archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Teppo Turkista Sitran viestintäjohtaja

Teppo Turkki (s. 1958) on valittu Sitran uudeksi viestintäjohtajaksi. Turkki aloittaa Sitrassa 1.12.2009, kun tehtävää aikaisemmin hoitanut viestintäjohtaja Laura Niemi muuttaa Yhdysvaltoihin opintovapaalle.

Julkaistu

Teppo Turkki (s. 1958) on valittu Sitran uudeksi viestintäjohtajaksi. Turkki aloittaa Sitrassa 1.12.2009, kun tehtävää aikaisemmin hoitanut viestintäjohtaja Laura Niemi muuttaa Yhdysvaltoihin opintovapaalle.  

Teppo Turkilla on monipuolinen kokemus suomalaisen yhteiskunnan eri alueilta. Hän on tunnettu kirjoittaja ja mediavaikuttaja, joka on toiminut asiantuntijana useissa eri korkeakouluissa, instituuteissa sekä valtionhallinnossa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Viime vuosina hän on seurannut Itä-Aasian kehitystä ja työskennellyt muun muassa vierailevana tutkijana Wasedan yliopistossa Tokiossa (2003-05). Vuonna 2004 Turkki kutsuttiin Research Fellowiksi Japanin kansainvälisen yliopiston Center for Global Communications -think tankiin. Lisäksi Turkki on työskennellyt johtajana Taideteollisessa korkeakoulussa (2005-08) ja Elisa Oyj:n ylimmän johdon neuvonantajana (1998-2003). Sitran tutkimusneuvoston jäsen hän on ollut vuosina 1996-98.    

– On hienoa saada Tepon kaltainen visionääri ja viestintävaikuttaja mukaan Sitran tiimiin. Viestinnällä on keskeinen rooli Sitran yhteiskunnallisen mission ja strategian suunnittelussa ja toteutuksessa. Tavoittelemiamme kokonaisvaltaisia muutoksia on mahdotonta viedä läpi ilman monipuolista viestintää. Tämän lisäksi saamme Tepon myötä Sitraan aimo annoksen syvällistä Aasia-osaamista, Sitran yliasiamies Mikko Kosonen kiteyttää valinnan.

Koulutukseltaan Turkki on yhteiskuntatieteiden maisteri. Aiemmin hän on opiskellut psykologiaa ja neurofysiologiaa Helsingin yliopistossa. 1980-luvun alkupuolella Turkki oli mukana perustamassa ja päätoimittajamassa useita kulttuuri- ja mielipidelehtiä. Hän myös perusti ja päätoimitti Suomen ensimmäisiin paikallisradioihin lukeutunutta Radio Cityä Helsingissä.    

– Muistan kun seisoin kaksikymmentä vuotta sitten Berliinin muurilla Branderburgin portilla ja katsoin kuinka Eurooppa syntyi uudestaan. Pysyväksi luultu, maailmaa jakanut kylmä sota murtui silmien edessä muurin myötä. Pidän Sitraa rohkeana organisaationa, yhtenä kiinnostavimmista ja itsenäisimmistä suomalaista yhteiskuntaa uudeksi hahmottavista työpakoista, jossa voi nähdä tulevaisuuden Berliinien muurien murtumisia.  Ja koska oma uteliaisuuteni ja työni eri puolilla maailmaa on aina liittynyt uuden etsimiseen ja muutoksen ymmärtämiseen, työn aloittaminen yhtenä Sitran muutosta rakentavan tiimin jäsenenä on mitä innostavinta, Turkki sanoo.