Jakso
Tulevaisuuspodcastin viimeisessä Megatrendi-jaksossa keskustellaan yhteiskuntasopimuksesta: mikä se oikein on ja miksi sitä pitää uudistaa?
Sarja
Tulevaisuuspodcast
Julkaistu
1.4.2026
Megatrendijaksojen päätososassa pureudutaan ehdotukseen uudesta yhteiskuntasopimuksesta.
Sitran Megatrendit 2026 -selvityksen kirjoittajat Jenna Lähdemäki-Pekkinen ja Elina Kiiski-Kataja käyvät keskustelua Jukka Vahdin johdolla. Megatrendit yhdistettynä sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen mureneminen alleviivaat tarvetta siirtyä reagoimisesta tavoitteellisempaan ja näkemyksellisempään tapaan vastata haasteisiin. Tähän tarvitaan kansallisesti riittävän suuri yhteisymmärrys ja tilannekuva eli yhteiskuntasopimus. Jaksossa keskustellaan siitä, mitä tämä yhteiskuntasopimus tarkoittaa, pitää sisällään ja minkälaisen vastaanoton ehdotus on saanut.
Lisäksi jakso kokoaa yhteen aiempien osien kiinnostavimpia havaintoja. Jokainen keskustelija tuo yhteiseen pyöreän pöydän keskusteluun oman nostonsa aiemmista jaksoista.
Päätösjakossa pureudutaan muun muassa siihen, mitä tarkoittaa oikeudenmukainen vastuunjako pitkäikäisessä yhteiskunnassa, mitä tapahtuu demokratialle, jos kansalaiset kokevat, että heitä kuullaan, mutta ei oikeasti kuunnella ja miten varmistetaan, ettei teknologinen murros kaada riskejä yksilöiden niskaan samalla kun hyödyt kasaantuvat harvoille.
Jukka Vahti
Maahanmuuttokeskustelu junnaa paikallaan. Ilmastokriisi ja geopoliittinen epävarmuus koettelevat luottamusta tulevaan. Olemme siirtymässä pitkäikäisten yhteiskuntaan, jota luonnehtii teknologian nopea kehitys, epävakaa globaali toimintaympäristö ja ekologisen kantokyvyn haaste. Miten vastaamme yhdessä meneillään oleviin ja tuleviin muutoksiin? Miten rakennamme parempaa tulevaisuutta? Tästä puhumme tässä tulevaisuuspodcastin Megatrendijaksojen päätösosassa, jonka aiheena on uusi yhteiskuntasopimus. Isojen aiheiden äärellä siis ollaan edelleen. Minä olen Jukka Vahti Sitrasta ja tässä päätösjaksossa vedämme yhteen viiden aiemman jakson antia ja puhumme tosiaan tuon Megatrendiselvityksemme jonkinlaisesta loppupäätelmästä eli siitä, että tarvitsemme uuden yhteiskuntasopimuksen. Tästä kanssani keskustelemassa ovat avausjakson tapaan mainiot kollegani ja Megatrendiraportin kirjoitustiimiin kuuluneet Jenna Lähdemäki-Pekkinen, moi.
Jenna Lähdemäki-Pekkinen
Moikka moi.
Ja Elina Kiiski-Kataja, moikka moi.
Elina Kiiski-Kataja
Tervehdys.
Me siis ajateltiin, että mennään tämä viimeinen jakso vähän niin kuin pyörään pöydän keskustelu hengessä sillä lailla, että jokainen tuo keskusteluun yhden näkökulman yhteiskuntasopimukseen yhteisesti ruodittavaksi. Mutta aloitetaan kuitenkin ihan pienellä taustaosiolla. Tuossa megatrendiselvityksessä todetaan, että yhteiskuntasopimus on ajatus siitä, millä ehdoilla ihmiset elää yhdessä ja miten valta jaetaan, miten vastuu jaetaan ja miten oikeudet jaetaan yhteiskunnassa. Ja näin ollen se on tämmöinen eräänlainen näkymätön sopimus yksilöiden ja yhteisön välillä ja toisaalta se perusta, jolle valtiovalta, lait ja kansalaisten oikeudet rakentuu. Ihan käytännössä yhteiskuntasopimus tarkoittaa myös tällaista yhteistä poliittista ja sosiaalista ymmärrystä siitä, että miten päätöksentekokustannukset, hyödyt ja vastuu yhteisestä hyvinvoinnista jaetaan eri toimijoiden kesken. Jenna ja Elina, tulkaas nyt itse kertomaan, että mistä tämä ajatus uuden yhteiskuntasopimuksen tarpeesta tähän megatrendiraporttiin oikein tuli ja mitä sillä tarkoitetaan?
Joo, kiitos Jukka. Tosiaan me katsottiin myös kymmenen vuotta taaksepäin, eli sinne 2016 -vuoteen, kun eka megatrendien kokonaiskuva on julkaistu. Ja se analyysi sieltä, että megatrendit tiedetään ja tunnetaan, mutta niihin ei ole tarpeellisella tasolla vastattu. Ja nyt sitten tässä me haluttiin tuoda se johtopäätös, että me tarvitaan joku laajempi uudistus, uusi yhteiskuntasopimus. Ja kun me kirjoitettiin megatrendiraporttia, niin voisi sillä tavalla avata sitä prosessia, että me ekaan ajateltiin, että se tarve uudelle yhteiskuntasopimukselle esitetään siinä samassa luvussa pitkäikäisyyden ja väestöpohdintojen kanssa. Että hei, minkälainen meidän yhteiskunta on, kun meillä on puolet enemmän 80-vuotiaita parin vuoden päästä, syntyvyys on erittäin matalalla tasolla ja väestö käytännössä pienenee ilman maahanmuuttoa. Eli tämä jo itsessään asettaa isoja kysymyksiä pienen, nuoren ikäluokan harteille ja saa kysymään sitä, että mikä on se lupaus tulevaisuudesta. Mitä sä saat, kun sä ponnistelet ja rakennat yhteiskuntaa? Mutta me huomattiin aika nopeasti, että kyllä se ansaitsee ihan oman lukunsa ja vetää yhteen koko sitä megatrendityötä ja tarjoaa johtopäätöksen sille, että megatrendit haastaa meitä siinä määrin, että ihan samanlaisella yhteiskunnallisella viitekehyksellä kuin aikaisemmin, niin me ei pärjätä.
Joo, kiitos Jenna. Ihan erinomaisesti kyllä kiteytetty tämä, että miksi ja ehkä vaan siihen just se, itsekin olen tehnyt pitkään töitä ennakoinnin megatrendien parissa, niin on hirveän käsinkosketeltavaa se, että enää ei riitä se tulevaisuuden skannaaminen yksin, vaan me tarvitaan niitä suuntia eteenpäin. Ja tässä yhteiskuntasopimuksessa se jotenkin konkretisoituu se suunta, ne mahdollisuudet, se, että me voidaan toimia, että me ei olla vaan megatrendien armoilla. Ja ehkä yhteiskuntasopimus on vielä konkreettisempi kuin visio. Aika paljon me puhutaan tällä hetkellä Suomessa ja maailmalla vision tarpeesta, vision puutteesta. Ja sinänsä olisi ehkä voitu puhua visiosta, mutta me koettiin, että yhteiskuntasopimus tulee vielä lähemmäksi ehkä toimintaa. Niin se ehkä vielä tähän taustaksi, että miksi ollaan tämmöiseen päädytty.
Joo, ja kyllähän maailmassa ikään kuin trendilistauksia riittää aika paljon, että tässähän voi ajatella niin, että tämä megatrendikehikko on nyt tapa tarkastella tätä, myös tehdä sitä tulkintaa, ja sitten tämä yhteiskuntasopimus siinä on just väylä siihen muutokseen ja tekemiseen. Mutta miten tämä ajatus uudesta yhteiskuntasopimuksesta on otettu vastaan, nyt kun tuosta on jo pieni hetki, kun nämä julkistettiin.
Joo, kyllä tuntuu, että on otettu hyvin vastaan ja on sitä maaperää käydä tätä keskustelua. Ehkä vielä lisäyksenä tuohon äskeiseen, että se ei ole ainoastaan tämä otsikkotaso, vaan siellähän on kirjoitettu meidän näkökulmasta niitä elementtejä. Uusi hyvinvointimalli, näkemyksellinen maahanmuuton malli, elävä demokraattinen kulttuuri ja niin edelleen. Ja sitten toivotaan, että monet muut toimijat tuovat niitä omia elementtejä siihen mukaan. Mutta mä voisin nostaa pari semmoista oivallista kiteytystä nyt tästä keskustelusta, mitä tuo uusi yhteiskuntasopimus on saanut aikaan. Ja ensimmäinen on Hesarin pääkirjoitus. Heti silloin tammikuun alussa 3.1.2026 otsikolla Suomen on ajateltava itsensä uusiksi. Ja siinä kirjoitettiin näin, että Euroopassa käydään sotaa ja myös siksi Suomikin joutuu miettimään identiteettien uusiksi. Vaan mitä tulee sotilaallisesti liittoutumattoman, vakaan ja konsensusta arvostavan hyvinvointivaltion tilalle? Se ei ole vielä ihan selvää. Ja jatkuu sitten, että edessä ei ole helpot ajat, mutta eivät mahdottomatkaan. Rauhattomuuden aika on raskasta, mutta yhteiskunnan uudistaminen on aina monimutkaista ja hankalaa. Päätöksiä, koski ne sitten puolustus- tai ilmastopolitiikkaa tai mitä muuta alaa tahansa, ei myöskään tehdä irrallaan vaikka sosiaalipolitiikasta tai aluepolitiikasta. Emme haro tyhjiössä, sillä Suomella on paljon inhimillistä pääomaa. Niin tässä oli mun mielestä jotenkin aivan oivallisella tavalla nostettu ja kiteytetty noita uuteen yhteiskuntasopimukseen liittyviä asioita. Ja sitten toinen nosto, minkä mä tähän haluaisin tuoda, on tuolta Suomen Kuvalehdestä. Toimittaja Robert Sundman nosti jutussaan esiin sen, että yhteiskuntasopimus on viime vuosina noussut keskusteluun eurooppalaisella tutkimuskentällä ja hän hyvin positiivisesti toivotti nyt tämän keskustelun tervetulleeksi myös Suomeen. Hän kirjoittaa, että riskinä on, että jos tätä keskustelua ei käydä, alkaa puheet ja todellisuus erkaantua toisistaan. Liturgiassa elää vanha hyvinvointivaltio-Suomi. Se ehkä toimii yksille, mutta toisten kohdalla todellisuus näyttää jo erilaiselta. Kuka pitää kiinni lupauksen toisesta puolesta, jos nuoret työikäiset menettävät luottamuksensa järjestelmään? Mitä se tekee tahdolle rahoittaa eläkkeitä tai vaikka puolustaa maata? Entä mitä pahimmillaan seuraa äärimmäisestä järjestelmätyytymättömyydestä? Juuri tästä on kyse yhteiskuntasopimuksessa, oikeudenmukaisesta riskien jaosta ja sitä kautta positiivisempien näkymien takaamisesta kaikille. Tämmöiset, se on ollut hyvin laajaa se keskustelu, mutta toin tähän nyt kaksi nostoa.
Kiinnostavat nostot. Haluaisiko Elina vielä täydentää jollain tapaa?
No ehkä sen, että musta on ollut tosi ilahduttavaa, että tämä yhteiskuntasopimus on otettu keskusteluun. Se on näkynyt paitsi edellä mainituissa , myös monessa muussakin esimerkiksi medianostossa, mutta myös olen ollut paljon keskustelutilaisuuksissa, missä tätä on tuotu esiin. Niin mä oon tosi jotenkin ilahtunut siitä, että tällainen pohdinta on lähtenyt liikkeelle. Ja just se yhteiskuntasopimukseen liittyvä tietty, että vaikka se on ehkä vähän vaikea termi, että mitä se tarkoittaa, niin silti se on, että me ollaan saatu sitä keskustelua eteenpäin. Ja kun me tuotiin tällä julkistuksen yhteydessä esiin sitä, että yhteiskuntasopimusta, niin sehän ei ole mikään paperi, mikä tuodaan tästä allekirjoitettavaksi ja nyt tehdään prosessi ja sitten syntyy joku paperi, vaan se on ikään kuin juurikin sanaton sopimus. Ja konkretisoitetaan näin, että se voi tapahtua esimerkiksi romahduksen kautta, niin kuin vaikka Kreikassa ja Irlannissa on tapahtunut, että se yhteiskunnan ikään kuin talous on romahtunut, jonka jälkeen sä oot joutunut rakentamaan uudestaan sen näkymän sinne tulevaisuuteen ja keitä me ollaan ja miten täällä toimitaan. Tai se voi olla tämmöinen pohjoismainen uudistus, ikään kuin lakipaketteja yhtä aikaa, jotka uudistavat isosti vaikka työmarkkinoita tai terveydenhuollon järjestelmää tai kunta-asioita tai tämän tyyppisiä eri isoja rakenteellisia uudistuksia. Niin mä ajattelen, että tämä konkretisointi on auttanut siinä hahmottamisesta, missä tässä on kysymys. Ja mä ajattelen, että kyllä me aika laajasti tässä suomalaisessa keskustelussa ollaan haluttu valita se pohjoismainen tie. Nyt on jännä nähdä, että kyetääkö me siihen, että mitkä on ne konkreettiset stepit.
Jes, nyt kun taustat on selvillä, edetään siihen että jokainen meistä voi tuoda jonkin näkökulman tai kysymyksen tähän ytheiskuntasopimusaiheeseen. Ja mun omat tuomiset on oikeastaan tuosta viimeisimmästä tai edellisestä jaksosta, missä aiheena oli teknologia ja vieraina oli Laura Halenius ja Kirsi Karlamaa. Ja he lähetti meille molemmat varsin laajat ja kinkkiset kysymyset ruodittavaksi, mutta otetaan ne tässä ihan tiiviisti käsittelyyn ja kuunnellaan Lauraan kysymys alkuun.
**Kasetin kelauksen ääntä**
Laura Halenius
Itse mietin tässä sellaista asiaa kuin luottamus. Me eletään aika myrskyistä aikaa ja meidän yhteiskuntahan pohjautuu luottamukseen ja teknologian käyttö pohjautuu luottamukseen. Minua kiinnostaa luottamuksen infrastruktuuri, eli miten me varmistaa tämmöinen reilu, läpinäkyvä, turvallinen ja mahdollisuuksien tasapuolinen jakautuminen, joka on luottamuksen perusta. Ja kun tämä teknologia itsessään ei ratkaise oikein kaikkia ongelmia, niin millaiset pelisäännöt ja arvot me rakennetaan, että meissä yhteiskunnassa säilyy se luottamus, jolle se teknologian toimivuus voi rakentua. Tällainen pieni kysymys sinne.
Eli luottamuksesta kyse, kun teknologinen muutos on kiihkeää. Jos mä vähän niin kuin ehkä itse voisin tästä nopean ajatuksen aloittaa, niin mä vähän tylsästi sanoisin, että se, että me pystytään ylläpitämään luottamusta tämän kiihkeän teknologiakehityksen aikana, niin sanoisin, että läpinäkyvyys on ihan avainasemassa, vaikka se nyt vähän tylsä vastaus onkin. Mutta jos me mietitään vaikka datan keräämistä ja hyödyntämistä tai algoritmista päätöksentekoa vaikka hallinnossa tai tekoälyn tuottamia tietotuotteita, niin mun mielestä läpinäkyvyys kaikissa muodoissaan on ihan ydinasia noin demokratian ja yksilönoikeuksien, mutta myös markkinoiden toimivuuden kannalta. Sitä pitäisi tässä ajassa, jos joskus edistää ihan sääntelyssä tai myös ruohonjuuritason toimintamallien kautta. Mitäs teknologia ja luottamus teillä herättää?
Joo, mä jatkaisin, tuohon Jukan ajatukseen liittyy mun mielestä olennaisesti se, että mun mielestä yksi ratkaisu tässä on, että meidän pitäisi olla sellainen visio, että miten me rakennetaan kestäviä informaatioympäristöjä. Minusta se liittyy olennaisesti tähän meidän teknologiseen kehitykseen ja miten se tulee erityisen lähelle sitä yhteiskuntaa. Ja se, että mehän nyt ollaan noin 15 vuotta oltu melkoisen informaatioteknologiamullistuksen keskellä, mikä minä ajattelen, että kansalaisten elämässä on kulminoitunut ehkä niihin tosi monimutkaisiin informaatioympäristöihin ja sitten sitä myötä luottamuksen rapautumiseen esimerkiksi. Ja nyt minä ajattelen, että meidän on otettava lusikkaava kauniiseen käteen ja ruvettava pohtimaan, että miten me rakennetaan sellaisia informaatioympäristöjä, että ne sopii yhteen tämän demokraattisen elämän kanssa, kansanlaisten luottamuksen ja ylipäätään sellaisen koherenssin tunteen kanssa. Ja mä ajattelen, että siihen liittyy tosi olennaisesti paitsi algoritmit, algoritminen läpinäkyvyys, datan läpinäkyvyys, kaikki mihin juuri viittasit, kirkas näkemys, miten me tullaan tekoälyä esimerkiksi käyttämään meidän yhteiskunnassa, instituutioissa, koulutuksessa, eli se, että me ikään kuin itse ollaan sen päällä ja mietitään sitten, että miten se hyödyttää meitä parhaiten. Siihen liittyy ymmärrys siitä, että me tarvitaan vahvoja sosiaalisia ympäristöjä, verkostoja, ja kun meitä pommitetaan algoritmeille hirveästi viesteillä, niin meillä on vahvat oikean elämän kontaktit, missä me käydään sitä keskustelua, punnintaa. Ja kyllä me varmasti tarvitaan uusia päätöksenteon, tämmöisen deliberaation, fiksun keskustelun paikkoja, joista voidaan luoda paitsi teknologiavetosesti, myös taas ihan tosielämän kohtaamisella ja yhdessä tekemisellä. Ajattelen myös, että ehkä suomalaiset voisivat yhä enemmän, että meillä on Suomessa eliiteillä valtavia hienoja kursseja, maanpuolustuskursseja, Sitra vetää kaikenlaisia kursseja ja tämän tyyppistä. Meillä voisi olla ihan tavallisille kansalaisille samantyyppistä toimintaa, eli vähän tämmöisessä kansalais-siviilipalvelushengessä, että tule muutamaksi päiväksi tänne pohtimaan tätä Suomen asiaa, demokratiaa ja tulevaisuutta, mitä me täällä tehdään. Ja tavallisia kansalaisia kohdellaan kuin eliittiä ja heille tulee luennoitsijat ja voidaan käydä keskustelua. Suomalaiset on fiksuja ja ansaitsisi tämän ja ajattelen tässä informaatiomurroksessa, että jokaisen ihmisen ajattelu ja se ikään kuin kansalaisena toimiminen ja oleminen tulee olemaan tosi tärkeää. Sitä meidän kannattaisi pohtia ihan tosi rohkeasti. Mutta se teknologia limittyy tosi vahvasti siihen oikeaan elämään, IRL in real life. Eli tavallaan on teknologiset ratkaisut ja siinä on tämmöiset oikean elämän ratkaisut.
Suomihan on itsessään yksi iso sivistysprojekti aina ollut, niin sen pitäisi olla sitä myös tässä murrosteknologioiden aikakaudella.
Kyllä. Todella mielenkiintoista. Ja tuosta Elinan puheenvuorosta tulee mieleen se jotenkin, että miten tämä aika vaatii meiltä henkilökohtaisesti semmoisia rajaamisen taitoja. Ja siitä tulee mieleen nyt myös tämä koulujen puhelinkielto. Hyvin yksinkertaisella säännöllä on saatu ihan keskeinen muutos aikaan. Joskus se on tämmöistä yksinkertaistakin, mutta tavallaan että meiltä myös vaaditaan ihan erilaista rajanvetoa, vaikka että hei, nyt minä päätän, että haluan, että lapsuus on enemmän sitä in real life -tapahtumaa ja silloin mä rajaan tiettyjä asioita vaikka siitä ulkopuolelle. Toi yksittäisenä näkökulmana, mutta sitten toinen tähän Jukan nostamaan läpinäkyvyyteen liittyen, niin liittyy myös esimerkiksi tähän tekoälyn sähkön kulutukseen. Sehän on tällä hetkellä aika läpinäkymätöntä ja luottamusta myös lisäisi paljon, että me saataisiin siihen parempi näkyvyys. Eli mehän nostetaan täällä Megatrendiraportissa näitä graafeja aina jokaisen Megatrendin jälkeen. Siellä on tämä datakeskusten energiankulutus 2020-2030 ja ne on aika voimakkaassa nosteessa. Tämä on yksi sellainen, mikä liittyy voimakkaasti myös luottamukseen. Voiko ihmiset sitten hyvillä mielin käyttää näitä erilaisia tekoälyn tuottamia palveluita vai onko siinä tämä suuri ympäristöhuoli taustalla myös?
Tosi kiinnostavia pointteja. Mennään vauhdilla eteenpäin ja kuunnellaan vielä sitten tuosta edellisestä jaksosta toi Kirsi Karlamaan kysymys.
**Kasetin kelaamisen ääntä**
Kirsi Karlamaa
Ehkä mä ajattelen sitä yksilöä ja kansalaista. Mua mietityttää se, että teknologinen muutos etenee nopeammin kuin se tapa, jolla kaikki ne vastuut ja hyödyt ja riskit jakaantuu yhteiskunnassa. Meillä on annettu, että vastuu muutoksesta on vallunut yhä enemmän yksilölle. Meidän pitää päivittää jatkuvasti meidän osaamista. Meidän pitää jatkuvasti pysyä mukana digipalveluissa ja niiden kehittymisessä. Meidän täytyy ymmärtää tekoälyn vaikutuksia. Ja sitten meidän täytyy kantaa myöskin se riski, että jos me pudotaan siitä kelkasta, niin sitten tavallaan saman aikaan teknologian tuottama arvonlisä siirtyy sinne teknologiajäteille, isoille toimijoille ja yritykselle. Niin onko se reiluu, että tavallaan nämä vaatimukset menevät niin yksilötasolle, että miten me varmistetaan, että ihmisellä on todellinen kyky pysyä mukana, ei vain periaatteessa, vaan ihan käytännössä. Ehkä se mietityttää.
Eli millä tavalla yksilöt pysyy mukana, miten me taataan, että tämä kehitys etenee reilusti? Mitäs teille tulee mieleen ekana tästä Kirsin kysymyksestä?
No se liittyy musta tuohon edelliseen kysymykseen ihan tosi paljon, mutta mä ajattelen, että tässä ollaan nyt siinä kohdassa, että mä ajattelen, että se tekoäly isona mullistuksena, vaikka tapahtuu tosi paljon muutakin teknologista kehitystä, mutta se tekoäly ehkä semmoisen jälleen taas tosi paljon meidän ihmisten iholle, elämään, työhön, kaikkeen arkeen liittyvänä innovaationa, niin tässä on nyt se paikka, että me voidaan tosi isosti miettiä sitä, että miten se palvelee meitä, mitä se yksinkertaistaa meidän elämää sen sijaan, että se monimutkaistaa sitä. Siinä mä jotenkin ajattelen, että iso vastuu on nyt siis nimenomaan hallinnolla, millaisia palveluja sinne aletaan rakentaa. Siinä on semmoista kokonaisvaltaista näkemystä, hyvää palvelumuotoilua, kaikkia sitä mukana. Ajattelen, että joku verohallinto esimerkiksi on hieno esimerkki siitä, että on tämmöisessä digitalisaation edellisessä vaiheessa pystytty tekemään palvelu, joka on oikeasti helpottanut kansalaisten elämää. Se verojenmaksu ei ole ehkä kenestäkään maailman hupaisinta hommaa, niin miten mielettömän hyvän palvelun he ovat siihen tehneet, jolloin mä itse asiassa ajattelen, että mä olen melkein kaikkein mieluiten asioin verohallinnon kanssa. Niin voisiko tätä ikään kuin samaa ideologiaa, filosofiaa, mikä heillä on ollut, niin soveltaa tähän tekoälyloikkaan, kun ollaan tekemässä sitä läpi julkisen sektorin. Niin mä ajattelen, että siinä on iso paikka, koska mä luulen, että sitten on tosi paljon sitä esimerkkiä, että kansalainen on ihan pulassa siinä. Niin mä ajattelen, että tässä kohtaa se näkemyksellinen teknologian käyttöönotto niihin julkisiin palveluihin tai vaikka kouluihin tai missä se ikinä tapahtuu, niin on tosi olennaista. Sitten on tietysti se regulaatio, mikä auttaa meitä ehkä laajemmin siinä, että kuitenkin eletään markkinataloudessa. Kyllä mä ajattelen, että siinä se ajatus on, että parhaat palvelut siellä pärjää. Ja sitten toisaalta se regulaatio rajaa sitä, että se, että meidän datan hävytön hyväksikäyttö tai nyt on tulossa näitä, että esimerkiksi näitä somekieltoja tai muuta, että silloin julkisen palvelun tehtävä on rajata sitä, kun se ei toimi. Niin sieltä sitten sitä samaa hyvää, fiksua regulaatiota toivoisin näkeväni. Ja sitä myötä myös hyviä innovaatioita, jotka oikeasti palvelee meitä.
Joo ja varmaan se on myös haaste hallinnon uudistumiselle tässä ajassa, missä teknologiat kehittyy tosi nopeasti ja meidän hallinto helposti vähän laahaa perässä. Mä mietin tuossa ihan nopeasti, vaan tavallaan oikein pitkää kaarta, mutta tällä kertaa taaksepäin siinä mielessä, että historian aikanahan aika usein, kun on tullut uusia teknologioita, on ne sitten ollut jotain tuulimyllyjä tai jotain höyrykoneita tai melkein mitä tahansa, niin ainahan se on aluksi jakautunut aika epätasaisesti todennäköisesti ne hyödyt, ne tuotot, myös ne riskit, mitä uudesta teknologiasta on aiheutunut vaikkapa työntekijöille. Mutta ennenkin on opittu niitä sääntelemään, ennenkin on löydetty siihen kestävämpiä ratkaisuja ja kyllä uskon, että näin käy tälläkin kertaa, vaikka se jotenkin tässä ajassa ehkä kuulostaa vähän sellaiselta utopistiselta, mutta pitkän aikavälin todisteet puhuu sen puolesta. Mutta hei, mennään eteenpäin ja otetaan edelleen poimintoja vähän tästä matkan varrelta noista aikaisemmista jaksoista. Elinalla oli mielessä demokratiakysymykset.
Joo, eli mä halusin tuoda tähän pöytään noston tuosta demokratiajaksosta, jossa Hannu-Pekka Ikäheimo ja Johanna Vuorelma keskustelee, mitä se demokratia näyttää tulevaisuudessa tässä yhteiskuntasopimuksessa.
Johanna Vuorelma
Viime viikolla tein fokusryhmähaastatteluja parilla paikkakunnalla Suomessa ja siellä kyllä nousi hyvin vahvasti, mitä siis demokratiaan tulee, niin aika hälyttäviä merkkejä nimenomaan demokraattisesta, voisi sanoa uskosta siellä paikallisella tasolla. Siellä ihmiset, jotka ovat olleet puolustamassa näitä lähipalveluita, he ovat käyttäneet koko sen repertoaarin, mitä meillä on käytössä demokratiassa. On ollut adressit, kansalaisaloitteet, mielenosoitukset, mielipidekirjoitukset, kontaktoinnit omiin kansanedustajiin ja niin edespäin. Aina on ollut seinä vastassa. Sitten he puhuivat näistä kuulemisista, mitä järjestetään siellä aina näiden lakkautuspäätösten yhteydessä. He sanoivat, että se on kyllä niin näennäisdemokratiaa, että se on sellaista, että saadaan rasti ruutuun, että on kyllä kuultu, mutta todellisuudessa ei kuunnella eikä kuulla. He näkevät sen hyvin performatiivisena asiana.
**Puhe vaimenee. Kasetin kelaamisen ääntä**
Joo, eli musta tämä on aika pysäyttävä tämä Johannan toteamus siitä, että kansalaiset on tosi pettyneitä siihen, että he ikään kuin, heidät mukaan halutaan osallistumaan ja sitten sillä ei ole mitään väliä. Ja mä ajattelen, että jos me ollaan sen äärellä Suomessa, että meidän täytyy oikeasti miettiä tulevaisuutta ja uutta yhteiskuntasopimusta, niin kyllä meidän täytyy ajatella uudestaan myös se tapa, millä kansalaiset ja hallinto esimerkiksi yhdessä työskentelee. Ja on musta selvää, että me ei olla enää missään demokratiassa ikään kuin demokratian alamaisia, vaan me ollaan vastuullisia kansalaisia, joilla on paljon annettavaa ja hyvää näkemystä ja hallinto ei voi ajatella olevansa missään norsunluutornissa, jossa ylhäältä päin pelkästään sanellaan. Ja totta kai, että tällä hetkellä Suomessahan tietysti tämä iso kysymys liittyy siihen, että meillä on aika tiukat taloudelliset reunaehdot. Ja nämä isot leikkaukset, niin ne koskevat kaikkia. Totta kai silloin sitten, että osallistetaan, niin onko siinä mahdollisuutta mitään sanoa. Mutta siitä pitäisikin mun mielestä päästä siihen, että yhdessä kehitetään, mietitään ja innovoidaan, että no mitä tämä voisi sitten paremmin tarkoittaa. Ja me ollaan siinä megatrendiraportissakin tuotu esiin, että esimerkiksi tämä uusi hyvinvointimalli, mikä me varmasti nyt tarvitaan, kun meillä muuttuu ihan valtavasti nämä taloudelliset väestölliset reunaehdot. Niin mitä se voisi näillä uusilla reunaehdoilla tarkoittaa, että kun meidän väestörakenne muuttuu, meidän ihmiset asuu tosi eri paikoissa, mutta meillä on käytettävissä ihan valtavasti esimerkiksi uutta teknologiaa, joka mahdollistaa vaikka palveluissa todella uusia tapoja tehdä. Me ollaan muutamassa vuodessa totuttu myös esimerkiksi hyviin etätyöskentelymahdollisuuksiin, mitä me voitaisiin viedä tätä paremmin vaikka terveydenhuoltoon tai esimerkiksi meidän kohtaamisiin hallinnon kanssa. Mutta tavallaan ne ei synny musta hallinnosta päin yksin, tai politiikasta yksin, vaan mun mielestä kansalaiset pitäisi ottaa mukaan kehittämään näitä ratkaisuja. Sekään ei ole helppoa, se on ihan oma taitolajiinsa fasilitoida semmoista prosessia, missä vaikka kansalaiset ja hallinto yhdessä kehittää ratkaisuja tosi vaikeisiin pulmiin, mutta mä en yhtään epäile, etteikö se olisi tehtävissä, jos se tehtävä otettaisiin vakavasti.
Mulle tulee tuosta mieleen ainakin se, että tuossa ollaan myös perustavamman laatuisen tämmöisen kysymyksen äärellä, että mikä se demokratian lupaus oikeastaan on, koska me ollaan totuttu menneinä vuosikymmeninä jotenkin siihen, että on sanottu, että no demokraattiset maat on myös parhaita esimerkiksi kasvattaan tai on talouskasvun näkökulmasta vahvoja. Nyt tällä hetkellä sekään ei näytä ihan pitävän paikkaansa. Maailmassa on paljon autoritäärisiä maita, joilla kuitenkin menee aika hyvin. Jos demokratia ja demokraattinen valtio ei pysty tarjoamaan sitä talouskasvua eikä sitä osallisuutta, mitä sä äsken sanoit, niin mitä se sitten lupaa oikeastaan? Se on musta ihan tuhannen taalan kysymys. Kun meillä on vielä entinen jonkunlainen demokratian soihdunkantaja Yhdysvallat kääntänyt kelkkaansa tässä, niin se on ihan hyvä kysymys. että mistä tulee niitä hyviä esimerkkejä toimivista demokratioista, niin se on minusta aika iso juttu myös tuon yhteiskuntasopimuksen näkökulmasta.
Näin se varmasti on ja siinä mielessä tämä demokratia, me nostettiin tuohon trendilistaan se, että on demokratian aika näyttää se voimansa tässä autoritaarisuuden ajassa, niin silloin se demokratian ikään kuin se kyky tuottaa kansalaisille sitä hyvää, mitä se on luvannut, niin on tosi olennaista. Joskin mä haluan pointata sen esiin, että demokratiahan ei ole synonyymi palvelutuotannolle. Ja se on tietysti, se on musta ollut hienoa, että me ollaan voitu nauttia tosi hyvistä palveluista, ja meidän pitää tehdä kaikkemme, että näin tulee olemaan. Mutta tietysti meidän täytyy muistaa myös, että demokratia on lupaus vapaudesta, lupaus osallisuudesta. Että sä voit vaikuttaa sun johtajiin, sä voit vaihtaa ne. Ja siis demokratia velvoittaa meitä kansalaisina myös, jos me halutaan elää demokratiassa, niin se tarkoittaa meiltä kansalaisilta myös aika isoa vastuunkantoa. Meidän täytyy istua niissä kunnanvaltuustoissa ja komiteoissa, tai toimia kansalaisjärjestöissä, tai pistää pystyyn liikkeitä, tai kyseenalaistaa, tai lähteä päättämään. Että tavallaan demokratia ei ole yhtä kuin palvelulupaus, vaikka siihen olennaisesti pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa liittyy se ajatus, että me maksetaan veroja, ja me saadaan palveluja. Mutta mä ajattelen, että se yksi asia, mikä on ihan valtavan, niin valtavan tärkeää on se vapaus. Ja me aika harvoin, tai just kun me helposti puhutaan vaikka Kiinasta, miten siellä talous kasvaa ja miten ne pystyy tekemään mitä tahansa. Mutta mä luulen, että se vapaus on semmoista, mihin me ollaan niin tottuneita, että me ei voida edes ajatella sitä, että miltä se tuntuisi, kun se vapaus otetaan pois. Ja musta se on asia, mikä meidän täytyy ottaa tosi vakavasti.
Tämä on ihan todella tärkeä huomio, kun me ollaan kriittisiä, mikä on tietenkin myös perusteltua, mutta palautuu mieleen toi, kun me Elinan kanssa oltiin kirjoittamassa EU:n tulevaisuuskatsausta. niin siinä itse asiassa se lähtökohta oli se, että no jos katsotaan sitä EU:n vetovoimaa, niin se tulee siitä, että EU on kaikista paras paikka elää. Täällä saa elää vapaissa maissa, jossa on asiat hyvin ja sä voit itse päättää, että minkälaista elämää haluat viettää. Se on just niin perustavanlaatuinen asia, että ehkä harvemmin me sitä pysähdytään miettimään.
Ehkä se demokratia on vähän niin kuin happi, että sen huomaa sitten, kun se alkaa käydä vähin, niin alkaa tulla tietoiseksi. Mutta mennäänhän eteenpäin. Olisiko sulla Jenna vielä nosto tästä matkan varrelta tähän yhteiseen keskusteluun?
No joo, mun nosto on se, että 2020-luvulla syntyneet lapset on 80-vuotiaita vuonna 2100. Ja tämä havainto siitä, että ne lapset, joita me nähdään nyt tuolla leikkipuistoissa ja kaduilla, että ne on 2100-luvulla vielä täällä elämässä aktiivista elämää, niin se tekee sen ylisukupolvisen oikeudenmukaisuuden todella konkreettiseksi, eikä se yhtäkkiä olekaan mitään sanahelinää. Eli minkälainen on suomalainen yhteiskunta 2100-luvulla? Mitä me teemme nyt, että nämä lapset tuolla leikkipuistoissa, että ne voi elää hyvää elämää 80-vuotiaina 2100-luvulla? Tämä liittyy tosi paljon ympäristökriisiin ja siihen, miten me siihen vastataan, mutta myös muihin megatrendeihin. Nämä pienet, nuoret ikäluokat ovat jo ihan kokonsa puolesta altavastaajia. Heillä ei ole yhtä paljon esimerkiksi poliittista valtaa kuin suurilla ikäluokilla ja tämä epäsuhta meidän pitäisi ottaa huomioon päätöksenteossa. Sitten samaan aikaan he tulevat keskimäärin elämään hyvin pitkän elämän, eli 2000-luvulla syntyneistä niin yli puolen odotetaan elävän yli satavuotiaiksi. Eli he ehtivät näkemään, kokemaan, tekemään ihan tosi paljon kaikenlaista. Ja se, minkälaisissa tunnelmissa, minkälaisissa yhteiskunnallisissa ilmapiirissä he lapsuutta ja nuoruuttan viettää, on myös olennaista. Eli tarjotaanko me aikuiset tulevaisuususkon aineksia. Ja sitten mä toisin vielä tuolta ympäristöjaksosta, jossa Matti Kahra ja Outi Haanperä oli keskustelemassa, niin parit nostot. Eli siinä Outi puhui sillä tavalla, että ihmiskunta on jostain syystä todella huono varautumaan ympäristökriisiin, vaikka se vaikuttaa meidän kannalta ihan perustavanlaatuisin asioihin, kuten että minkälaista ruokaa me saadaan. Siihen ruokaturvaan. Ja Outi jotenkin kuvasi sitä, että jos joku sanoisi, että astutko lentokoneeseen, jonka todennäköisyys on tippua alas on kymmenen prosenttia, niin aika harva siihen astuisi, mutta sitten ympäristökriisin kanssa me ei osata varautua siihen tarpeeksi napakasti. Matti sitten toisiin keskustelussa esiin tämän aikajänne-asian. Eli nyt pitäisi tehdä asioita, jotta pitkällä aikavälillä vähennettäisiin kustannuksia, vähennettäisiin tuhoja ja muita ongelmia, joita ympäristökriisi tuo. Ja just tämä pitkäjänteisyyden puute on vaan meille ihmisille jotenkin todella olennaista, että me koko ajan katsotaan vaan ihan siihen seuraavaan viikkoon tai seuraavaan kuukauteen. Matti sanoi sitä, että me nähdään semmoista käpertymistä kansallisesti, semmoista oman edun tavoittelua, mutta samaan aikaan, että se tilannekuva on aika ristiriitainen, samaan aikaan huikeita edistysaskeleita, että tämä energiasiirtymä puhtaaseen energiaan Suomessa ja Pohjoismaissa on tapahtunut tosi paljon nopeammin kuin mitä osattiin odottaa. Vaikka vielä viisi vuotta sitten oltiin paljon pessimistisempiä. Jotenkin tämä, että miten me tästä kaikesta huolimatta osattaisiin pysyä optimistisina, toiveikkaina ja tavallaan skaalata ja monistaa niitä asioita, mitkä toimii. Kun ne elementit loksahtaa kohdalleen, niin sitten voi tapahtuakin paljon nopeammin, vaikka tämmöinen puhtaaseen energiaan siirtyminen, mikä on aika massiivinen asia meidän tulevaisuuden kannalta. Tällaisia asioita nostan esiin, eli minkälainen on meidän yhteiskunta 2100-luvulla, joka ei itse asiassa ole mitenkään niin abstraktia kuin voisi ajatella. Tämänhetkisten lasten näkökulma haastaa meidät hyvin konkreettisella tasolla ottamaan se pidempi aikaväli huomioon.
Se varmaan haastaa meitä myös yrittää kehittää sellaista ennakointia, että me pystyttäisiin jotenkin tunnistamaan näitä kehityskulkuja sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä, vaikka tässä maailma tuntuu tällä hetkellä olevan hyvin sekaisin ja hyvin vaikeasti jotenkin ennustettavissa. Nyt on siis megatrendiselvitys julkistettu, on megatrendikorttipakkaa, on nämä podcast-jaksot, Sitran verkkosivuilta löytyy melkoinen määrä tulevaisuuden tekijän työkaluja eli erilaisia menetelmiä. Minkälaisia toiveita teillä on sen suhteen, että mitä näillä kaikilla asioilla tehdään?
Mä toivon, että tätä eri puolilla yhteiskuntaa käytetään vähän hihojen käärimiseen ja ehkä jotenkin mä ajattelen, että me voidaan lopettaa semmoisen suuren yhden vision odottelu ja vähän eri puolilla yhteiskuntaa rakentaa kunniahimoisia visioita, mitä me halutaan. Mä toivon, että suomalainen yrityskenttä on kunnianhimonen ja miettii, että miten he muuttaa maailmaa, tekee palveluja ja tuotteita, jotka rakentaa parempaa, puhdasta, kiinnostavaa, hauskaa tulevaisuutta, joka vie Suomeen maailman kartalle ja vauhdittaa meidän talouskasvua. Ja sitä kautta monia hyviä asioita, mitä me tällä hetkellä tarvitaan. Mä toivon, että demokratiapiirit lyö viisaat päänsä yhteen ja miettii, että mitä meidän täytyy tässä hetkessä tehdä, jotta me rakennetaan elävää demokraattista kulttuuria. Ja mä itse toimin paljon näissä kestävän informaatioympäristön rakentamisen jutuissa vapaa-aikanani. Ja siellä mä oon jotenkin nähnyt sen, että miten iso voima sillä on, kun erilaiset vaikkapa järjestöt ja organisaatiot tai yritykset ryhtyykin yhdessä miettimään, että miten me saadaan ratkottua hankalia ongelmia. Eli tavallaan mä uskon siis tosi paljon siihen, että semmoiset kunnianhimoiset visiot vähän niin kuin eri puolilla yhteiskuntaa, jotka ratkoo erilaisia asioita, niin siellä on niin kuin paljon tekemistä, toivoa ja tosi kiinnostavia näkymiä. Mä toivon, että näitä työkaluja käytetään sellaisen työn edistämiseen ja otetaan sellaiseen käyttöön.
Mitäs Jenna?
Joo, no helppo yhtyä Elinan sanoihin ja mä jotenkin ajattelen, että nämä koskee ihan kaikkea nämä megatrendit. että myös kuulee sitä, että ne on niin kuin tämmöisiä globaaleja asioita, että ylätason asioita, mutta itse asiassa me nähdään, että hyvin erilaiset organisaatiot on ottanut megatrendit käyttöön ja tekee sitä tulkintaa, että mitä nämä tarkoittaa meille ja mitä meidän pitää tehdä seuraavaksi. Ja se ilahduttaa mua ihan todella paljon. Eli mä toivon, että jokainen löytää sen oman roolinsa tulevaisuuden rakentajana, jossa me vastataan näihin megatrendeihin. Ei jäädä voivottelemaan. Nähdään, miten paljon meillä on hyvää Suomessa. Meillä on sosiaalista pääomaa, inhimillistä pääomaa, hyvä elämänlaatu ja luottamustakin vielä on. Joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
No niin, jäädään katsomaan, mitä tapahtuu, miltä tulevaisuus näyttää, minkälaisia tulevaisuustyön muotoja näiden pohjalta eri tahot kehittää. Suurkiitos hei Elina ja Jenna ja kiitos sinulle siellä jossain, että kuuntelit. Tämä oli viimeinen jakso näitä meidän tulevaisuuspodcastin Megatrendijaksoja. Kaikki kuusi jaksoa ja myös aiempia tulevaisuuspodcastin jaksoja löydät paitsi Sitran verkkosivuilta osoitteesta sitra.fi, myös Spotifysta ja Apple-podcasteista hakusanalla tulevaisuuspodcast. Muistakaahan, että tulevaisuus tehdään yhdessä. Kuulemisiin.
-he ajattelevat, että me autamme teitä eikä toisinpäin