archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Pilottikurssi päätökseen

Kirjoittaja

Julia Jousilahti

Avustava asiantuntija, Strategia

Julkaistu

Sitran kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen pilottikurssi päättyi helmikuun puolivälissä. Kurssilla yhteiskunnalliset vaikuttajat eri aloilta, niin hallinnosta, yrityksistä, tutkimuksesta kuin järjestöistä tuotiin yhteen pohtimaan sitä, millainen talouspolitiikka edistää taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää taloutta. Pilottikurssi oli samalla alusta, jolla Sitran tulevien Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen menetelmiä ja sisältöjä kokeiltiin.

-Emme vielä tänä päivänä pohdi talouspolitiikkaa näin kokonaisvaltaisesti. Kestävän kehityksen periaatteet kyllä tiedetään, mutta miten ne saisi konkretisoitumaan eri tahojen toiminnassa, kurssin osallistuja, Suomen ekonomiliiton edunvalvontajohtaja Lotta Savinko pohtii.

Jotta talouspoliittisen päätöksenteon kiemurat tulisivat osallistujille konkreettisiksi, he simuloivat hallituksen työskentelyä työstämällä kurssin ajan Kestävän talouspolitiikan strategiaa vuosille 2013-2030. Strategian tarkoituksena oli kokeilla, kuinka ekologinen ja sosiaalinen ulottuvuus voitaisiin paremmin huomioida talouspolitiikan teossa ja kuinka sitä voisi tehdä nykyistä pidemmällä aikatähtäimellä.

-Harjoitustyö antoi hyvin suuntaa sille, mihin pitäisi pyrkiä tosielämässäkin. Kun katsoo (esimerkiksi ympäristön tilaa koskevia) faktoja, ei jäänyt epäselväksi etteikö näitä asioita pitäisi huomioida talouspolitiikan teossa enemmän, Savinko totesi.

-Isoin oivallukseni oli se kompleksisuus ja ristiriitaisen tiedon määrä, mikä tällaiseen hallitustason päätöksentekoon liittyy, Hannu Väänänen ABB:ltä kommentoi harjoitustyötä.

Sitran Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen ensimmäinen kurssi käynnistyy toukokuussa 2013. Minkälaisia terveisiä pilottilaiset lähettävät ensimmäisen kurssin osallistujille?

-Tämä on upea kurssi, joka kannattaa ottaa tosissaan. Se antaa varmasti paljon, toteaa Väänänen.

-Täällä on paljon hyviä muita kurssilaisia. Jos panee itsensä peliin ja omat ajatukset liikkeelle, se parantaa varmasti omaa ajattelua. On todella hyödyllistä miettiä näitä asioita poikkihallinnollisesti. summaa Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.