Poiminnat
Arvioitu lukuaika 2 min

Kirjailijat muistuttavat demokratian ja lukutaidon yhteydestä
– Sitra vie lukuviikolla kirjailijat vierailulle suomalaisiin kouluihin

Demokratian tila on heikentynyt maailmalla, mutta Suomikaan ei ole muutostrendien ulottumattomissa. Siksi suomalaisissa oppilaitoksissa keskustellaan huippukirjailijoiden johdolla demokratiasta ja lukutaidosta. Riittävä lukutaito mahdollistaa demokraattisen yhteiskunnan, uutisoi Lukeskus.

Julkaistu

Lukukeskuksen uutinen, julkaistu 6.4.2022.

Emmi ItärantaJuhani KarilaMarkus LeikolaMaria MatinmikkoMarisha RasiKoskinenMikko RimminenHarry SalmenniemiPajtim StatovciMiina Supinen ja Saara Turunen kuvaavat teksteissään millainen Suomi voisi olla kahdenkymmenen vuoden kuluttua ja miltä tulevaisuuden demokratia mahdollisesti tuntuu ja näyttää.

”Kun kirja oli valmis, tajusimme, että käsissämme on opus, joka olisi mitä mainioin ja hyödyllisin väline tukimateriaaliksi esimerkiksi yhteiskuntaopin tai kirjallisuuden kursseille. Tekstit ovat helppolukuisia ja mukaansatempaavia”, kertoo johtava asiantuntija Tuula Tiihonen Sitrasta.

Novellit kuvaavat hyvin sitä, mitä demokratia ylipäänsä on ja kuinka se vaikuttaa arkeemme. Ne kertovat myös siitä, miten jokainen meistä voi tehdä demokratiaa vahvistavia tai heikentäviä toimia omassa toimintaympäristössämme.

”On tärkeää, että myös nuoret pohtivat demokratian merkitystä ja vaikutuksia sekä omaan elämään että yhteiskuntaan. Nuorissahan on myös demokratian tulevaisuus. Siksi meille oli tärkeää tuoda kirjailijat ja nuoret lukijat yhteen”, Tiihonen kertoo.

Lukuviikon iloinen uutinen onkin se, että 2040 – Tarinoita demokratian tulevaisuudesta -kokoelmaan kirjoittaneita kirjailijoita vierailee yhteensä 30 oppilaitoksessa ympäri Suomen tämän kevään ja ensi syksyn aikana. Sitra on jo lahjoittanut lähes 3000 kirjaa kouluille ja oppilaitoksille, myös kaikki vierailua isännöivät koulut saavat kirjalahjoituksen. Kirjailijavierailut tutkitusti lisäävät lukuintoa ja kiinnostusta kirjallisuuteen.

Vierailujen kumppanina toimii lukemisen ja lukutaidon asiantuntijajärjestö Lukukeskus. Sen järjestämä Lukuviikko on yksi Suomen vanhimmista lukutaitokampanjoista.

”Lukuviikko nostaa tänä vuonna esiin lukutaidon merkityksen globaalisti. Haluamme osoittaa, kuinka ratkaisevassa roolissa tulevaisuuden mahdollisuuksien kannalta lukutaito on maailman heikoimmassa asemassa oleville. Samalla muistutamme, että Suomessakin hyvää lukutaitoa tulee vaalia. Se on myös edellytys demokraattiselle yhteiskunnalle”, Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacis toteaa.

”Lukutaito toimii pohjana medialukutaidolle ja digitaalisen informaation lukutaidolle, jonka merkitys sosiaalisen median ja informaatiovaikuttamisen aikana nousee yhä ajankohtaisemmaksi.”, Tiihonen lisää.

Lue lisää Lukukeskuksen sivuilta.

Ota yhteyttä

Mistä on kyse?