpöä. Jos me pystytään tavallaan korvaamaan tämmöisellä ei-polttavalla ratkaisulla se lämmöntuotanto, niin me pystytään samaan aikaan auttaan sekä tavallaan siellä metsähakkuiden ja luontokadon puolella, mutta myöskin sitten vähentämään niitä ilmastopäästöjä, joita siitä syntyy. Tämä on aika tylsä ja tekninen ratkaisu, mutta se mittakaava ja potentiaali on tosi iso ja mun mielestä me ollaan siinä pisteessä nyt, että tavallaan me saavutetaan se, mitä yritykset hakee, eli on olemassa teknologia, joka toimii ja se on taloudellisesti kannattavaa myöskin se investointi ja käyttö.
Mä ottaisin loppuun kysymyksen villeistä korteista. Onko joku semmoinen yllättävä, vähän hullulta kuulostava, epätodennäköinen kehityskulku, josta vähemmän puhutaan, jonka te haluaisitte nostaa tähän keskusteluun?
Mä tässä aluksi jo mainitsin tämän avaruuden, niin ehkä ei se välttämättä ole yllättävä ihmisille, jotka tätä on jo pidempään seurannut, mutta mä oon ehkä itse ajatellut, kun tässä yrittää yhteiskuntaa seurata 360 astetta, niin siinä on jo tarpeeksi työtä, en ehkä hirveästi ole katsellut sinne ylöspäin. Nyt kun on tullut näitä visioita, että avaruuteen datakeskuksia ja sitten laskelmia siitä, että avaruuteen sijoitetut aurinkopaneelit itse asiassa saattavat olla vielä tässä, sanotaan nyt jonkun ehkä vuosia siinä menee, mutta kuitenkin erittäin kustannustehokkaita, jos ne saadaan syöttämään meidän sähköjärjestelmään, niin se herättää kyllä semmoisen skenaarioon, että kyllähän sen auttaisi meidän energiajärjestelmän kannalta ja luonnon kannalta, että tarvitsisi vähemmän rakentaa tänne energiaa ja toisi varmaan aivan valtavan mahdollisuuden. Ja sitten taas, mitä ne riskit sitten on, että pystytäänkö me edes hahmottamaan vielä sitten, että mitä toisaalta riskejä, kuka ne sinne asentaa ja mitä teknologisia riippuvuuksia tästä tulee Euroopalle, Suomelle. Niin tämä on minusta tosi kiinnostava kysymys, johon ainakin itse ajattelen enemmän kiinnittää huomioita jatkossa.
No joo, kyllä. Matti, mitäs sulla?
No joo, mä mietin, että tietysti tässä maailmassa on ollut niin paljon myllerrystä, että uskaltaanko sitten ajatella mitä villejä kortteja. Toivoisin että oltaisiin vähän rauhallisemmissa ajoissa, mutta kyllä mä… Ehkä semmoinen asia, mitä mä seuraan ja mietin on paljon se, että miten ihmisten ja äänestäjien käyttäytyminen, meillä on taas Suomessa, mutta myöskin maailmalla tulossa isoja vaaleja taas tässä näin, että tavallaan nyt kun on ollut tavallaan semmoinen, että ympäristökriiseihin liittyvät asiat on ollut täysin ikään kuin, että niillä ei ole voinut vaalea voittaa, niin nähdäänkö me jonkin asteinen muutos siinä nyt, että tavallaan nyt kun meillä on se hetki, että sekä erityisesti Euroopassa että Kiinassa tavallaan keskeinen viesti äänestäjille on, että talouskasvun ja hyvinvoinnin lähde on tavallaan se vihreä siirtymä, niin ollaanko me siinä pisteessä, että me oikeasti sillä voidaan myöskin voittaa vaaleja ikään kuin sillä, että me rakennetaan asioita, meille tulee teollisuutta, meille tulee työpaikkoja, että tavallaan miten äänestäjät suhtautuu siihen. Riskinähän toki se, että me entisestään käperrytään ja entisestään katsotaan aikahorisonttia vielä lyhyemmällä, eikä sitäkään vähän puhuta mitä tällä hetkellä ympäristöasioista. Mutta esimerkiksi mä tuossa eilen luin artikkelin Australiasta, jossa on tulossa vaalit ja siellä on hyvin nyt ikään kuin ääripäissä puolueet sen suhteen, että kiihdytetään ympäristö- ja ilmastotoimia tai sitten on yksi puolue, joka haluaisi täysin peruuttaa ja poistaa kaiken. Mun mielestä on tosi mielenkiintoista nähdä, että miten ihmiset yrittää sitten ikään kuin navigoida tai miettiä sitä, että mitä mä haluan äänestää tässä hetkessä. Kuitenkin kun jokaisella meillä mukaan lukee suomalaisilla on kuitenkin jo hyvin vahva arkikokemus siitä, mitä ilmastonmuutos ja nämä fyysiset vaikka äärihelteet pahimmillaan voi olla. Rupeaako se vaikuttaa, ajatteleeko ihmiset, että meidän oikeasti pitäisi tehdä enemmän asioita vai johtaako se siihen, että me entisestään ikään kuin käperrytään siihen omaan tämänhetkiseen kokemukseen, mikä meillä on.
Sen takia just mielestäni on ihan hirveän tärkeää, että se vuoropuhelu ja viesti, mikä kansalaisille tästä lähetetään, että tämäkin keskustelu saattaa välillä olla aika teknistä ja me puhutaan yhteiskunnan sähköistymisestä. Miten se selitetään ihmisille niin, että he ymmärtävät ja siinä on jotain sellaista tarttumapintaa, mihin ne pystyvät tarttumaan ja osallistumaan. Tämä on minusta ihan hirveän keskeinen kysymys. Meillä on tosiaan tässä tosi paljon tehtävää ja tiedetään, että yhteiskunnan tasolla Suomessa on varmaan aika korkea hyväksyntä vihreälle siirtymälle, mutta me tiedetään myöskin, että se toimeenpano paikallisella tasolla, niin siinä on haasteita ja kipupisteitä. Meillä on kuitenkin tosi hyviä erilaisia työkaluja, millä me voidaan osallistaa ihmisiä, erilaisia demokratia-innovaatioita. Tässä on mun mielestä kyse ei vain tässä vihreän siirtymän toimeenpanosta, mutta myöskin ihan meidän kansalaisten luottamuksesta päätöksentekoa ja tätä demokraattista järjestelmää kohtaan.
Hei kiitos. Tähän loppuun te saatte heittää kysymyksen seuraavan jakson vieraille. Eli seuraavassa jaksossa Jukan kanssa keskustelee Sitran Laura Halenius ja Traficomin teknologia- ja strategiajohtaja Kirsi Karlamaa otsikolla tekoäly mullistaa yhteiskunnan perustaa, niin mitä te haluaisitte kysyä Lauralta ja Kirsilta?
Haluaisin ehkä kysyä sitä, että miten he arvioivat tavallaan tämmöisellä vaa’alla nyt sen tekoälyn, toisaalta uhan ikään kuin ympäristö- ja resurssipaineen ja vaikka energia- ja materiaalikulutuksen ja toisaalta näiden ratkaisujen suhteen, että kumpaan se vaaka kallistuu heidän mielestään tällä hetkellä. Tämä on tosi iso keskusteluaihe tällä hetkellä ja vaikuttaa niin moneen asia.
No minulla oli sama kysymys itse asiassa. Just tämmöisestä ehkä jossain määrin, että mikä meidän ymmärrys on tästä nettovaikutuksesta, että jos katsoo kansainvälisen energiajärjestön viime vuoden vai toissavuoden raporttia tekoälyn vaikutuksesta energiamurroksiin, niin se ehkä johtopäätös oli aika positiivinen, että kallistuu sinne positiivisen suuntaan, että kunhan me hyödyntää myös niitä ratkaisuja vaikka sitten energiajärjestelmän optimoinnissa. Mutta sitten taas, jos katsoo MIT:n viime vuonna julkistettua, oliko se The Business Case of AI tai vastaava, en muista raportin nimeä, niin siinä ehkä oltiin aika pessimistisiä siitä, että miten nämä tekoälyn tuottavuushyödyt oikeasti näkyvät yritysten liiketoiminnassa. Minusta oli tosi yllättävää, että nimenomaan energiasektori oli siellä häntä päässä. Ajattelin, että se nyt olisi ehkä semmoinen sektori, missä se käyttö olisi nimenomaan optimoinnin näkökulmasta aika luontevaa. Tästä näkökulmasta juuri ehkä nämä, mitä kuvitellaan, tai ennusteet näyttävät, että tekoäly tulee vaatimaan energiaa, niin nekin päivittyvät tässä koko ajan ylöspäin. Ehkä just tästä, että mikä se nettovaikutus tällä hetkellä on, ja mikä meidän ymmärrys siitä on, ja mitä asialle voidaan tehdä, niin tämä kiinnostaa kyllä kovasti.
Hyvä. Hei lämmin kiitos Matti ja Outi, että tulitte tulevaisuuspodcastiin. Ja kiitos kuuntelijoille. Seuraavassa jaksossa tosiaan tekoäly mullistaa yhteiskunnan perustaa otsikkona ja keskustelemassa Laura Halenius ja Kirsi Karlamaa. Kuullaan jälleen.