Sitran trendit: Voimaantuvat yhteisöt haastavat vanhat instituutiot

Artikkelit
11.03.2015 09:15

Sitran trendit -artikkelisarjassa käydään läpi lokakuussa 2014 julkaistun Sitran trendilistan trendit yksitellen erilaisista näkökulmista. Tämä artikkeli on sarjan kymmenes.

Yksilöiden, yhteisöjen ja instituutioiden suhde on muutoksessa. Hierarkkiset rakenteet muuttuvat verkostomaisiksi, yksilöiden valta kasvaa ja jakamistalouteen pohjautuvat mallit luovat uusia vaihtoehtoja omistamiseen perustuvalle kulutukselle. Miltä muutos näyttää käytännössä?

1900-luvun puolivälin jälkeinen aika näyttäytyy tästä päivästä katsottuna instituutioiden loiston kautena. Yhteiskunnan modernisoituessa ja kehittyessä sekä hyvinvointivaltiota rakennettaessa yhä useammat elämänalueet lasten kasvattamisesta kaupunki-infrastruktuurin ylläpitoon institutionalisoituivat. Instituutioilla oli selkeä rooli ja kansalaiset näkivät ne hyödyllisinä ja heidän etuaan edistävinä.

Kuitenkin, kun yhteiskunnan kehitys etenee, myös yksilöiden, yhteisöjen ja instituutioiden suhde muuttuu. Yksilöiden ja yhteisöjen merkitys ja valta näyttääkin nyt olevan kasvussa tavalla, joka haastaa instituutiot, yhteiskunnan perusrakenteen. Miltä tuo muutos näyttää käytännössä ja mitä se tarkoittaa instituutioiden kannalta?

Olisi rankkaa liioittelua sanoa, että instituutiot olisivat kuolemassa tai eivät kehittyisi lainkaan muun yhteiskunnan mukana. Julkiset instituutiot hallinnosta kouluihin ja kirjastoihin tekevät innovatiivisia kokeiluja osallistaakseen kansalaisia entistä paremmin yhteisten asioiden suunnitteluun.  Esimerkiksi osallistuva budjetointi on laajalle levinnyt ilmiö, joka näyttää, miten ennen hyvin suljettuja prosesseja on mahdollista avata laajemmalle yleisölle. Hyvänä esimerkkinä toimii Bostonin kaupungin perustama, Yhdysvaltojen ensimmäinen nuorten vetämä osallistuvan budjetoinnin prosessi, joka kannustaa kaupungin nuoria miettimään kaupungin kehittämisen suuntaviivoja. Suomessa kansalais- ja kuntalaisaloitteet tai otakantaa.fi-verkkosivu ovat julkishallinnon yrityksiä saada kansalaisten ääni entistä paremmin ja suoremmin kuuluviin julkisessa päätöksenteossa ja suunnittelussa.

Edellä mainitut ovat esimerkkejä ylhäältä alas tapahtuvasta yhteisöjen voimaannuttamisesta. Yhä useammin ihmiset ryhtyvät kuitenkin itsenäisesti toimeen edistääkseen tärkeäksi kokemiansa yhteisiä asioita, ohi julkisten rakenteiden. Toimintaa syntyy, kun joku huomaa tarpeen tai mahdollisuuden jollekin uudelle. Edelläkävijä kyseenalaistaa totutut totuudet, kokeilee ja näyttää esimerkillään muillekin, että asiat voi tehdä toisin. Nämä edelläkävijät eivät tarvitse julkisia instituutioita tuekseen ja jopa pikemminkin toivovat, että ne eivät tulisi heidän tielleen.

Yksittäisten ihmisten muodostavat vapaamuotoiset, hierarkiattomat verkostot mahdollistavat yksilöiden ja yhteisöjen synnyttämien ideoiden skaalautumisen ja leviämisen ennennäkemättömällä tavalla. Uudet ja jatkuvasti kehittyvät viestintäteknologiat ovat helpottaneet ihmisten yhteen kokoontumista, yhdessä tekemistä ja oppimista sekä asioiden jakamista ja laskeneet näistä koituvat kulut lähelle nollaa. Tämän seurauksena yksilöt voivat haastaa yhteiskunnan rakenteita ja toimintatapoja uusilla vaihtoehdoilla. Jakamistalous on tästä hyvä esimerkki: se tuskin tulee hävittämään kapitalistista järjestelmää, mutta mahdollistaa sen ohittamisen tietyissä tilanteissa.

Suomesta lähtenyt Ravintolapäivä on jo klassinen esimerkki ”voimaantuneesta yhteisöstä”. Ravintolapäivä on yhden päivän festivaali katuruualle sekä kaupunkikulttuurille ja tulee samalla synnyttäneeksi uusia yhteisöjä.  Janan toisessa päässä ovat uudet yksityisen sektorin toimijat kuten Uber ja Airbnb, jotka ovat syntyneet ideasta tuottaa tuttuja palveluita uudella tavalla ja jotka ovat sittemmin nousseet maailman arvokkaimpien yritysten joukkoon.

Ideat lähtevät ihmisestä

Ravintolapäivän tarina lähti liikkeelle helsinkiläisestä baarista, jossa kolme ystävystä keskustelivat siitä, kuinka ruoka tekee jostain kaupungeista mahtavia urbaaneja elämyksiä ja miten sen ympärille voi syntyä elinvoimaisia yhteisöjä. Helsingissä ravintolatoiminta on hygieniasyistä säädöksin rajattu ammattilaisten etuoikeudeksi. Instituutioiden näkökulmasta ruokaturvallisuus on tärkeintä ja sillä voidaan oikeutetusti rajoittaa sitä, missä ja miten ruokaa saa tarjoilla. Hallinto tekee sitä mitä pitääkin: hallinnoi.

Kuitenkin tarinan kolmelle ystävykselle pitkälle säädelty ravintolatoiminta näyttäytyi esteenä sellaisen kaupunkiyhteisön syntymiselle, missä he itse haluaisivat elää. Sen sijaan, että he olisivat yrittäneet muuttaa tiukkoja ruokaan liittyviä säädöksiä olemalla yhteydessä viranomaisiin, he päättivät kokeilla lähtisivätkö ihmiset mukaan ruokakarnevaaliin, missä kuka tahansa voisi päivän ajaksi perustaa ravintolan säännöistä piittaamatta. Välineenä oli yksinkertainen karttasovellus, joka yhdisti ravintoloitsijat ja asiakkaat toisiinsa. Ensimmäisenä Ravintolapäivänä vuonna 2011 perustettiin 45 ravintolaa. Tähän päivään mennessä 17 000 ravintolaa on perustettu 70 maassa.

Ravintolapäiväkokeilu onnistui, sillä se oli alkaessaan vielä verraten pientä toimintaa ja näyttäytyi harmittomana niin viranomaisten kuin vakiintuneiden ravintola-alan toimijoiden silmissä. Kaupunkilaiset sen sijaan saivat kokemuksen siitä, että kaupunki kuuluu heille ja on heitä varten. He rohkaistuivat itse konkreettisesti rakentamaan sellaista kaupunkiyhteisöä, missä he haluaisivat elää.  
Kaupunkilaisten synnyttämät, yhteisöllisyyttä tukevat tapahtumat ovat sittemmin vain lisääntyneet: Siivouspäivänä kadut muuttuvat kaikkien yhteiseksi kirpputoriksi, Facebookissa organisoituva Hätäkahvit-ryhmä tarjoaa vertaistukea toisiaan entuudestaan tuntemattomille äideille, Social beat -yhteisö ideoi ja toteuttaa piristävää ohjelmaa vanhainkodeissa ja ilman formaaleja rakenteita organisoitunut Kallio-liike järjestää kaupunginosassa muun muassa lähes 20 000 kävijän kesäfestivaalia.

Ravintolapäivä on onnistunut muuttamaan sitä, miten viranomaiset tulkitsevat ruokaan liittyviä sääntöjä, mikä on edesauttanut uuden liiketoiminnan syntymistä. Esimerkiksi pitkään kädenväännön kohteena olleet ruokarekat sallittiin vihdoin virallisestikin. Useampi ravintola on ensin testannut konseptiaan Ravintolapäivässä ennen vakituisen paikan perustamista.

Ravintolapäivän tapauksessa innovatiiviset ratkaisut pieneen ongelmaan (kelvollisen katuruuan puute) ovat synnyttäneet isoja ratkaisuja, kuten auttaneet synnyttämään uutta liiketoimintaa ja puhaltaneet uudenlaista tekemisen henkeä kaupunkilaisiin. Yhteisöistä lähteneet tapahtumat ja toimintamuodot näyttävät esimerkillään, että jotta yksittäiset ihmiset voivat voida hyvin, heidän täytyy itse osallistua ympäristönsä hyvinvoinnin ylläpitämiseen eikä vain luottaa siihen, että joku instituutio jossakin huolehtii siitä. Instituutioitakin tietysti tarvitaan, mutta ne eivät yksin riitä.

Yhteisöllisyys syntyy uusista lähteistä

Edellä mainitut yhteisöt ja tapahtumat viittaavat siihen, että ihmiset kaipaavat elämäänsä yhteisöllisyyttä, vaikka jatkuvasti puhutaankin individualisoitumisen lisääntymisestä. Kenties kyse onkin siirtymisestä kollektivismista kollektiivisuuteen: ihmiset haluavat toimia yhdessä, mutta omista lähtökohdistaan ilman mitään valmista rakennetta tai ideologiaa. 

Robert Putnam kirjoitti teoksessaan Bowling Alone yhdistystoiminnan suosion laskusta oireena sosiaalisen pääoman rapautumisesta Yhdysvalloissa. Ravintolapäivän ja muiden uuden yhteisöllisyyden muotojen lisääntyessä vaikuttaisi kuitenkin siltä, ettei tilanne ole niin synkkä kuin miltä se saattoi kirjan kirjoittamisen aikaan 1990-luvun puolivälissä näyttää. Sosiaalinen pääoma vahvistuu nyt verkostomaisissa, hierarkiattomissa, hetkellisissä tapahtumissa ja ihmisten yhteenliittymissä. Suomalaisten yhdistysaktiivisuus on vielä hyvää eurooppalaista keskitasoa, mutta kentältä kerrotaan ”jäsenmaksujäsenyyksien” lisääntyvän, eli ihmiset maksavat jäsenmaksun, mutta konkreettinen, yhdessä tehtävä työ kasaantuu harvoille, usein ikääntyville jäsenille. Monet järjestöt ovat myös ammattimaistuneet niin, etteivät ne oikeastaan tarvitse jäseniään muuta kuin rahoittajiksi. Pitkäjänteistä, sitoutumista vaativaa vaikuttamis- ja edunvalvontatyötä tarvitaan tulevaisuudessakin, joten toiminnan päivittäminen uusia jäseniä houkuttelemaan on varmasti haaste järjestöille.

Yhteisöt haastavat instituutiot

Uber ja Airbnb ovat syntyneet samanhenkisestä ”eikö olisi hauskaa, jos” -ajattelusta kuin esimerkiksi Ravintolapäiväkin. Ne tekevät teknologiaa hyödyntäen perinteisestä taksi- ja hotellipalvelusta entistä miellyttävämpää, persoonallisempaa, hauskempaa – ja edullisempaa. Uber ja Airbnb tuntuvat henkilökohtaisemmalta kuin suuret ketjut ja moni kokee, että he saavat niiltä paremmin juuri omiin tarpeisiinsa vastaavaa palvelua.

Jakamistaloudesta ei automaattisesti seuraa kukoistavaa yhteisöllisyyttä. Siihen liittyy vielä useita ratkaisemattomia ongelmia esimerkiksi työntekijöiden oikeuksia koskien. Uber ja Airbnb ovat kasvaneet isoiksi ja samalla muuttuneet kasvottomammiksi.  Zipcar-autonjakopalvelua käsitelleen tutkimuksen mukaan ihmisiä itse asiassa kiinnostaa jakamispalveluissa ensisijaisesti perinteistä palvelua edullisempi hinta eikä niiden mahdollistamat ihmisten väliset kohtaamiset.

Airbnb, Uber ja uuden yhteisöllisyyden muodot kuitenkin ajavat vakiintuneita instituutioitamme muuttumaan. Ne ovat osaltaan antaneet kipinää keskusteluun julkisen säätelyjärjestelmän ajankohtaisuudesta. Seurauksena voi parhaimmillaan olla julkishallinnon muuttuminen entistä paremmin kansalaisia palvelevaksi, entistä vuorovaikutuksellisemmaksi ja uutta yhteisöllisyyttä tukevaksi.

Uusia yhteisöllisyyden muotoja syntyy kaikilla elämänaloilla. Kumppanuusmaataloudessa (community supported agriculture) ihmiset voivat ”ostaa osakkeen” yhteisestä pellosta, jolloin sen kustannukset pystytään kattamaan ja jokainen saa tuoretta ruokaa. Helsinkiläinen Yhteismaa ry toteuttaa yhteisöllisempää ja hauskempaa kaupunkia luovia projekteja kuten Kotiteatterifestivaalin, joka toi ammattinäyttelijät ihmisten olohuoneisiin kaikille avoimiin esityksiin. Aikapankeissa ihmiset vaihtavat palveluksia naapurustossaan.

Yhteisöjen voimaantumisen työmääritelmä voisikin olla jotain seuraavan kaltaista: yhteisöjen voimaantuminen tarkoittaa yksilöiden ja instituutioiden välisen etäisyyden lyhenemistä niin, että päätösvaltaa siirtyy yhä enemmän ihmisille, mikä antaa heille mahdollisuuden luoda positiivista sosiaalista, ekologista ja taloudellista vaikutusta paikallisilla innovaatioilla.

Entä mikä voisi olla instituutioiden rooli yhteisöjen vahvistamisessa (muu kuin pysyminen pois niiden tieltä)? Instituutiot voivat tukea sitä jatkuvaa oppimista, joka punoo yhteen yhteisöjä vahvistavan ”tuotantojärjestelmän”, jossa yksilöt ja yhteisöt pystyvät tunnistamaan tarpeita ja mahdollisuuksia ja luomaan niihin vastaavaa, myönteisesti vaikuttavaa toimintaa.

Aiemmin sarjassa julkaistu:

Taidot korvaavat tiedot

Vakaa työ murenee

Valtasuhteet siirtyvät

Eriarvoisuus kasvaa

Euroopan rakenteet rapistuvat

Ilmastonmuutoksen seuraukset laajenevat

Hyvinvointi korostuu

Ekologinen kenkä puristaa

Teknologia integroituu arkeen


Aiheita

2017 Sitra | käyttöehdot