Siirry suoraan sisältöön

Kuva: Anthony Gale (CC BY-SA 2.0)

Julkaistu 27.01.2017

Kestämätön kehitys synnyttää kestämätöntä pakolaisuutta

Pakolaiskriisin suurin paine kohdistuu alueille, joiden kehityskulku on ollut vastakohtainen kestävän kehityksen ihanteelle.
Kirjoittaja

VTT Marikki Stocchetti on Kehityspoliittisen toimikunnan (KPT) pääsihteeri ja kansainvälisiä kehityskysymyksiä seuraava tutkija.

www.kehityspoliittinentoimikunta.fi

Toteutuessaan kestävän kehityksen politiikka ulottuu syihin, joita purkamalla voidaan päästä lähemmäs myös pakolaiskriisin ratkaisua, kirjoittaa kehityspoliittisen toimikunnan pääsihteeri Marikki Stocchetti.

Maailmassa on tällä hetkellä yli 19,5 miljoonaa YK:n rekisteröimää pakolaista ja 1,8 miljoonaa turvapaikanhakijaa. Lisäksi yli 38 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan oman maansa sisällä (UNHCR 2015). Määrä ylittää kaikki aikaisemmat luvut ja on kasvussa.

Globaalit tilastoluvut sisältävät määränsä verran ihmiskohtaloita, jotka eivät ole kenenkään käsissä. Kansainvälisen yhteisön halu ja kyky vastata tilanteeseen näyttävät huolestuttavan heikoilta. Esimerkiksi YK:n esittämästä hätäapuvetoomuksesta on pystytty rahoittamaan vain puolet arvioidusta nykytarpeesta. Tästä hätäavusta lähes 80 % tarvitaan konfliktialueilla. Samanaikaisesti ilmastonmuutoksen voimistamat luonnonkatastrofit vaativat yhä suurempaa osaa riittämättömästä humanitaarisesta rahoituksesta.

Rahoitusvaje on itsessään kestämätön ja sen välittömät seuraukset kantavat ne, jotka sitä eniten tarvitsisivat. Rahoitusvajeen välilliset vaikutukset ulottuvat kuitenkin myös Euroopan unioniin, joka yhdessä jäsenmaidensa kanssa on maailman merkittävin humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön tarjoaja. Mikäli presidentti Trumpin hallinto ajaa alas tukensa YK-järjestelmälle ja humanitaariselle avulle, jää vastuu tilanteesta entistä selvemmin eurooppalaisiin käsiin.

Happotesti EU:lle

Toissavuonna kärjistynyt pakolaiskriisi on ollut monessa mielessä happotesti eurooppalaisille arvoille ja Euroopan unionin reagointikyvylle. EU:ta ja sen jäsenmaat ovat yrittäneet ratkaista kansallisiin intresseihin ja päätöksentekoon nojaten ongelmaa, joka vaatisi kansainvälistä ratkaisua. EU instituutiot ovat kantaneet raskaan hinnan jäsenmaidensa riitaisesta politiikasta. Unionia on moitittu tehottomuudesta ja hajanaisuudesta, jopa vastuuttomuudesta.

Vaikka yhteiseurooppalaiset ratkaisut ovat vielä kaukana, vallitsee yksimielisyys ainakin siitä, ettei nykyinen tilanne ole kestävä kenenkään kannalta. EU:lla ja sen jäsenmailla on syytä katsoa peiliin ja tarkastella tarkemmin omaa rooliaan useastakin näkökulmasta ja pidemmällä tulevaisuusperspektiivillä.

Puhe Euroopan pakolaiskriisistä hautaa alleen sen tosiasian, että suurinta taakkaa pakolaisista kantavat köyhät ja konfliktiherkät maat ja alueet, kuten Afrikan sarvi ja Itä-Afrikka tai Syyrian lähialueet, erityisesti Turkki.

Suurin paine kohdistuu alueille, joiden kehityskulku on ollut vastakohtainen kestävän kehityksen ihanteelle. Nämä kestämättömän kehityksen maat kamppailevat samanaikaisesti ratkaisemattomien taloudellisten, sosiaalisten sekä ympäristön tilaan liittyvien ongelman kanssa. Taistelu vähenevistä luonnonvaroista, ympäristön tilan heikkeneminen, yhteiskuntien köyhyys ja talouskasvusta huolimatta lisääntyvä eriarvoisuus sekä huono hallinto ja toimimaton demokratia aiheuttavat epävakautta ja lisäävät konflikteja. Lisäksi yhä useammalla ongelmalla, kuten luonnonvarojen kestämättömällä käytöllä, korruptiolla, veronkierrolla ja asehankinnoilla on kansainväliset kytkennät. Osa kestämättömän kehityksen kytkennöistä johtaa myös Eurooppaan ja synnyttää kestämätöntä pakolaisuutta.

Vaarana on myös, että akuutit humanitaariset kriisit kroonistuvat ja laajenevat. Jännitteitä lisää väestönkasvu, joka ennusteiden mukaan tulee jatkumaan voimakkaana juuri maissa, joiden kyky katkaista kestämätön kehityssuunta on kaikkein heikoin.

Pakolaiskriisin suvantovaiheessa parempia eurooppalaisia ratkaisuja on peräänkuulutettu useilla eri foorumeilla. Eurooppalaisten säätiöiden ja ajatushautomoiden Vision Europe -yhteistyö on ollut yksi niistä. Ongelmia tunnistetaan, ratkaisuista keskustellaan, mutta kokonaisvaltainen ote puuttuu yhä.

Vision Europe -päätöslauselmassa todetaan, että eurooppalaiseen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaan tarvitaan kokonaan uusi lähestymistapa. Samaa mieltä on myös YK:n uunituore pääsihteeri António Guterres, joka puhui Vision Europe -prosessin päätöstilaisuudessa marraskuussa Lissabonissa. Guterres on itse toiminut pitkään YK:n pakolaiskomissaarina pakolaisjärjestö UNHCR:n johdossa ja katsonut humanitaarisen kriisin kärjistymistä näköalapaikalta.

Guterres painotti pakolaisten lähtö- ja kauttakulkumaiden tuen ja kehitysyhteistyön merkitystä. Eurooppalaisen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan uudistamisen lisäksi Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden (myös Suomen) tulee ratkaista, miten resursoida pitkän aikavälin kestävää kehitystä tukevaa yhteistyötä, jonka avulla ennaltaehkäistään humanitaarisia kriisejä. Toisaalta Euroopan on vastattava myös kasvavaan humanitaarisen avun tarpeeseen. Hyvä humanitaarinen valmius ja riskeihin varautuminen suojelevat puolestaan jo saavutettuja kehitystuloksia.

Kehitysyhteistyö ei yksin riitä

Pakolaiskriisin valossa köyhimpien maiden maaseudun kehittäminen ja elinkeino- ja koulutusmahdollisuuksien luominen, vastuullinen luonnonvarahallinta sekä ihmisarvoisten työpaikkojen ja tasa-arvon lisääminen ovatkin tärkeämpiä kuin koskaan. Seksuaaliterveys- ja oikeudet parantavat elämänlaatua ja hillitsevät väestönkasvua. Rauhanrakennus- ja demokratiatyöllä luodaan vakaiden ja toimivien yhteiskuntien edellytyksiä. Konflikteja ruokkivan osattomuuden ja turhautumisen ehkäisy edellyttää ihmisoikeuksien kunnioittamista, hyvää hallintoa ja aktiivista kansalaisyhteiskuntaa.

Tätä kaikkea on mahdollista tukea kehitysyhteistyön keinoin, mutta kehitysyhteistyö ei yksin riitä. Tarvitaan myös kunnianhimoisia ilmastotoimia, köyhimpien maiden taloutta aidosti tukevaa kauppaa, verotusta ja investointeja sekä ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä kestävän kehityksen edistämiseksi. Euroopan unioni ja sen jäsenmaat ovat sitoutuneet edistämään näitä tavoitteita osana YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030:n toteutusta. Tällä kertaa kyse ei ole pelkästään köyhimpien maiden ja ihmisten auttamisesta, vaan sitoutumisesta myös oman toiminnan kriittiseen arviointiin ja muutokseen.

Toteutuessaan kestävän kehityksen politiikka ulottuu syihin, joita purkamalla voidaan päästä lähemmäs myös pakolaiskriisin ratkaisua.

Mistä on kyse?