Artikkeli
Sitran ja EVAn kyselytutkimus paljastaa suomalaisten EU-ajattelun siirtyneen uuteen aikakauteen. Perinteinen sisämarkkina-ajattelu on väistymässä ja tilalle ovat tulleet vaatimukset aiempaa järeämmästä teollisuuspolitiikasta ja teknologisen kilpailukyvyn vahvistamisesta. Kansallisen päätösvallan luovuttamiselle, sääntöbyrokratian kasvattamiselle sekä suurten jäsenmaiden väliselle valtiontukikilpailulle suomalaiset asettavat kuitenkin tiukat rajat.
Johtava asiantuntija, Ennakointi ja koulutus
Vanhempi neuvonantaja, Ennakointi ja koulutus
Julkaistu
16.6.2026
Euroopan unioni on rakentunut historiallisesti sisämarkkinaprojektina. Sen ytimessä on ollut ajatus yhteisestä talousalueesta, jossa tavarat, palvelut, pääomat ja ihmiset liikkuvat mahdollisimman vapaasti. EU:n talousmalli on rakentunut vahvan kilpailuoikeudellisen ajattelun varaan: sen keskiössä ovat olleet valtiontukien rajoittaminen, monopolien hajottaminen ja yhteisten pelisääntöjen valvonta. (Ks. tarkemmin ordoliberalismi)
Asetelma on kuitenkin viime vuosina muuttunut. Koronakriisi, Venäjän hyökkäyssota, energiakriisi ja kiristynyt suurvaltakilpailu ovat haastaneet ajatuksen EU:sta ensisijaisesti sääntöjen ja avoimien markkinoiden projektina. Globaali toimintaympäristö on murroksessa, kun Yhdysvallat tukee omaa teollisuuttaan massiivisilla investointiohjelmilla sekä aggressiivisella tullipolitiikalla ja Kiina ohjaa markkinoitaan valtiovetoisesti. Tämän vuoksi Euroopassa on herätty kysymään, toimiiko perinteinen sisämarkkina-ajattelu enää uuden aikakauden olosuhteissa. Keskusteluun on noussut kysymys siitä, pitäisikö EU-tason hyväksyä aiempaa valtiovetoisempi malli ja panostaa yhteiseen teollisuuspolitiikkaan pelkän sisämarkkinoiden kehittämisen sijaan (ks. tarkemmin dirigismi).
Sitran ja EVAn kyselytutkimus (n = 2047) osoittaa suomalaisten tunnistavan tämän historiallisen murroksen ja antavan vahvan tuen EU-tason teollisuuspolitikalle. Kansalaiset katsovat, että unionin on aktiivisesti rahoitettava ja suosittava eurooppalaisia suuryrityksiä, jotta maanosa pysyy mukana teknologisessa kehityksessä.
Tulos vahvistaa käsitystä siitä, että yritysten tukeminen ei liity ainoastaan julkisiin hankintoihin, vaan laajempaan kysymykseen Euroopan kilpailukyvystä ja teknologisesta asemasta. Vastaajat ovat myös valmiita hyväksymään eurooppalaisen tuotannon suosimisen silloinkin, kun se nostaa tuotteiden ja palveluiden hintoja. Suomalaiset näyttävät siis olevan valmiita maksamaan enemmän, jos sen katsotaan vahvistavan eurooppalaista tuotantoa, omavaraisuutta ja huoltovarmuutta.
Kyselyn perusteella muutos ei kuitenkaan merkitse paluuta perinteiseen yritystukipolitiikkaan. Suomalaiset eivät näytä toivovan pysyviä poikkeuksia valtiontukiin eikä rajatonta julkista tukea yrityksille. Odotukset kohdistuvatkin unionin kykyyn vahvistaa eurooppalaisen teollisuuden toimintaedellytyksiä kriittisillä aloilla, joilla markkinakilpailusta on tullut osa suurvaltapolitiikkaa ja turvallisuusstrategioita. Kyse on ennen kaikkea vastaamisesta globaaliin teknologiseen kilpajuoksuun. EU:lta vaaditaan kykyä luoda yrityksilleen sellaiset toimintaolosuhteet, joiden puitteissa ne voivat kilpailla tasavertaisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan valtiollisesti tuettujen jättien rinnalla.
Eurooppalaisten yritysten suosiminen julkisissa hankinnoissa saa suomalaisilta vahvan tuen. Kolme neljästä vastaajasta, 75 prosenttia, katsoo, että Euroopan maiden tulisi suosia hankinnoissaan eurooppalaisia yrityksiä, vaikka se nostaisi tuotteiden ja palveluiden hintoja. Eri mieltä on vain 10 prosenttia (tekstissä yhdistetyt prosenttiosuudet on laskettu pyöristämättömistä luvuista) ja 15 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa. Tulos kertoo, että julkisissa hankinnoissa halvin hinta ei ole suomalaisten mielestä ainoa ratkaiseva peruste. Eurooppalainen tuotanto, teknologinen osaaminen ja huoltovarmuus painavat vaakakupissa enemmän kuin välitön kustannussäästö.
Tulos sopii laajempaan muutokseen, jossa EU:ta ei enää nähdä vain sisämarkkinoiden ja sääntelyn hankkeena. Se nähdään aiempaa vahvemmin toimijana, jonka on kyettävä vahvistamaan omia kyvykkyyksiään maailmanpolitiikan murroksessa. Suomalaiset vaikuttavat olevan valmiita maksamaan Euroopan omavaraisuudesta, mikäli se vahvistaa maanosan teollista perustaa ja vähentää riippuvuuksia. Julkiset hankinnat ovat tässä keskeinen väline.
Kyselyssä suomalaiset antavat vahvan tuen EU-tason teollisuus- ja teknologiapolitiikalle. Lähes seitsemän kymmenestä vastaajasta (69 prosenttia) katsoo, että EU:n on aktiivisesti rahoitettava ja suosittava eurooppalaisia suuryrityksiä, jotta Eurooppa pysyy mukana teknologisessa kehityksessä. Eri mieltä väitteestä on vain 8 prosenttia, ja 23 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa. Tulos vahvistaa kuvaa siitä, että eurooppalaisten yritysten tukemista ei nähdä vain julkisten hankintojen kysymyksenä, vaan laajempana kilpailukykyyn ja teknologiapolitiikkaan liittyvänä valintana.
Tulos kertoo myös sisämarkkina-ajattelun muutoksesta. EU:n talousmalli on perinteisesti rakentunut kilpailun avaamisen, valtiontukien rajoittamisen ja yhteisten pelisääntöjen varaan. Nyt kansalaiset näyttävät hyväksyvän sen, että teknologinen kehitys edellyttää eurooppalaisia teollisia toimijoita, riittävää mittakaavaa ja julkista rahoitusta. Kun yli kaksi kolmasosaa kannattaa EU:n aktiivista roolia suuryritysten tukemisessa, suomalaiset näyttävät odottavan sisämarkkinoilta pelkän kilpailun ylläpitämisen lisäksi myös vahvempaa teollista toimintakykyä.
Vankka tuki EU-tason teollisuuspolitiikalle ei tarkoita, että suomalaiset hyväksyisivät kaiken yritystukipolitiikan. Enemmistö, 58 prosenttia vastaajista, pitää vääränä sitä, että EU sallii suurten jäsenmaiden antaa mittavia valtiontukia niihin investoiville suuryrityksille. Eri mieltä väitteestä on vain 9 prosenttia. Kolmasosa vastaajista (33 prosenttia) ei osaa sanoa kantaansa.
Tulos kertoo, että kansallisiin tukipaketteihin liittyy selkeä huoli ratkaisujen oikeudenmukaisuudesta, vaikka aihe on monelle vaikeasti arvioitava.Asenteissa näkyy selkeä jännite, sillä EU-tason teollisuuspolitiikka erityisesti teknologisessa kehityksessä saa vahvaa kannatusta, mutta suurten jäsenmaiden keskinäinen valtiontukikilpailu koetaan ongelmalliseksi. Suomen kaltaiselle pienelle jäsenmaalle tämä kysymys on elintärkeä. EU voi vahvistaa eurooppalaista teollisuutta yhteisillä välineillä,mutta kyselyn perusteella tällaisen politiikan hyväksyttävyys näyttää edellyttävän, että samalla huolehditaan toimintaedellytysten tasapainosta ja reilusta kilpailusta.
Nykyisessä geotaloudellisessa tilanteessa kannatus valtiotukipolitiikalle on jonkun verran selkeämpää kuin vielä kaksi vuotta sitten. Tämä voi olla yksi signaali tuesta strategisen autonomian vahvistamiselle Euroopassa.
Kysymys sääntelystä nousee usein esiin suomalaisessa EU-keskustelussa. Liiallinen sääntely nähdään monesti sisämarkkinoiden heikkoutena: se lisää yritysten hallinnollista taakkaa, hidastaa investointeja ja tuo kuluttajille turhia kustannuksia. Kyselyn tulokset osoittavat tämän huolen olevan suomalaisille tuttu. Lähes kuusi kymmenestä vastaajasta (60 prosenttia) katsoo, että EU-jäsenyys pakottaa suomalaiset noudattamaan monia tarpeettomia normeja ja yksityiskohtaisia säädöksiä. Eri mieltä on 27 prosenttia, ja vain 13 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa. Toisin kuin monissa muissa kilpailukykyä koskevissa väitteissä, epävarmojen osuus jää tässä pieneksi.
Havainto täydentää kokonaiskuvaa sisämarkkinoiden kehittämisestä. Suomalaiset kannattavat eurooppalaisten yritysten suosimista, EU-tason teollisuuspolitiikkaa ja yhteisiä pelisääntöjä suurten jäsenmaiden tukikilpailun hillitsemiseksi. Samalla EU:n odotetaan olevan ymmärrettävä ja kohtuullinen tuottaessaan uusia normeja ja sääntöjä. Mikäli strategisempi Eurooppa merkitsee lisää sellaista yksityiskohtaista sääntelyä, jonka hyötyjä ei Suomessa tunnisteta, toiminnan hyväksyttävyys heikkenee. Sääntelytaakka onkin kestoaihe suomalaisessa EU-julkisuudessa. Viime vuosina esillä olleet hankkeet sääntelyn keventämiseksi, kuten niin sanottu omnibus-asetus, ovat saattaneet entisestään korostaa kriittistä näkökulmaa.
Sääntelykritiikki on ollut osa suomalaista EU-keskustelua koko jäsenyyden ajan. Jo vuonna 1992 väitteen kanssa oli samaa mieltä 60 prosenttia vastaajista, ja 1990-luvun puolivälissä osuus liikkui suunnilleen samalla tasolla. Kriittisyys voimistui erityisesti 2000-luvun puolivälissä: syksyllä 2005 samaa mieltä oli 81 prosenttia ja syksyllä 2007 vielä 79 prosenttia vastaajista. Tähän verrattuna vuoden 2026 tulos on selvästi maltillisempi, vaikka enemmistö jakaa yhä kriittisen näkemyksen.
Sääntelykritiikissä on mahdollista nähdä tiettyjä muutoksia. 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa kritiikki kohdistui usein EU yksityiskohtaiseksi koettuun harmonisointiin, tuotemääräyksiin ja arkielämään ulottuvaan sääntelyyn. Julkisessa keskustelussa tätä kuvasi esimerkiksi puhe “kurkkudirektiiveistä”: EU nähtiin puuttuvan asioihin, jotka olisi voitu jättää kansallisen päätöksenteon tai markkinoiden ratkaistaviksi.
Tätä tulkintaa tukee myös suomalaisen EU-journalismin tutkimus. Hannu-Pekka Ikäheimo on osoittanut väitöskirjassaan, miten niin sanottu “EU kieltää” -journalismi rakensi kuvaa unionista toimijana, joka puuttuu milloin mihinkin arkiseen tai kansallisesti tärkeäksi koettuun asiaan. Uutisointi kytkeytyi laajempaan tapaan esittää EU ulkopuolisena sääntelijänä, joka uhkaa kansallista kulttuuria ja arkista elämänmuotoa.
Julkinen keskustelu on tässä kohtaa muuttunut. Tämän päivän uutisoinnissa sääntelyä arvioidaan yhä useammin kilpailukyvyn, investointien ja yritysten kasvun näkökulmasta. Huoli ei koske vain EU puuttumista yksityiskohtiin. Kyse on siitä, hidastaako sääntely uuden teknologian käyttöönottoa, investointeja ja eurooppalaisten yritysten kykyä kasvaa globaaleilla markkinoilla. Muutosta selittänee myös geopoliittinen tilanne. Vaikka yksityiskohtainen normisääntely herättää edelleen kritiikkiä, Euroopalta odotetaan nyt vahvempaa teknologista toimintakykyä ja strategista autonomiaa. Sääntelyn pitäisi tukea innovaatioita ja säilyttää EU houkuttelevana markkina-alueena. Siksi sääntelykritiikki voi kertoa odotuksesta, että EU on kyettävä yhdistämään kilpailukyky ja geopoliittinen toimintakyky nykyistä paremmin.
Kysymys EU-sääntelystä kytkeytyy suoraan laajempaan keskusteluun Euroopan taloudellisesta asemasta. Kyselytulosten valossa suomalaiset tunnistavat sääntelytaakan, mutta eivät pidä sitä automaattisesti maanosan suurimpana vitsauksena. Kun vastaajilta kysyttiin, onko EU:n oma sääntely pahempi este yritysten kasvulle kuin Yhdysvaltojen tullit tai Kiinan massiiviset valtiontuet, mielipiteet jakautuivat lähes tasan kolmeen osaan: 38 prosenttia piti sääntelyä suurimpana esteenä, 32 prosenttia oli eri mieltä ja 30 prosenttia jäi epävarmoille linjoille.
Vastausten jakauma paljastaa, että suomalaiset suhteuttavat sääntelyn tuottamat haitat globaaliin reaalipolitiikkaan. Vaikka arjen normiohjaus turhauttaa, ulkoiset haasteet – kuten suurvaltojen aggressiivinen kauppapolitiikka – painavat vaakakupissa vähintään yhtä paljon. Tulosten perusteella Euroopan kilpailukykyvajeen ei siis nähdä johtuvan pelkästään turhasta byrokratiasta. Kyse on yhtä lailla kyvyttömyydestä vastata Euroopan ulkopuolelta tuleviin haasteisiin.
Keskustelu EU-sääntelyn tarpeellisuudesta ei tuota selvää enemmistönäkemystä myöskään puolustuspuheenvuoroille. Väitteestä, jonka mukaan EU-sääntely on maineestaan huolimatta perusteltua ja sitä parjataan suotta, on samaa mieltä 35 prosenttia vastaajista. Eri mieltä on 32 prosenttia, ja kolmannes (33 prosenttia) jää epävarmalle kannalle.
Tämä lähes täydellinen kolmeen osaan jakautuminen osoittaa, että sääntelyn kokonaisarvio on vahvasti sidoksissa käytännön kokemuksiin. Normiohjausta ei pidetä automaattisesti syypäänä kaikkiin ongelmiin, mutta sen hyötyjäkään ei niellä purematta.
Vaikka sisämarkkinoiden toimivuutta pidetään tärkeänä, taloudellisen hyödyn tavoittelu ei aja kansallisen itsemääräämisoikeuden ohi. Väitteestä, jonka mukaan Suomen kannattaa tukea sisämarkkinoiden kehittämistä kansallisen päätösvallan luovuttamisenkin uhalla, on samaa mieltä vain 29 prosenttia vastaajista. Eri mieltä on 40 prosenttia, ja epävarmoja on 31 prosenttia. Kun taloudellinen yhdentyminen kytketään suoraan valta-asetelmien muuttumiseen, tuki muuttuu selvästi varaukselliseksi.
Tämä havainto vetää selvän rajan integraatiolle. Vaikka vahvempaa ja strategisempaa Eurooppaa kannatetaan, unionille ei olla antamassa avointa valtakirjaa. Eurooppalaisten yritysten suosiminen, yhteinen teollisuuspolitiikka ja suurten jäsenmaiden valtiontukikilpailun hillitseminen saavat laajan tuen. Vastapainona on kuitenkin tiukka vaatimus siitä, että integraation pitää edetä reiluilla pelisäännöillä. Sen on toteuduttava ilman tarpeetonta byrokratiaa – tavalla, jonka hyödyt Suomelle ovat selvästi osoitettavissa.
Kyselyn tulokset piirtävät selvän kuvan suomalaisten EU-ajattelun murroksesta, jossa perinteinen sisämarkkinamalli kohtaa globaalin reaalipolitiikan vaatimukset.
Euroopan unioni ei näyttäydy enää pelkkänä sääntely- ja kauppablokkina, vaan sen odotetaan ottavan aktiivisen ja strategisen roolin teollisuus- ja teknologiapolitiikassa. Suomalaiset ovat valmiita hyväksymään eurooppalaisen tuotannon suosimisen ja EU-tason tuen eurooppalaisille suuryrityksille, vaikka se voi nostaa tuotteiden ja palveluiden hintoja. Tämä osoittaa laajaa ymmärrystä siitä, että maanosan omavaraisuuden ja teollisen perustan vahvistaminen vaatii uudenlaista taloudellista toimintakykyä.
Tällä integraation syventämisellä on kuitenkin suomalaisten mielissä tarkat ja ehdottomat rajansa. Halunsa vahvistaa EU:n yhteistä rintamaa kansalaiset sitovat vaatimukseen tasapuolisuudesta: suurten jäsenmaiden oma valtiontukikilpailu koetaan uhkana, joka murentaa pienten maiden aseman ja vääristää markkinoita. Samalla tiukka linja suhteessa kansallisen päätösvallan luovuttamiseen ja kokemus liiallisesta normikuormasta osoittavat, ettei unionille olla antamassa avointa valtakirjaa. Tuki strategiselle Euroopalle onkin vahvasti ehdollista.
Suomalaisten kanta tiivistyy vaatimukseen tasapainosta globaalin tehokkuuden ja sisäisen oikeudenmukaisuuden välillä. Kansalaiset haluavat nähdä unionin, joka kykenee vastaamaan Yhdysvaltojen ja Kiinan asettamaan taloudelliseen puristukseen, mutta tekee sen yhteisillä, reiluilla ja selkeillä pelisäännöillä. Tulevaisuuden EU:n menestys ja sen toimien hyväksyttävyys riippuvatkin siitä, pystyykö se toimimaan järeästi maailmanpolitiikan näyttämöllä ilman, että se hukkuu sisäiseen byrokratiaan tai unohtaa jäsenmaidensa tasavertaisuuden.
Sitran ja EVAn yhteinen EU-kyselytutkimus toteutettiin maaliskuussa 2026 osana EVAn Arvo- ja asennetutkimusten sarjaa. Kyselyyn vastasi 2 047 henkilöä. Lisäksi kyselyyn vastasi kutsuttuna 34 EU-asiantuntijaa. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.
Tiedot kerättiin 17.–30.3.2026. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa).
Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan.
Tämä artikkeli käsittelee kyselytutkimuksen osioita, jotka liittyvät sisämarkkinoihin ja teollisuuspolitiikkaan.
Aineistosta on aiemmin julkaistu kumppanuuksiin ja geopolitiikkaan liittyviä tuloksia. Muut kyselytutkimuksen teemat ja tulokset julkaistaan myöhemmin.