Tiedote 13.1.2006Kauppa- ja teollisuusministeriön Teknologiaosaston osastopäällikkö Timo Kekkonen on nimitetty Sitran Innovaatio-ohjelman johtajaksi 15.2.2006 alkaen vuoden 2007 loppuun. Innovaatio-ohjelman nykyinen johtaja Antti Hautamäki siirtyy 16.1.2006 alkaen Kaliforniaan kahdeksi vuodeksi globaalin tietämyksen hallintaa selvittävään Sitran tutkimushankkeeseen Berkeleyn yliopistossa. Hän on samalla mukana perustamassa ja kehittämässä Kaliforniaan suomalaista innovaatiokeskusta, joka tulee palvelemaan myös Sitran ohjelmia. Hautamäen toiminta Kaliforniassa palvelee osaltaan Sitran Innovaatio-ohjelman tavoitetta kansainvälistää suomalaista innovaatioympäristöä. – Kekkosen nimitys tukee hyvin Sitran tavoitetta lisätä osaamisen vaihtoa Sitran ja julkishallinnon välillä. Määräaikaiset työtehtävät Sitran ohjelmissa ovat erinomainen keino saada alan huippuosaamista Sitraan ja sitten tehtävän päätyttyä viedä sitä uusilla kokemuksilla kartutettuna eteenpäin, yliasiamies Esko Aho sanoo. Timo Kekkonen on työskennellyt vuodesta 1996 kauppa- ja teollisuusministeriössä. Aluksi hän oli vastuussa kansainvälisen teknologiapolitiikan alueesta ja vuoden 1999 alusta ministeriön teknologiaosaston osastopäällikkönä. Koulutukseltaan Kekkonen on diplomi-insinööri ja hän valmistui vuonna 1984 teknillisestä korkeakoulusta. Hän aloitti uransa tutkijana VTT:ssa, josta siirtyi projektipäälliköksi Metalliteollisuuden Keskusliittoon ja sieltä Rauma-Repolaan kehittämään uusia liiketoimintoja materiaalitekniikan alueelta. Vuonna 1991 Kekkonen siirtyi Teknologian kehittämiskeskukseen, Tekesiin ja vuosina 1994–1996 hän oli Brysselissä Suomen EU-edustustossa vastuualueenaan eurooppalainen tutkimuspolitiikka. Kekkonen hoitaa myös Sitrassa työskentelynsä aikana nykyisiä tehtäviään Tekesin hallituksen puheenjohtajana.
Lisätietoja:
yliasiamies Esko Aho, asiamies Kari Tolvanen, puh. (09) 618 991