Haemme asiantuntijaa Sitran ennakointiin

Oletko tulevaisuusintoilija? Haluatko tehdä tulevaisuusajattelusta ja muutoksen tekemisestä ymmärrettävää? Haluatko laajentaa tulevaisuuskeskustelua ja olla mukana rakentamassa parempia tulevaisuuksia? Jos olet ennakoinnin asiantuntija ja kokenut verkostoituja, tule tekemään tulevaisuutta kanssamme!

Julkaistu

Sitran toimintaa ohjaa visio, jonka mukaan Suomi ja suomalaiset menestyvät rakentamalla reilua, kestävää ja innostavaa tulevaisuutta, jossa ihmiset voivat hyvin maapallon kantokyvyn rajoissa. Sitran ennakoinnissa tuotamme tulevaisuustietoa yhteiskunnallisella ennakoinnilla ja analyysilla. Lisäksi tehtävänämme on vahvistaa ihmisten tulevaisuusajattelua sekä kykyä vaikuttaa tulevaisuuden kehityssuuntiin. Tavoitteenamme on, että Suomessa tunnetaan tulevaisuuden mahdolliset kehityssuunnat hyvin, erilaisista tulevaisuuksista keskustellaan laajasti ja tulevaisuustiedon pohjalta toimitaan.

 

Haemme nyt

ennakoinnin asiantuntijaa

vakituiseen työsuhteeseen.

Tehtäviisi kuuluvat tulevaisuustiedon kokoaminen, tulkinta ja popularisointi, ennakointiosaamisen kehittäminen sisältäen tulevaisuusajattelun ja muutoksen tekemisen taitojen vahvistamisen, Sitran sisäisen yhteistyön kehittämisen ennakoinnin saralla, ja Sitran ennakointiin liittyvän projektinhallinnan ja tapahtumien konseptoinnin.

 

Odotamme sinulta

  • kiinnostusta tulevaisuuden ennakointiin ja laaja-alaista ymmärrystä yhteiskunnallisista ilmiöistä sekä paloa reilun ja kestävän yhteiskunnan kehittämiseen
  • kansallisen ja kansainvälisen ennakointikentän ja tulevaisuuskeskustelun hyvää tuntemusta sekä työkokemusta tulevaisuustyön parista
  • hyvää menetelmällistä osaamista niin ennakoinnin, kehittämistyön kuin laadullisen ja määrällisen tutkimuksen osalta
  • osaamista ja kokemusta monialaisesta sidosryhmäyhteistyöstä
  • itsenäistä työotetta, organisointikykyä ja projektinhallintataitoja
  • sujuvia kirjallisia ja suullisia viestintä- ja esiintymistaitoja sekä hyviä vuorovaikutustaitoja suomeksi ja englanniksi
  • soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa

 

 Tarjoamme sinulle

  • Sitran ennakointi- ja strategiatoiminnossa pääset osaksi laaja-alaisesti maailmaa ja tulevaisuutta tarkastelevaa työyhteisöä
  • tiimin, jossa pääset tekemään monipuolisia ja haastavia asiantuntijatehtäviä
  • hauskat ja yhteiskunnallista keskustelua rakastavat työkaverit
  • mahdollisuuden olla mukana rakentamassa parempaa huomista

 

Kiinnostuitko?

Mikäli tunnistit itsesi ilmoituksesta ja kiinnostuit tehtävästä, jätä hakemuksesi palkkatoiveineen ja CV:si osoitteessa sitra.fi viimeistään 11.10.2020.

 

Lisätietoja antaa Ennakointi- ja strategiajohtaja Katri Vataja
puh. +358 (294) 618 230,   5.10. klo 13-14 ja 6.10. klo 15-16

 

Julkaistu