Tekstiversio |  På svenska  |  In English Sivukartta  |  Palaute

29.6.2010
Suomi ensi yrittämällä nollaenergiarakentamisen kärkikaartiin
Aalto-yliopiston tiimi saavutti hienosti viidennen sijan Solar Decathlon Europe 2010 -kilpailussa Madridissa. Kilpailu on aurinkoenergiaan pohjautuvan energiatehokkaan rakentamisen kymmenottelu, jossa eri maiden yliopistot kilpailevat keskenään parhaan talon suunnittelussa. Sitran Energiaohjelma toimi Aalto-Yliopiston tiimin päärahoittajana.  Lue lisää

Seminaarit verkossa

Katso Sitran seminaareja ja julkistamistilaisuuksia verkossa. 

Blogi

Joskus piipittäminenkin huomataan   17.6. 
Uutiset ja tiedotteet

8.7.2010
Sitran kohdeyrityksen innovaatio lisää pienpuun hyödyntämismahdollisuuksia

Suomalainen Fixteri Oy on kehittänyt pieniläpimittaisen puun korjuuseen toimitusketju- ja korjuuteknologiaratkaisun, jonka avulla aiemmin metsänhoidossa hyödyntämättä jäänyttä puuainesta voidaan hyötykäyttää energia- ja kuitupuuna. Uudesta menetelmästä hyötyvät samanaikaisesti metsä- ja energiateollisuus, korjuuyrittäjät, metsänomistajat sekä luonto.

5.7.2010
VamBion biokaasulaitos vihitään käyttöön Vampulassa

Watrec Oy:n KVR-urakkana toteuttama VamBio Oy:n uusi biokaasulaitos Vampulassa tuottaa uusiutuvaa bioenergiaa elintarviketuotannon, alkutuotannon ja yhdyskuntien biohajoavista jätteistä ja sivutuotteista. Watrec Oy on Sitran Maamerkit-ohjelman pääsijoituskohde.

30.6.2010
Kuntien palvelukeskuksilla rohkeasti kohti parempaa tuottavuutta

Useita vuosia käyty keskustelu kuntien tietohallintojärjestelmien yhtenäistämisestä ja palveluiden yhteisestä kehittämisestä on konkretisoitumassa yhteiseksi tekemiseksi. Aiesopimukset allekirjoittaneet kunnat ja kuntayhtymät ovat rohkeasti ryhtyneet toimeen tuottavuuden parantamiseksi.

29.6.2010
Suomi ensi yrittämällä nollaenergiarakentamisen kärkikaartiin

Aalto-yliopiston tiimi saavutti hienosti viidennen sijan Solar Decathlon Europe 2010 -kilpailussa Madridissa. Kilpailu on aurinkoenergiaan pohjautuvan energiatehokkaan rakentamisen kymmenottelu, jossa eri maiden yliopistot kilpailevat keskenään parhaan talon suunnittelussa. Sitran Energiaohjelma toimi Aalto-Yliopiston tiimin päärahoittajana.

Lisää uutisia 

 
Tapahtumat

17.8.2010
Innovaatioguru Clayton Christensen Suomeen 17.8.2010

Innovaation ja johtamisen kuumin nimi Harvardin professori Clayton Christensen vierailee Suomessa 17.8.2010 ja esiintyy rajatulle kohderyhmälle Executive Class -seminaarissa Katajanokan kasinolla Helsingissä.

1.9.2010
Helsinki Design Lab -hankkeen päätapahtuma

Helsinki Design Lab hankkeen päätapahtuma kokoaa yhteen strategisen designin osaajia sekä päättäjiä julkishallinnosta ja yritysmaailmasta.

Lisää tapahtumia 

 
Tavoitteista totta

12.7.2010
Puisia matala- ja nollaenergiataloja globaaleille markkinoille

Metsistään ja puistaan ylpeä Suomi on puukerrostalojen rakentamisen kehitysmaa. Kiinteistöissä käytetään yli 40 prosenttia Suomen kaikesta energiasta, joten puusta rakennettaville matalaenergiakerrostaloille olisi suurta tarvetta. Kotimarkkinoiden lisäksi niistä voisi tulla myös hyvä vientituote.

Kaikki artikkelit 

Ohjelmat
Energiaohjelma Energiaohjelma

Hyppy matalaenergia- yhteiskuntaan
Julkishallinnon johtamisohjelma Julkishallinnon johtamisohjelma

Toteutusvoimaa uudistumiseen
Koneteollisuuden kasvuohjelma Koneteollisuuden kasvuohjelma

Koneteollisuus globaalisti kilpailukykyiseksi
Kuntaohjelma Kuntaohjelma

Parempaa palvelua, parhaalla mahdollisella tavalla järjestettynä
Maamerkit-ohjelma Maamerkit-ohjelma

Maaseudun merkitykset
Suomen elinvoiman lähteet -kehitysohjelma Suomen elinvoiman lähteet -kehitysohjelma
Päättyneet ohjelmat Päättyneet ohjelmat

Elintarvikkeet ja ravitsemus-, Innovaatio-, Intia-, Terveydenhuolto-, Venäjä- ja Ympäristö-ohjelma
Kaikki hankkeet Kaikki hankkeet

Keskeisiä hankkeita listoina
Puheenvuoro

22.7.2010
Suvi Kemppainen: Julkiset hankinnat innovaatiotoiminnan vauhdittajana – puheista tekoihin

Julkisista hankinnoista innovaatiotoiminnan ajurina on puhuttu pitkään. Nyt jos koskaan on aika lunastaa puheet ja ryhtyä tositoimiin.

Kaikki puheenvuorot 

Sitra Yhteystiedot Haku
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra

Suomen kilpailukyky ja suomalaisten hyvinvointi edellyttävät laaja-alaisia ja syvällisiä muutoksia. Sitra ennakoi tulevaa ja edistää muutoksia yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Suomen kannalta keskeisiin haasteisiin Sitra tarttuu ohjelmien ja strategiaprosessien avulla. Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, jonka tehtävä on rakentaa huomisen menestyvää Suomea.
Itämerentori 2, PL 160,
00181 Helsinki
Puh. (09) 618 991, Faksi (09) 645 072
Sähköposti etunimi.sukunimi@sitra.fi tai sitra@sitra.fi
Sijaintimme kartalla

Sitra Facebookissa Sitra Twitterissä

Haku verkkosivujen sisällöstä

Julkaisuhaku