Siirry suoraan sisältöön

Julkaistu 17.04.2018

Greenpeace: Anteeksi, lapset

Greenpeace pyysi ihmisiä kirjoittamaan, miten kertoisi menneisyyden talvista lapsenlapsilleen vuonna 2050. Tuloksena oli joukko haikeita ja lohduttomia muistoja ja vahva uskomus siitä, että ilmastonmuutokselle ei ole enää mitään tehtävissä.
Kirjoittaja
Kirjoittajan profiilisivu: Noora Mattila
Toimittaja
Noora Mattila on vapaa toimittaja, joka on työskennellyt muun muassa Nuori Voima -kulttuurilehden toisena päätoimittajana sekä toimittajana Helsingin Sanomissa ja Kodin Kuvalehdessä. Mattila on erikoistunut kulttuuri- ja featurejournalismiin sekä editointiin ja viime aikoina opetellut myös podcastien tekemistä. Hän asui hiljattain kaksi vuotta Seattlessa ja kirjoitti juttuja myös Yhdysvalloista Suomeen. Nyttemmin hän on muuttanut Suomen Seattleen eli Poriin.

”Vaarin lapsuudessa oli aina jouluisin lunta. Isot puhtaan valkeat nietokset hallitsivat maisemaa ja puut olivat saaneet koristeellisen lumihuputuksen. Talvisin pystyi hiihtämään ja laskemaan mäkeä sekä tekemään isoja lumilinnoja. Vaarin lapsuus meni ja äkkiä ei jouluisin ollutkaan enää lunta vaan maisemaa hallitsi kostea harmaus ja puut olivat oman värisiänsä. Mihin lumi hävisi? Ei hiihdetty eikä laskettu mäkeä puhumattakaan lumilinnoista. Jotain pysyvää ja surullista oli tapahtunut. Mutta mitä? Vaari ei oikein tiedä, vaikka vaarin pitäisi tietää, koska vaari oli omalta osaltaan tietämättömyyttään aiheuttamassa harmaita jouluja. Anteeksi lapset.”

Suunnilleen tällaisen tarinan kirjoittivat lähes kaikki 224 vastaajaa, jotka osallistuivat Greenpeacen tekemään SenseMaker-kyselyyn. Greenpeace oli pyytänyt vastaajia kertomaan, miten vuonna 2050 kuvailisi lapsenlapsilleen nuoruutensa talvia.

Tarinoissa oli pakkasposkia, potkukelkkoja ja lumitimantteja. Ja sitten käänne pysyvään ja surulliseen kosteaan harmauteen.

Narratiivipyyntö ei ehkä ollut kaikkein onnistunein, koska tarinat olivat niin samankaltaisia, Greenpeace Nordicin maajohtaja Sini Harkki myöntää. Silti aineistosta voi tehdä useita johtopäätöksiä.

Ensinnäkin kun vastaajilta kysyttiin, kenelle kuului vastuu muutoksesta, valtaosa syytti yritysmaailmaa ja poliitikkoja. Yksilökulma jäi tyhjemmäksi.

Moni ajatteli, ettei omilla toimilla olisi mitään vaikutusta. Yleisimpiä tunnetiloja olivat ahdistus (tarina 1: lue vastaajien tarinoita artikkelin lopusta), avuttomuus ja haikeus. Toiveikkuutta ilmaisi vain yksi kirjoittaja, joka uskoi olevansa vuonna 2050 jo kuollut.

Itse asiassa tarinoiden samankaltaisuus kertoo myös oman totuutensa. Yksikään vastaaja ei kuvitellut, että talvet olisivat vuonna 2050 ennallaan (tarina 2). Yksikään ei uskonut, että ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen löytyisi tahtoa (tarina 3) tai keinoja ennen sitä.

Olisimmepa toimineet ajoissa (tarina 4), sanoi moni. Ihminen on ahne eläin, joka ei osannut katsoa tarpeeksi kauas. Eipä auttanut vegaaniruoka tai kierrätys. Anteeksi, lapset.

Valtava ongelma lamauttaa

On varsin yllättävää, ehkä huolestuttavaakin, että näin vastasivat Greenpeacen sähköpostilistalle kuuluvat järjestön tukijat tai satunnaiset lahjoittajat – joukko, joka on keskimääräistä valmiimpaa toimimaan ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

”Sinänsä voimattomuus ei ole ihme, koska ilmastonmuutos on niin valtava ongelma”, Harkki sanoo ja mainitsee esimerkin: tällä menolla maapallo saattaa kantaa vuonna 2100 vain miljardi ihmistä, mikä tarkoittaisi, että yhdeksän miljardia kuolee.

Myös media on muuttanut ilmastonmuutoksesta kirjoittamista. Kun ennen opastettiin energiansäästölamppuihin ja työmatkapyöräilyyn, nyt uutisoidaan suurvaltojen tai jättiyritysten ilmastosynneistä.

”Siihen suuntaan mekin olemme yrittäneet viestintää viedä: että ihmiset yrittäisivät vaikuttaa rakenteisiin ja poliittisiin päättäjiin. Esimerkiksi helsinkiläinen ei voi pelkillä kuluttajavalinnoilla tehdä energiankulutukselleen mitään, koska kaupungin kaukolämpö tuotetaan hiilivoimalla”, Harkki sanoo.

”Toisaalta näistä vastauksista tulee mieleen, että ehkä pienet yksilöteot ovat merkittäviä jo sen takia, että ihminen voi tuntea itsensä aktiiviseksi toimijaksi. Jos aloittaa jostain pienestä, se voi johtaa siihen, että alkaa myös vaikuttaa muiden kanssa yhdessä.”

Tasapainoilua tiedon ja tuskan välillä

Harkin mielestä ahdistuksen tunne voi olla toimiva muutosvoima silloin, kun ihminen pystyy näkemään myös ratkaisuja ja toivoa. Kyselyssä vallitsevaksi noussut sarkastinen toivottomuus sen sijaan ei vaikuta hyvältä.

Se luo pohtimisen aihetta Greenpeacen viestinnälle ja kampanjoinnille.

”Jollain lailla meidän pitää kuvailla ihmisille, miten paha tilanne on, koska ymmärrys ilmastonmuutoksesta on välttämätön. Mutta samalla pitää varoa, ettei synny sellainen olo, että vaikuttaminen on mahdotonta.”

Greenpeacessa kysely onkin johtanut keskusteluun siitä, miten toivonsa heittäneitä ihmisiä voisi rohkaista toimimaan.

”Yksi implikaatio on, että jos pyydämme ihmisiä tekemään jotain, meidän pitää voida osoittaa, mitä vaikutuksia sillä on”, Harkki sanoo. ”Olemme jo tehneetkin kampanjoita, joissa korostetaan ratkaisuja. Mietin myös, voisiko enemmänkin nostaa esiin sellaisten ihmisten tarinoita, jotka ovat onnistuneet muuttamaan maailmaa.”

Kyselyssä ja Cynefin-keskuksen tekemässä korrelaatioanalyysissä nousi esiin huomioita, joita voisi Harkin mielestä tutkia lisää. Esimerkiksi yhteys luontoon ja yhteisöllisyyden korostaminen näyttivät korreloivan, mutta mitä se merkitsee?

Harkki ajattelee, että SenseMakerin kaltainen tutkimusmenetelmä on hyödyllinen myös jatkossa. Kompleksisuus sinänsä on Greenpeacelle tuttua.

”Teemme paljon kokeiluja ja testaamme omia oletuksiamme, pidämme strategiat avoinna. Greenpeacen strateginen ajattelu on oikeastaan aina sopinut kompleksisuusajatteluun. Etsimme sellaisia disruption hetkiä, jolloin johonkin ongelmaan kannattaa vaikuttaa, jotta saa aikaan lumipalloreaktion.”

Ja ilmastonmuutoksessa nimenomaan lumipalloreaktiot ovat tarpeen.

Vastaajien kirjoittamia tarinoita

TARINA 1

Menneisyys

Tarinaa on vaikea kuvitella. Aihe tuntuu ahdistavalta. Kertoisin varmaankin siitä kuinka kaunista lumi oli ja kuinka hiihdimme kouluun. Kuinka öisinkin oli valoisaa lumen ansiosta. Kuinka ilma oli raikas eikä kuitenkaan palellut kunhan oli tarpeeksi vaatetta. Kuinka hangella hiihtäessä on niin kevyt tunne että melkein lentää. Olisi vain kerrottava myös toinen puoli. Kuinka lumi vähitellen hävisi ja talvista tuli pimeitä ja loskaisia. Kuinka ihmiset eivät piitanneet ympäristöstä pätkän vertaa koska lopulta status oli tärkein. Kuinka isolla autolla ja lentomatkoilla sai statusta ja useimmille se oli tärkeämpää kuin ympäristö. Ja sitten kävi näin kuin kävi.

TARINA 2

En kykene

En kykene lähestymään tätä asiaa tämän tehtävän lähtökohdista. Minulla ei lähes 100% varmasti tule olemaan lapsenlapsia ja tulevaisuusskenaarion luominen toisin sanoen yhden sellaisen valitseminen ja siitä fabuloiminen tuntuu myös mahdottomalta. Olisi yhtä lailla naurettavaa kuvitella itsensä lämmittelemään kolmannen sukupolven kanssa roskapönttönuotiolle kuin viherkattoiseen älykkääseen paalutaloon euroopanmeren ylle. Haluaisin kovasti tietää mitä biosfääristä ja yhteiskunnasta on jäljellä vuonna 2050 ja olen hyvin haluton olettamaan hetkeäkään että tietäisin jo. Mahdollisesti näen sitten omin silmin (64-vuotiaana). Jos suurin suruni siinä kohtaa on ettei talvella ole enää lunta ja jos kykenen kommunikoimaan tämän jollekulle kolmatta sukupolvea edustavalle asiat eivät ole huonoimmalla tolalla.

TARINA 3

Vain kova pakkanen estää hiihtämästä talvella

Silloin saatoimme luottaa siihen että lumi tuli melkein aina loppusyksyllä ja sitten hiihtosäätä riitti huhtikuulle saakka. Suojasää oli poikkeus. Pakkasta oli paljon tai vähän vaan mutta talvella ei satanut vettä.lunta oli paljon. Asuin Itä-Suomessa lapsena 1960-luvulla. Syksyisin toivoimme että reilu pakkanen tulisi wEnnen lunta. Silloin oli ihana luistella järven jäällä. Nyt vuodenaikojen erot ovat kaventuneet. Toivon että olisimme tienneet ajoissa miten ehkäistä ilmastonmuutosta. Toivon että tämä vahinko olisi voitu estää. Nyt olisin valmis elämään vaatimattomammin tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Tämä on elinaikamme suurin asia. Sen väisteleminen on suurin harha minkä hyväksymme.

TARINA 4

Ilmastomuutos

Silloin oli metsiä paljon enemmän ja niissä oli vielä isoja puita ja paljon enemmän eläimiä. Moni eläin- ja kasvilaji on kuollut sukupuuttoon. Talvisin oli pakkasta ja lunta eivätkä kesät olleet näin kuumia. Ja sateita oli vähemmän. Myrskyjä oli vähemmän ja ne olivat pienempiä. elinkelpoisia alueita oli paljon enemmän.Aika moni ihminen osallistui ongelman ratkaisuun mutta ihmisten pienet arkiset toimet kuten vaikka lajittelu ja pyöräily eivät ongelmaa pystyneet ratkaisemaan. Moni myös alkoi vegaaniksi.Vastuu oli tietysti poliitikoilla mutta he eivät asiaan kunnolla ja riittävän aikaisin puuttuneet kun kokoajan oli jotkut vaalit tulossa ja oma ja puolueen menestys oli varmistettava. Ihmisillä olisi tietysti ollut aivan mahtava mahdollisuus vaaleissa valita viisaat poliitikot valtaan mutta eivät ihmiset osanneet niin kauas katsoa huominen toimeentulo oli lähinnä mielessä.Ympäristöjärjestöt tekivät mahtavaa työtä mutta ei se sitten kuitenkaan riittänyt.

Mistä on kyse?