Arvioitu lukuaika 1 min

Ari Ikosesta Kuntien Palvelukeskus KPK ICT Oy:n uusi toimitusjohtaja

Kuntien Palvelukeskus KPK ICT Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Ari Ikonen (FK). Ikonen aloittaa toimitusjohtajan tehtävässä KPK ICT Oy:n palveluksessa helmikuun alussa. Ikonen seuraa tehtävässä KPK ICT Oy:n käynnistysvaiheen toimitusjohtajana toiminutta Antti Kivelää, joka palaa Sitraan Kuntaohjelman johtajan tehtävään.

Julkaistu

Kuntien Palvelukeskus KPK ICT Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Ari Ikonen (FK). Ikonen aloittaa toimitusjohtajan tehtävässä KPK ICT Oy:n palveluksessa helmikuun alussa. Ikonen seuraa tehtävässä KPK ICT Oy:n käynnistysvaiheen toimitusjohtajana toiminutta Antti Kivelää, joka palaa Sitraan Kuntaohjelman johtajan tehtävään.

Ari Ikonen on toiminut aiemmin mm Arek Oy:n toimitusjohtajana sekä johtajana Esy Oy:ssä.
− Kuntatoimijoille uuden toimitusjohtajan nimitys merkitsee Sitran roolin siirtymistä taustalle. Ari Ikonen jatkaa nyt yhtiön toiminnan käynnistämistä yhtiön omistajien eli kuntien ohjauksessa. Hän on osaamiseltaan ja kokemukseltaan juuri oikeanlainen henkilö tähän tehtävään, sanoo Kuntien Palvelukeskus KPK ICT Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Kosonen

Kuntien Palvelukeskus KPK ICT Oy:n omistuspohja ja osaamisverkosto laajenevat vauhdilla

15.9.2010 perustetun yhtiön saama vastaanotto kuntakentässä on ollut positiivista. Yhtiössä on omistajina jo yli 70 kuntatoimijaa. Omistajuusneuvottelut ovat edelleen käynnissä kuntakentän toimijoiden kanssa, joten kunnallisen päätöksenteon edetessä omistuspohjaan on odotettavissa merkittävää laajentumista. Osakkeiden ensimmäinen merkintäkausi päättyy 31.3.2011. Yhtiön tuotanto käynnistyi vuoden vaihteessa ensimmäisten kuntien siirrettyä tietohallinnon tuotantovastuun yhtiölle. 

Lisätietoja

Kuntien Palvelukeskus KPK ICT Oy, hallituksen puheenjohtaja Mikko Kosonen, puh. 09 6189 9403, etunimi.sukunimi@sitra.fi

Sitra, Kuntaohjelma, johtaja Antti Kivelä (Kuntien Palvelukeskus KPK ICT Oy:n väliaikainen toimitusjohtaja 31.1. saakka), puh. 040 482 7435, etunimi.sukunimi@sitra.fi

Lisätietoja Kuntien Palvelukeskus KPK ICT Oy:stä: www.kpkict.fi

Kuntien Palvelukeskus KPK ICT Oy on kuntatoimijoiden omistama valtakunnallinen ICT-palvelukeskus, joka tuottaa asiakasomistajilleen tietotekniikan asiantuntija-, sovellus- ja infrastruktuuripalveluja ja jonka strategisena tavoitteena on mahdollistaa kuntien tarjoamien palveluiden laadun parantaminen hilliten samalla kustannusten nousua.

Julkaistu