archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Euroopan markkinat aukesivat bioaktiiviselle lasille

Turkulainen Vivoxid Oy on saanut kahdelle kehittämälleen tuotteelle myyntiluvan EU-alueella.

Julkaistu

Lehdistötiedote 25.10.2004

Vivoxid Oy Turkulainen Vivoxid Oy on saanut kahdelle kehittämälleen tuotteelle myyntiluvan EU-alueella – käytännössä koko Eurooppaan. Tarkan kontrollin jälkeen myönnetty CE-merkintä on merkittävä saavutus terveydenhoitotuotteiden alueella. CE-hyväksynnän ovat nyt saaneet pään alueen luukudospuutosten ja otsaontelon täyttöön tarkoitettu uudisluuta tuottava ja antibakteerinen bioaktiivinen lasirae sekä silmäkuopan pohjan murtumien korjaamiseen tarkoitettu bioaktiivinen lasilevy. Tuotteet markkinoidaan AbMinCranio™granules ja AbMinCranio™plate tavaramerkeillä. Pitkäjänteistä työtä Ensimmäiset tieteelliset tutkimukset  bioaktiivisella lasilla tehtiin Vivoxid Oy:n toimitusjohtajan Kauko Kurkelan mukaan jo 1980-luvun puolivälissä Åbo Akademissa ja Turun yliopistossa. Nykyistä virstanpylvästä ovat edeltäneet perusteelliset kliiniset tutkimukset Turun yliopistollisessa keskussairaalassa jo yli kymmenen vuoden ajan. Apua kasvovammoihin Granulamuotoinen (raemainen) tuote auttaa otsaontelon ja -luun alueen kroonisten tulehdusten hoidossa. Materiaali edesauttaa uudisluun kasvamista ja ylläpitää syntynyttä uudisluukudosta eikä se suosi bakteeritulehdusta. Kokemukset hoidosta yli 10 vuoden ajalta ovat olleet erittäin myönteisiä. Bioaktiivisesta lasista on kehitetty myös kiinteä silmäkuopan pohjalevy erilaisista tapaturmista ja urheiluvammoista johtuvien silmänpohjan murtumien hoitoon. Silmänpohjan murtuessa levyllä voidaan paikata rikkoutunut luu, ja näin korjata trauman aiheuttamat ongelmat. Bioaktiivisen lasin kiistaton etu muihin biomateriaaleihin verrattuna on sen antibakteerisuus eli sen bakteereja tappava tai niiden lisääntymistä estävä ominaisuus.  Maailmassa tehdään vuositasolla noin 20 000 kumpaakin edellä mainittua kirurgista operaatiota. Uudet tuotteet merkitsevät huomattavaa parannusta hoitotuloksissa. Vaikka on kysymys erityisalueen hoitotuotteista, tulevaisuudelta on syytä odottaa merkittävää kaupallista tulosta, erityisesti vientituloja. AbMinCranio™ -materiaalista voidaan kehittää edelleen uusia tuotemuotoja entistä vaativampiin käyttöaiheisiin. Tuoteominaisuudet kilpailuetuna Otsaluun alueen korjaukseen tarkoitettu bioaktiivinen lasi, AbMinCranio™granules on uutuustuote, jolla on ylivoimaisia ominaisuuksia. AbMinCranio™plate silmäkuopan pohjan hoidossa haastaa lukuisat kilpailijansa antibakteerisella ominaisuudellaan. Myyntiluvat ovat toistaiseksi kallon alueelle, mutta tuotekehitys jatkuu ja aluetta laajennetaan muun muassa ortopedisten vammojen hoitoon. Vivoxid Oy markkinoi tuotteensa Pohjoismaissa itse, muihin Euroopan maihin etsitään yhteistyökumppaneita. Euroopan valloituksen jälkeen katseet kohdistuvat pohjoiseen Amerikkaan, Japaniin ja eräisiin muihin maihin. Vivoxid Oy Vivoxid kehittää, tuottaa ja markkinoi uuden sukupolven biomateriaalituotteita hammashoidon-, pään ja kaulan alueen kirurgian-, ortopedian- ja haavanhoidon alueille. Bioaktiivisten lasituotteiden lisäksi yhtiö kehittää bioaktiivisen lasin ja polymeerien komposiitteja, selluloosasienituotteita ja titaanigeelipinnoitteita. Yhtiö on jo aikaisemmin solminut lisenssisopimuksen amerikkalaisen yrityksen kanssa määrättyjen hammashoitotuotteiden patenttioikeuksista Pohjois-Amerikan markkinoille ja maailmanlaajuisista patenttioikeuksista, mikä jo nyt tuottaa yhtiölle royalty-tuloja. Vivoxid toimii Turun tiedepuistossa. Yhtiö on voimakkaassa kasvussa, ja tällä hetkellä sen palveluksessa on seitsemän henkilöä. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on ollut mukana kehittämässä Vivoxid Oy:n toimintaa osaomistajana jo vuodesta 2002.

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Kauko Kurkela, Vivoxid Oy, puhelin (02) 2518466, sähköposti kauko.kurkela@vivoxid.com

Hallituksen puheenjohtaja, toimialajohtaja Juha Vapaavuori, Sitra, puhelin(09) 6189 9215