Kuva: Visit Finland / Flickr (CC)

Julkaistu 01.12.2014

Biotalouden visionäärit yhdistävät voimansa Koli Forumin tueksi

Luonnonvarakysymyksiin keskittyvä Koli Forum on järjestäytynyt yhdistysmuotoon.
Kirjoittaja
Kirjoittajan profiilisivu: Tuula Sjöstedt
Asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet, Sitra
Tuula Sjöstedt vastaa Sitrassa hiilineutraaliin kiertotalouteen, energiaan ja ilmastoon liittyvästä viestinnästä.

Luonnonvarakysymyksiin keskittyvä Koli Forum on järjestäytynyt yhdistysmuotoon. Sitran ohella Koli Forum ry:n perustajiin kuuluvat Ilmatieteenlaitos, Itä-Suomen yliopisto, Lieksan kaupunki, Metsäntutkimuslaitos Metla, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Oulun yliopisto, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Suomen ympäristö­keskus SYKE ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. Uusi toimintamuoto tuo lisää mahdollisuuksia edistää biotaloutta ja luonnonvarojen kestävää käyttöä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Koli Forum on tähän asti tunnettu maailmalla uusia näkökulmia luonnonvarojen kestävään käyttöön tarjoavana kansainvälisenä kohtaamispaikkana. Joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma on koonnut päättäjiä ja mielipidevaikuttajia ympäri maailmaa keskustelemaan luonnonvarakysymyksistä.

Koli Forumin toiminta on nyt muutettu yhdistyspohjaiseksi, mikä käynnistää sen uudistamisen, aktivoimisen ja laajentumisen. Toiminnan ankkuri on joka toinen vuosi järjestettävä korkeatasoinen tapahtuma. Muut vuosittaiset tapahtumat laajentavat toimintaa ja lisäävät sen vaikuttavuutta.

Koli Forum ry edistää biotaloutta ja luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä näihin liittyvää politiikkatason kansainvälistä keskustelua. Yhdistys arvioi ja haastaa nykyisiä ja etsii uusia luonnonvarapolitiikan keinoja ja ratkaisuja sekä purkaa ristiriitoja ohjatakseen yhteiskuntia kestävän kehityksen tielle vahvistaen samalla kilpailukykyä.

”Niukkenevista luonnonvaroista käydään jo nyt kamppailua maailmanlaajuisesti. On tärkeää keskustella kansainvälisesti siitä, kuinka raaka-aineet ja energia saadaan riittämään tuleville sukupolville. Myös yritykset kokevat tämän tärkeäksi”, toteaa Ilmatieteen laitoksen johtaja Petteri Taalas, joka myös toimii Koli Forum ry:n hallituksen puheenjohtajana.

Yhdistykseen onkin syksyn aikana jo liittynyt kolme merkittävää bio- ja kiertotalouden yritystä: Lassila & Tikanoja Oyj, Neste Oil Oyj ja Raisio Oyj. Organisaatioiden lisäksi yhdistys voi hyväksyä jäsenikseen myös henkilöjäseniä, jotka hyväksyvät yhdistyksen tarkoituksen ja toimivat kunnianhimoisesti sen edistämiseksi.

Koli Forumin perustajat, Kuvaaja: Tuula Sjöstedt

Koli Forumin perustajajäseniä yhdistyksen perustamiskokouksessa.
 

Koli Forum tunnetaan korkeatasoisesta tapahtumasta ja teeseistään. Tapahtumassa laaditaan suosituksia ja toimintamalleja, joita tehdään tunnetuksi julkaisulla Koli Theses – Key Messages and Highlights. Näitä viestejä käytetään vaikuttamisen välineenä erilaisissa verkostoissa ja muun muassa Euroopan unionissa.

”Kiertotalous on yksi keskeinen keino siirryttäessä kohti resurssiviisasta ja hiilineutraalia yhteiskuntaa. Haluamme olla mukana edistämässä keskustelua luonnonvarojen kestävästä käytöstä”, toteaa Sitran johtaja Mari Pantsar-Kallio.

2015 teemana pohjoinen biotalous

Koli Forum järjestetään ensi vuonna neljättä kertaa. Teemana on tällä kertaa pohjoinen biotalous, Wealth from Northern Bioeconomy – Joint Opportunities and Challenges for Business and Well-being. Pohjoiset ja arktiset alueet jakavat samat haasteet ja mahdollisuudet luonnonvarojen kestävässä käytössä sekä siirtymisessä kohti kiertotaloutta. Korkean tason tilaisuuteen kutsutaan mielipidejohtajia Pohjois-Amerikasta, Euroopasta, Venäjältä, Kiinasta ja Japanista keskustelemaan biopohjaisen tulevaisuuden rakentamisen mahdollisuuksista. Mukaan halutaan niin politiikan, liike-elämän kuin tutkimusmaailmankin edustajia.

Keskustelujen tavoitteena on tunnistaa yhteiset elementit, jotka ajavat innovaatiota, liiketoimintaa ja politiikkaa kohti kestävää kehitystä toteuttavaa biotaloutta. Forum tuottaa yhteisenä kannanottona muodostettavat teesit askeleista, joilla päästään kohti resurssiviisasta tulevaisuutta.

Seuraava Koli Forum järjestetään 9.-11. syyskuuta 2015 Kolin kansallispuistossa.

Korkean tason keskusteluja vuodesta 2009

Ensimmäinen Koli Forum järjestettiin vuonna 2009. Aiempina vuosina tapahtumassa on käsitelty globaalista näkökulmasta uusiutuvien energiaratkaisujen mahdollisuuksia ilmaston muutoksen hillitsemiseen sekä metsien ja vesivarantojen mahdollisuuksia biotalouden kehittämisessä.

Forumin puhujina ovat olleet mm. presidentti Martti Ahtisaari, Intian ympäristö- ja metsäministeri Jayanthi Natarajan, ympäristöministeri (ent.) Ville Niinistö, IPCC:n puheenjohtaja Rajendra K. Pachauri sekä Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila. Vuonna 2013 Koli Forumin suojelijana toimi presidentti Sauli Niinistö.

Lisätietoja

Vanhempi neuvonantaja Jukka Noponen, Sitra,
Koli Forum ry:n vt-pääsihteeri,
p. 040 587 4323, jukka.noponen@sitra.fi

Viestinnän asiantuntija Tuula Sjöstedt, Sitra,
p. 050 3738 601, tuula.sjostedt@sitra.fi

koliforum.fi

Mistä on kyse?