uutiset
Arvioitu lukuaika 4 min

Sitra panostaa Suomea uudistavien ratkaisujen rahoittamiseen selvästi aiempaa enemmän

Tavoitteena on, että Sitra tukee Suomen talouden kasvua, hyvinvointia ja innovaatioita jatkossa 15 miljoonalla eurolla vuosittain.

Kirjoittaja

Ilari Lovio

Asiantuntija, Viestintä ja yhteiskuntasuhteet

Julkaistu

Sitra on avannut helmi-huhtikuussa 2025 kymmenen rahoitushakua. Vuotta aiemmin hyväksytyn strategian mukaisesti Sitra vahvistaa rooliaan yhteiskunnallisten innovaatioiden rahoittajana.

Tämän kevään rahoitushauissa rahoitetaan ratkaisuja, jotka liittyvät esimerkiksi alueellisen TKI-yhteistyön kehittämiseen sekä datan hyödyntämiseen julkisella sektorilla ja sotessa.

Avoinna on myös esimerkiksi rahoitushaku, jossa valjastetaan luonnon terveysvaikutuksia kansantautien torjuntaan ja pyritään näin hillitsemään yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.

Helmi-huhtikuussa avautuneiden rahoitushakujen kautta on varattu kanavoitavaksi noin 3 miljoonaa euroa.

Tulevaisuustalo Sitran tavoitteena on jatkossa ratkoa yhteiskunnallisia haasteita ja vauhdittaa talouden kestävää kasvua yhä vahvemmin yhdessä muiden organisaatioiden kanssa. Tämän saavuttamiseksi Sitra lisää vuodesta 2026 alkaen rahoittamisen ja sitä tukevien hankintojen määrää noin 15 miljoonaan euroon.

Summa on runsaat 40 prosenttia Sitran vuosibudjetista. Merkittävä osa tuesta kanavoidaan rahoitushakujen kautta.

Yhteiskunnallisten ongelmien ymmärtämisestä innovaatioiden levittämiseen ja juurruttamiseen

Aiheesta riippuen Sitran rahoitushaut voivat olla suunnattu esimerkiksi julkiselle sektorille, yrityksille, järjestöille tai tutkimus- tai oppilaitoksille.

”Rahoitamme työtä, joka voi keskittyä yhteiskunnallisen ongelman syvempään ymmärtämiseen, uusien ratkaisujen kehittämiseen tai niiden käytäntöön viemiseen”, sanoo Sitran Ohjelmat-toiminnon johtaja Lasse Miettinen.

Yhteiskunnallisen ongelman syvemmästä ymmärtämisestä on kyse esimerkiksi Talouden kasvun tulevaisuudet-rahoitushaussa. Siinä Sitra rahoittaa selvityksiä, jotka auttavat ennakoimaan talouden kehityskulkuja nopeasti muuttuvassa maailmassa, varautumaan kriiseihin sekä monipuolistamaan taloudesta käytävää keskustelua.

Uusien innovaatioiden levittämistä tavoitellaan puolestaan esimerkiksi demokratia-aiheisissa rahoitushauissa. Yhdessä näistä rahoitetaan kansalaispaneelien hyödyntämistä päätöksenteon tukena julkishallinnossa. Lisäksi Sitra avasi kunnille ja hyvinvointialuille omat haut, joissa rahoitetaan digitaalisen Polis-alustan käyttöä päätöksentekoon osallistumisen vahvistamiseksi.

Kansalaispaneelit ja Polis-alusta ovat uusia kansalaisosallistumisen menetelmiä, joita Sitra on kokeillut ja jalostanut useamman vuoden ajan. Nyt tavoitteena on jo juurruttaa menetelmät mahdollisimman monen toimijan käyttöön.

Sitran tuki on ”enemmän kuin euroja”

Jatkossa Sitra pyrkii vauhdittamaan Suomea uudistavia ratkaisuja yhä vahvemmin yhdessä kumppanien kanssa. Laajojen temaattisten rahoitushakujen sijaan Sitran haut pyritään rajaamaan tarkemmin.    

”Työstämme rahoitushakujemme aiheita niiden tahojen kanssa, jotka tuntevat ongelman parhaiten. Avaamme haun vasta kun ongelma on yhdessä niin hyvin rajattu, että uskomme siihen löytyvän innovatiivisia ratkaisuja hakujen avulla”, sanoo Sitran Ratkaisut-toiminnon johtaja Kalle Nieminen.

Sitra eroaa monista rahoittajaorganisaatioista siinä, että yhteistyö on tiivistä myös rahoitettavien hankkeiden toteutusvaiheessa. Jos hankkeet siitä hyötyvät, Sitra osallistuu toteutukseen aktiivisesti asiantuntijoidensa työllä.

”Taloudellisen panostuksen lisäksi meidän ydinosaamistamme on tukea kumppaneita yhteiskunnallisen muutoksen toteuttamisessa, innovaatioiden yhteiskehittämisessä, tulevaisuusajattelussa ja verkostojen rakentamisessa. Tuki on enemmän kuin euroja,” Nieminen summaa.

Lisää tietoa auki olevista hauista löydät Hae rahoitusta -sivulta.