archived
Arvioitu lukuaika 4 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Tutkimustiimin viikon varrelta #2: Tarvitsevatko päättäjät tietoa vai ymmärrystä?

Miksei asiantuntijoiden selviä suosituksia toteuteta poliittisessa päätöksenteossa, vaikka yhteiskunta kaipaa kipeästi uudistuksia?

Kirjoittaja

Timo Hämäläinen

Johtava asiantuntija, Kilpailukykyä datasta

Julkaistu

Tarve raporttien teettämiseen ja tekemiseen lähtee oletuksesta, että päätöksentekotilanne ymmärretään hyvin ja siihen voidaan soveltaa olemassa olevaa asiantuntemusta ja päätöksentekomalleja. Tämä oletus ei kuitenkaan enää usein pidä paikkansa nyky-yhteiskunnassa.

Suomen yhteiskunnallista päätöksentekoa vaivaa analyysiähky. Eduskunta, hallitus, ministeriöt, virastot ja kunnat teettävät vuodesta toiseen lukemattomia raportteja, joiden vaikutus yhteiskunnalliseen päätöksentekoon jää olemattomaksi. Näiden raporttien laatimisessa käytetään usein hallinnon ulkopuolisia selvitysmiehiä, asiantuntijoita ja konsultteja, jotka tuovat yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun oman osaamisensa ja viitekehyksensä. Raporttien heikkoa vaikuttavuutta ihmetellään yleisesti. Miksei asiantuntijoiden selviä suosituksia toteuteta poliittisessa päätöksenteossa, vaikka yhteiskunta kaipaa kipeästi uudistuksia?

Syy saattaa olla suositusten kapea-alaisuudessa ja todella luovien uusien ehdotusten puutteessa. Analyyttinen lähestymistapa lähtee siitä, että päätöksentekotilanne (tavoitteet, konteksti ja toimenpidevaihtoehdot) ymmärretään hyvin ja siihen voidaan soveltaa olemassa olevaa asiantuntemusta ja päätöksentekomalleja. Tämä oletus ei kuitenkaan enää usein pidä paikkansa nyky-yhteiskunnassa. Talouden ja yhteiskunnan pitkälle edennyt erikoistuminen ja viimeaikainen nopea murros ovat lisänneet päätöksentekoon liittyvää epävarmuutta ja yhteiskunnallisten ongelmien monimutkaisuutta. Yhä useampi yhteiskunnallinen ongelma on luonteeltaan viheliäisen monimutkainen (wicked) ja suuren epävarmuuden ympäröimä. Tällaisten ongelmien ratkaiseminen vaatii erilaisten näkemysten, tietojen, osaamisen ja intressien yhteensovittamista luovalla tavalla.

MIT:n tutkijoiden Richard Lesterin ja Michael Pioren kirjan Innovation – the missing dimension mukaan analyyttinen lähestymistapa soveltuu huonosti erittäin epävarmojen ja monimutkaisten ongelmien ratkaisuun. Heidän mielestään siihen tarvitaan eri alojen osaajia yhdistäviä pitkäjänteisiä tulkinta- ja oppimisprosesseja. Tällaisissa prosesseissa luodaan ensin yhteistä kieltä, luottamusta ja ymmärrystä, jonka jälkeen kehitetään yhdessä luovia ratkaisuja aiempaa monipuolisemman jaetun ymmärryksen pohjalta. Lesterin ja Pioren mukaan tällaiset tulkinta- ja oppimisprosessit tekevät mahdolliseksi tuloksekkaan yhteistyön ja edistävät radikaaleja innovaatioita suuren epävarmuuden olosuhteissa. He suosittelevat tätä lähestymistapaa päätöksentekoon mm. Yhdysvaltain kilpailukyvyn turvaamiseksi kireässä globaalissa kilpailussa.

Miten erilaista osaamista ja tietoa yhdistäviä yhteisiä tulkinta- ja oppimisprosesseja voitaisiin edistää Suomessa? Päätöksentekijöiden tulisi ensiksi pystyä erottamaan sellaiset ongelmat, joihin perinteinen analyysi sopii lähestymistavaksi, sekä sellaiset, jotka vaativat em. tulkinta- ja oppimisprosessia. Tällaiset prosessit vaativat tuekseen turvallisen yhteisen tilan, jossa kilpailun paineet tai joidenkin sidosryhmien intressit eivät pääse pilaamaan pitkäjänteistä ja avointa dialogia. Julkishallinnolla voi olla tärkeä rooli neutraalin ja turvallisen keskustelutilan tarjoamisessa, mutta myös kolmannen sektorin toimijat ja yritykset voivat ottaa keskustelun koolle kutsujan, virittäjän ja ylläpitäjän roolin. Yhteiset ennakointi-, strategia- ja regulaatioprosessit, ulkomaiset tutkimusmatkat ja kokeiluhankkeet voivat toimia yhteistoiminnan käynnistäjinä ja perustana. Mahdollisuus työskennellä samoissa tiloissa sekä yhteistä pohdintaa fokusoivat konkreettiset asiat ja käytännön ongelmat (boundary objects) tukevat myös yhteisiä pohdintoja. Tärkeintä on jatkuvan ja päämäärähakuisen dialogin synnyttäminen ja kehittäminen.

Tämä vaatii julkishallinnolta uudenlaista ”kutsujen isännän” roolia. Siihen kuuluu mm. sopivien osallistujien valinta, osallistujien motivointi, luottamuksellisen ilmapiirin luominen, yhteistyön päämärän määrittäminen, turvallisen keskustelutilan tarjoaminen sekä tarvittaessa uusien ajatusten ja osallistujien esittely prosessin kehittymiseksi.

Tällaisen roolin ottaminen vaatii julkishallinnolta uudenlaista osaamista. Analyyttinen toimintamalli on syvään juurtunut ja psykologisesti houkutteleva. Sen kanssa toimittaessa ei tarvitse myöntää, että epävarmuus on niin suurta, ettei päätöksentekijä oikeasti tiedä mistä suunnasta ratkaisua kannattaisi hakea. Lisäksi ulkopuolisten asiantuntijoiden ja valmiiden mallien käyttö takaa sen, että jonkinlaisia legitiimejä suosituksia saadaan asetettuun määräaikaan mennessä. Lesterin ja Pioren mukaan tulkinta- ja oppimisprosessit asettavat vaatimuksia myös osallistujilleen sekä laajemmin koulutusjärjestelmälle. He korostavat erityisesti humanististen aineiden sekä kouluissa tapahtuvan dialogin merkitystä oppilaiden tulkintavalmiuksien kehittymisessä. Erityisesti standardoitujen testien lisääminen johtaisi heidän mielestään aivan väärään suuntaan, koska ne korostavat selkeitä ja helposti korjattavia kysymyksiä laaja-alaisesti erilaisia aiheita pohtivien esseiden sijaan.

Aiempaa epävarmemmassa ja monimutkaisemmassa maailmassa ei kuitenkaan pärjätä ilman analyysiä ja sen tuottamaa tietoa. Sen ei kuitenkaan tulisi olla päätöksentekoprosessin lähtökohta vaikeita yhteiskunnallisia ongelmia ratkottaessa. Jos analyysiin mennään liian aikaisessa vaiheessa, rajoittaa päätöksentekijä turhaan vaihtoehtojaan valitsemalla jatkotyön kohteeksi vain tietyt viitekehykset ja analyysimallit. Tämä sulkee helposti tarkastelun ulkopuolelle muita legitiimejä viitekehyksiä ja malleja sekä sidosryhmiä, jotka eivät allekirjoita tehtyjä valintoja. Tämä ei tiedä hyvää tuotettujen johtopäätösten toteuttamiselle. Analyysin ja siinä tuotetun tiedon oikea aika on silloin, kun monimutkaisesta ongelmasta on tuotettu yhteisen tulkinta- ja oppimisprosessin avulla riittävä yhteisymmärrys, jotta parhaat mahdolliset viitekehykset, mallit ja asiantuntijuus voidaan tunnistaa. 

Mistä on kyse?